Tässä blogisarjassa haastattelemme SI:ta käyttäviä nuoria aikuisia heidän koulu- ja urapoluistaan. Tällä kertaa ääneen pääsee kestävyysjuoksija Sara-Elise Ruokonen. Sara-Elise kertoo tässä omin sanoin omasta polustaan koulu- ja urheilumaailmassa SI:n käyttäjänä.

Hei!

Olen Sara-Elise, 23-vuotias opiskelija ja kestävyysjuoksija. Käytän sisäkorvaistutetta, jonka olen saanut kaksivuotiaana. Tällä hetkellä opiskelen Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikkaa sekä kilpailen ja harjoittelen tavoitteellisesti kestävyysjuoksussa, joten urheilu ja opiskelu rytmittävät vahvasti arkeani.

Aloitin koulunkäyntini pienessä Raatalan kyläkoulussa kotimme lähellä. Sen jälkeen jatkoin neljännellä luokalla koulujen yhdistyttyä uudessa Kuusjoen koulussa, ja yläasteen kävin Kosken seudun yläasteella. Niitä ennen olin kuitenkin jo ”käynyt” kaksi vuotta koulua kuulovammani myötä pidennetyn oppivelvollisuuden takia. Opettajat ottivat kuulovammani hienosti huomioon. Minulla oli ala-asteella sama opettaja neljän vuoden ajan, ja luokassa oli myös avustaja. Käytössäni oli FM-laite, josta oli iso apu kuulemiseen. Yläasteelle siirryttyäni luokallani oli myös toinen sisäkorvaistutetta käyttävä, ja meistä tulikin parhaat kaverit.

Koulunkäynti tuntui helpolta ja mielekkäältä, ja en kokenut kuulovamman haittaavan mitenkään koulunkäyntiäni, sillä tukiasiat olivat onnistuneet ja kunnossa. Kuulovamma toki huomioitiin muun muassa kielten ja musiikin tunneilla, sekä istumapaikkojen suhteen luokassa ja U-muotoisella pulpettijärjestelyllä, jotta näen myös toisten oppilaiden kasvot.

Urheilusta tuli osa arkea

Koulussa lempiaineitani olivat liikunta ja matematiikka, mutta toisaalta olin ja olen edelleenkin kiinnostunut vähän kaikesta. Urheilusta innostuin toden teolla ala-asteella, jolloin aloitin yleisurheilun paikallisessa seurassa ja myöhemmin myös suunnistuksen. Jo ala-asteella kuultuani, että liikuntaa voi opiskella, päätin, että haluan päästä joskus urheilulukioon ja liikuntatieteelliseen, joten siinä mielessä tuleva koulupolkuni oli aika selkeä. Yläasteelta hainkin urheilulukioon Turkuun Kerttulin lukioon opiskelemaan ja pääsin sinne. Pääsy kuitenkin tarkoitti, että minun piti muuttaa Turkuun yksin asumaan 16-vuotiaana. Oli iso muutos muuttaa maaseudulta kaupunkiin ja siirtyä samalla suureen kouluun, josta en tuntenut ennalta kovin montaa. Urheilulukion myötä pääsin yhdistämään opiskelun ja urheilun sujuvasti – koulun myötä mukaan tulivat aamuharjoitukset, jolloin aloin harjoitella kaksi kertaa päivässä. Pikkuhiljaa sitä sopeutui, ja varsinkin kun opettajat alkoivat tuntemaan oppilaita paremmin ja sai uusia kavereita, koulunkäynti alkoi sujua paremmin. Kävin lukion urheilun myötä neljään vuoteen, mikä muutenkin oli hyvä ratkaisu, sillä kävin enemmän kursseja, mitä olisi tarvinnut. Kirjoitin seitsemän ainetta. Ylioppilaskirjoituksissa sain vapautuksen kuullunymmärtämiskokeista.

Lukion jälkeen hain opiskelemaan Jyväskylään liikuntatieteelliseen ja pääsin opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa. Liikuntatieteiden opiskelu on ollut kaiken kaikkiaan mielekästä ja olen ottanut myös liikuntabiologian opintoja. Lukioon ja yliopistoon siirtyminen lisäsi myös omaa vastuutani kuulemisestani ja sen kertomisesta opettajille ja muille opiskelijoille. Mielestäni tärkeää onkin olla avoin sen suhteen ja kertoa rohkeasti siitä muille. 

Opiskelujen aikana olen huomannut, että kuuleminen on ollut haastavampaa, joka saattaa osin johtua liikunnan hälyisemmästä ympäristöstä, jolloin myös huulion seuraaminen on hankalampaa. Korona on aiheuttanut omalta osaltaan haasteita opiskeluuni kuulemisen kannalta, sillä maskien myötä toisten puheesta en saa selvää, ja kommunikointitilanteissa jouduin pyytämään opettajia ja toisia opiskelijoita ottamaan maskin pois. Toisaalta korona-ajasta on ollut jotakin hyvääkin. Opiskelujen aikana meillä on ollut paljon verkkoluentoja, ja niissä on ollut mahtavaa, että voin kuunnella luentoja niin, että se tulee suoraan istutteeseen. Samalla voin vaikka liikkua tai mennä toiseen huoneeseen ja silti kuulen hyvin, mitä luennolla puhutaan.

