Kevään aikana olette varmasti uutisista huomanneet, että oppimisen tuki uudistuu. Oppimisen tukeen liittyvät lainsäädännön muutokset tulivat voimaan pääosin 1.8.2025. Lainsäädännön uudistuksen tavoitteena on turvata riittävä tuki oppilaalle ja vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa. Tarkoituksena on, että oppimisen tuki toteutuu valtakunnallisesti
Hyvä, sujuva arki –teeman mukaisesti jaamme kuukausittain ideoita, kuinka yhteisen tekemisen myötä voi tukea lapsen arkikuntoutusta ja samalla lisätä iloa arkeen. Tällä kertaa kannustamme pitämään säännöllisiä rentoutumishetkiä ajoittain kuormittavankin arjen keskellä.
Koulu- tai
Kesän alku tarkoittaa LapCI ry:ssä vuoden odotetuinta viikkoa Musaleirin merkeissä. Musaleirin ajaksi leiriporukastamme tulee kuin perhe, joka soittaa yhdessä kaikkien toivelauluja ja seikkailee ympäri Helsinkiä. Leirillä muodostuu uusia ystävyyksiä ja saamme kaikki ihania uusia muistoja.
Musaleirin aikana leiriläiset ja
Tämä vuosi on tuonut mukanaan joitakin muutoksia Kelan kuntoutuspalveluihin. Aiemmin kuulovammaisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen oli yksilökuntoutuksen lisäksi tarjolla sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit toteutettiin kahdessa osassa ja kaikki ohjelma toteutettiin ryhmämuotoisena. Sopeutumisvalmennusten ajankohdat näkyivät etukäteen Kelan sivuilla,