Uuden prosessorin kuulohyödyt ovat huomattavat

Suurimmalla osalla LapCI ry:n jäsenistä on Cochlearin sisäkorvaistutteet ja leikkausvuodesta riippuen he ovat saaneet Nucleus 5 (lähinnä v. 2009-2012 leikatut), Nucleus 6 (lähinnä v. 2013-2017 leikatut) tai Nucleus 7-prosessorin

Lue lisää

Sisäkorvaistutekuntoutuksen epätasa-arvo

YK:n vammaissopimus astui voimaan Suomessa kesällä 2016. Vammaissopimuksen läpileikkaavana periaatteena on vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus, mutta sen toteutumiseen on vielä matkaa. Epätasa-arvoa esiintyy myös vammaisten keskuudessa, sillä Suomessa alueellinen epätasa-arvo on valitettavasti vielä nykypäivää. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten maailmassa epätasa-arvoisuutta esiintyy

Lue lisää

LapCI ry:n lainalaitteet

Viime viikolla kerroimme täällä blogissa apuvälineistä. Tiesittehän, että te jäsenet voivat lainata erilaisia apuvälineitä koekäyttöön ennen oman ostopäätöksen tekemistä? Meiltä löytyy lainalaitteet joka lähtöön! Alla Ulla Konkarikoski, joka oli videon teon aikaan vielä LapCI ry:n toiminnanjohtaja, kertoo yhdistyksen toimistolta

Lue lisää

Vammaiskorttiasiaa

Hallituksen ja työntekijöiden yhteisessä kehittämispäivässä tuli esille EU:n Vammaiskortti ja selvisi, että osa hallituksen jäsenistä ei ole kuullutkaan kortista. Totesimme, että nyt on tärkeä tiedottaa jäseniä Vammaiskortista, ja kertoa miksi se kannattaisi hankkia ja miten kyseinen kortti hankitaan.  

Mikä

Lue lisää

SI-lasten arjen nikCIt

Sisäkorvaistutteen käyttäjille kertyy erilaisia arkea sujuvoittavia niksejä. Tässä blogipostauksessa eräs LapCI-perheen jäsen, Tuomo Laajasalo, jakaa perheensä istutevinkkejä.

Meluliikennevalot Tämä on yksi hauska, oivallinen tapa ohjata ja opettaa lapsia käyttämään äänenvoimakkuutta hillitymmin päiväkotiryhmissä. Tämän tuotteen saat kunnan vammaispalvelusta ilmaiseksi, vuokralle

Lue lisää

Vieraskynä: Kokemuksia European Friendship Week -leiriltä

Tänäkin vuonna LapCI ry lähetti delegaation The Ear Foundationin European Friendship Week -leirille, jossa nuoret pääsevät tutustumaan englantilaiseen kulttuuriin ja toisiin sisäkorvaistutetta käyttäviin nuoriin. Omasta leirikokemuksestaan kirjoitti tällä kertaa Miisa Sivén.

Sunnuntai

Leiri lähti liikkeelle Suomesta, kun tapasimme reissuporukan

Lue lisää

CIsupajanen: paikallista toimintaa

Yksi LapCI ry:n toimintamuodoista on CIsupajanen. Ideana on järjestää matalankynnyksen toimintaa paikallisesti, vapaaehtoisten vetämänä, mutta toimiston tuella. Näin saamme järjestettyä sisäkorvaistutelasten vertaistukitapahtumia ympäri Suomea. Tänä vuonna on järjestetty kaksi CIsupajasta: toinen Puuhamaassa ja toinen Lasten taidefestivaali Hippaloissa. Lue alta

Lue lisää

Kesäleiri on, aurinko paistaa on fiilis verraton!

LapCI ry:n perinteinen jokakesäinen musaleiri järjestettiin 3.-7.6.2019Helsingissä. Leirillä oli yhdeksän lasta ja leiriohjaajina toimivat LapCI ry:ntyöntekijät Jonna, Marika ja Saana.

Ensimmäinen päivä

Leiri alkoi maanantaina iltapäivällä Iiris-keskuksessa, jossa yövyimme koko viikon ajan. Leiri aloitettiin muutamalla tutustumisleikillä ja kirjoitimme leirin

Lue lisää

Sama laite, uusi malli: Nucleus 5 vs. Nucleus 7

Juho Jauhiaisen ensimmäiset istutteet olivat Cochlearin Nucleus 5 -mallia. Alkuvuodesta hänen istutteensa uusittiin ja nyt hänellä on useamman kuukauden kokemus Nucleus 7 -mallista. Alla hän kertoo mitä uusia ominaisuusia Nucleus 7 -mallista löytyy ja mitä eroja hän on huomannut

Lue lisää

Perheen valintaa kunnioitettava

Perheen valintaa kunnioitettava

Juhana Salonen kirjoittaa (Jokaisella on oikeus viittomakieleen, HS 20.4.2019), että ilman viittomakielen opetusta sisäkorvaistutteilla kuulevilla lapsilla on riskinä kielenkehityksen viivästyminen, ja heistä uhkaa tulla väliinputoajia kuten hänestä 20 vuotta sitten.

Sisäkorvaistutekuntoutuksen kehittymisen myötä tilanne on nykyään

Lue lisää