Vaikeudet kuulemisessa ovat tuoneet epävarmuutta, sillä erityisesti tulevassa ammatissani liikunnanopettajan työssä vuorovaikutustilanteet ja kuuleminen ryhmiä opetettaessa ovat varsin tärkeässä roolissa. Olenkin miettinyt lopullista ammatinvalintaani, mikä se lopulta tulee olemaan. Aion kuitenkin kokeilla ja uskon, että kokemuksen myötä löytyy sopivia ratkaisuja. Tällä koulutuksella voin kuitenkin tehdä laajasti muitakin töitä liikunnan parissa ja monipuolisesta opiskelusta on aina hyötyä!

Urheilu on ohjannut vahvasti valintojani niin opiskeluissani kuin muutenkin arjessani, ja on hyvin tärkeä osa elämääni. Juoksijana tavoitteenani on parantaa ennätyksiäni ja menestyä Kalevan kisoissa sekä päästä edustamaan Suomea arvokisoissa. Tällä hetkellä edustan Jyväskylän Kenttäurheilijoita, ja harjoittelen valmentajani tekemän harjoitusohjelman mukaisesti. Meillä on myös harjoitusryhmän kanssa jonkin verran yhteistreenejä. Olen aina urheillut kuulevien kanssa, mutta ensimmäistä kertaa olin mukana kuurojen arvokisoissa vuonna 2016, jolloin pidettiin nuorten EM-kilpailut Saksassa. Kuurojen urheilutoiminnan pariin ”löydyin” oikeastaan sattumalta, ja se oli minulle uutta. Olen nyt ollut useamman kerran mukana kuurojen arvokisoissa ja nyt viimeisimpänä olin toukokuussa Brasiliassa Deaflympciseissa (eli kuurojen olympialaisissa) kilpailemassa.

Kuurojen Olympialaiset

Deaflympics-kilpailut pidettiin Brasilian Caxias do Sulissa, ja ne olivat nyt ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikassa. Meiltä oli Suomesta 7 hengen kisajoukkue, ja Suomen urheilijoita osallistui ammuntaan, beach volleyhyn ja yleisurheiluun. Kisareissu oli kokemuksena mielenkiintoinen. Uusi maa ja varsin erilaista kuin Suomessa. Omalta osaltani kisamatka oli onnistunut, juoksin 3000 m esteet ja 5000 m, joista kotiintuomisina sain kultamitalit molemmilta matkoilta. Odotukseni kisoihin lähtiessä oli molemmilta matkoilta mitalisijat, ja erityisesti estejuoksusta tavoitteenani oli voitto. Siinä lähdinkin vetämään alusta saakka, ja oli mukava huomata, että kauden ensimmäisessä kisassa esteiden ylitykset ja vesieste sujuivat hyvin. 5000 metrillä voitosta käytiin tiukempi taktinen kisa, jossa ratkaisu jäi viimeisen 200 metrin loppukirin varaan. Oli hienoa, että kisat menivät sijoituksellisesti näin hyvin, sillä alkuvuoteen mahtui haastetta juoksuharjoittelua estäneen jalkavaivan vuoksi ja keväällä kirjoitin myös kandini valmiiksi. 

Kuurojen kisoissa juokseminen ei eroa muuten kuin että kilpailun aikana ei saa käyttää kuulolaitetta ja lähetyssysteemit tapahtuvat valojärjestelmän avulla. Kuurojen arvokisoissa mukana on niin viittomakielisiä kuuroja, sisäkorvaistutetta kuin kuulolaitetta käyttäviä urheilijoita, vaatimuksena on vain, että on riittävän huonokuuloinen, eli vähintään 55 desibelin kuulovaje. Kisoissa tulikin tavattua eri maiden urheilijoita, erityisesti Ukrainasta ja Yhdysvalloista oli mukana paljon urheilijoita. Minusta on ollut myös kiva, kun kisamatkojen myötä on päässyt tutustumaan kuurojen yhteisöön, saanut uusia kavereita sekä päässyt harjoittamaan ja käyttämään viittomakieltä. 

Tukeva ja kannustava perhe

Perheeni on kuuleva, ja kommunikoimme puheella. Käytimme lapsuudessani joitakin viittomia puheen tukena, mutta se on sittemmin jäänyt, sillä sille ei ollut juurikaan tarvetta, koska sisäkorvaistutteen avulla kuulen varsin hyvin. Näiden kuurojen arvokisamatkoilla olen kuitenkin innostunut viittomisesta enemmänkin ja saanut vahvistusta viittomakielen osaamiseen. Nyt hainkin viittomakielen sivuaineoikeutta oppiakseni lisää viittomakieltä. Kannustankin viittomakielen opettelua, sillä myös sisäkorvaistutetta käyttävät voivat hyötyä siitä ja saada paljon kuurojen kulttuurista ja yhteisöstä, kuten vertaistukea ja uusia ystäviä.  

Terveisin
Sara-Elise