CIsumusa-hankkeen päätösseminaarissa keskiviikkona 7.9.2022 Lapinlahden lähteen auditoriossa esittelimme kaikkea sitä mitä olemme hankkeen myötä oppineet, millaisia alustavia tuloksia tutkimuksista saimme ja ennen kaikkea hankkeesta syntyneen oppaan ”Musiikkitoimintaa kuulon
On aina mukava tavata muita kuulovammaisten lasten perheitä ja vaihtaa kokemuksia. Tapahtuma oli tervetullut irtiotto arjesta ja ohjelmaa oli mukavasti tarjolla koko perheelle.Lainaus vanhempien palautteista
On aina mukava tavata muita kuulovammaisten lasten perheitä ja vaihtaa kokemuksia. Tapahtuma oli tervetullut irtiotto arjesta ja ohjelmaa oli mukavasti tarjolla koko perheelle.
Pääsimme vihdoin järjestämään CIsumusan vertaisperheviikonlopun ja näkemään puhemuskareihin osallistuneita perheitä. Olimme Varalan Urheiluopiston
CIsumusa-hankkeen kolmas ja viimeinen vuosi pyörähti tänä keväänä käyntiin. Viimeinen vuosi on ollut varsinaista vuoristorataa! Koronapandemia ja sen tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet toiminnan toteutukseen viime vuodesta alkaen ja olemme jännityksellä seuranneet tilannetta ja tehneet toimintaan muutoksia pikaisellakin aikataululla suositusten
LapCI ry:n CIsumusa-hanke alkoi vuosi sitten keväällä, jolloin projektikoordinaattori Saana aloitti työnsä CIsumusan parissa. Hankkeessa toteutetaan puhemuskareita kuulovammaisille lapsille kielen ja kuulon tueksi. Tavoitteena on saada musiikki osaksi kuulovammaisten lasten arkea varhaislapsuudesta asti ja musiikin kielenkehitystä tukevien hyötyen ulottaminen
Musiikkipedagogin näkökulmasta on valtavan hienoa, että tutkimus tuo mukanaan yhä enemmän tietoa ja todisteita musiikin ja musiikin harrastamisen positiivisista vaikutuksista ja merkityksistä. Vakuuttava todiste tästä on WHO:n raportti What is the role of the arts in improving health and well-being? A