Keväällä CIsumusan puhemuskari musisoi etänä


Lapsi ja vanhempi osallistuu etäpuhemuskariin

CIsumusa-hankkeen kolmas ja viimeinen vuosi pyörähti tänä keväänä käyntiin. Viimeinen vuosi on ollut varsinaista vuoristorataa! Koronapandemia ja sen tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet toiminnan toteutukseen viime vuodesta alkaen ja olemme jännityksellä seuranneet tilannetta ja tehneet toimintaan muutoksia pikaisellakin aikataululla suositusten muututtua jatkuvasti. Tänä keväänä osasimme varautua entistä paremmin mahdollisiin muutoksiin. Lue alta miten CIsumusan puhemuskarit jatkoi toiminnan toteuttamista.

CIsumusan puhemuskaria jatkettiin keväällä uuden ryhmän parissa

Kuvakaappaus Zoom-sovelluksesta, kuvassa kevään CIsumusa-tiimi

CIsumusa muutti viime syksynä Keski-Suomeen ja uudet ohjaajat toteuttivat etäpuhemuskaria Jyväskylästä käsin. Tänä keväänä Jyväskylän ohjaajat musiikkipedagogi Riitta Koski-Helfenstein, puheterapeutti Nina Kuusinen ja opiskelijat jatkoivat toiminnan toteuttamista ja kehittämistä uuden etäpuhemuskariryhmän parissa. Opiskelijat Leena Maria ja Heidi tekevät myös omat lopputyönsä CIsumusan puhemuskareista.

Etäyhteys mahdollistaa osallistumisen eri puolilta Suomea

Myös lähiryhmää yritettiin saada tänä keväänä kasaan Jyväskylään, mutta hakemuksia ei saapunut riittävästi, joten lähiryhmän toteutus peruuntui. Näin jälkikäteen voimme todeta, että lähiryhmä ei olisi rajoitusten vuoksi päässyt kokoontumaan muuten kuin etänä. Ehkäpä jyväskyläläiset perheet osasivat varautua tähän jo etukäteen ja halusivat osaltaan välttää lähikokoontumisia ja kantaa kortensa kekoon koronan kukistamisessa. Etäyhteydellä toteutettu toiminta koettiinkin näin korona-aikana sopivaksi tavaksi osallistua puhemuskariin.

”Ihana kun tällaisia järjestetään, varsinkin nyt korona-aikana.”

Puhemuskarin osallistuja

Vaikka etäyhteys nähtiin toimivana tapana toteuttaa puhemuskaria, oli mukana myös sellaisia haasteita, joita lähiryhmässä ei välttämättä nähtäisi. Etänä järjestettävässä puhemuskarissa niin ohjaajilla kuin vanhemmillakin on erityinen haaste pitää lapsen motivaatio yllä koko 10. kerran puhemuskarituokion ajan. Lapset on tärkeää ottaa osalliseksi toiminnan suunnittelussa ja huomioida heidän toiveitaan toteutuksessa.

Keväällä etäpuhemuskari toteutettiin kuuden kuulovammaisen lapsen ja heidän vanhempiensa kanssa. Yleensä etäpuhemuskarissa on max. viisi lapsi-vanhempi-paria, mutta tällä kertaa yksi innokas osallistuja jatkoi puhemuskaria viime ryhmästä ja näytti erinomaista esimerkkiä uusille CIsumusalaisille. Kevään ryhmä koostui 3–5-vuotiaista kuulokojeen ja sisäkorvaistutteiden käyttäjistä, jotka asuivat eri puolilla Suomea, aina Helsingistä Kajaaniin asti.

Laululeikit innostivat musisoimaan

Etenkin laululeikit nousivat vanhempien palautteista lapsia motivoivaksi lähteeksi ja erilaisten soittimien soittaminen kiinnosti. Osallistujille lähetettiin välinepaketti koteihin muskarin ajaksi, joka sisälsi muun muassa kanteleen, pitkähuilun ja kazoo-pillin. Helsingin yliopisto tarjosi osallistujille lainaksi myös tablettitietokoneen, jonka avulla lasten ja vanhempien oli mahdollista kuunnella muskarissa laulettuja lauluja ja pelata esimerkiksi äänenkorkeuspeliä. Kevään puhemuskariryhmän lapset ovatkin antaneet sydämellistä palautetta toiminnasta.

”Kivaa kuulemma oli ja aina odotti innolla muskaria.”

”Lapsi tykkäsi ja ikävöi muskaria ja sen ihania vetäjiä ❤️”

”Meillä lapsi tirautti ihan itkut muskarin jälkeen kun kuuli että ensi kerta on viimeinen 🥺 Mikään ei kuulema korvaa tätä ja muskari ei saisi loppua ikinä!”

Mikä puhemuskarissa oli parasta?

”Ihanat laulut, joista monista saimme korvamadon. ;)”

”Se että ujo lapsi sai osallistua omana itsenään”

”Lapsen ilo, kun osallistui tai kuuli tuttuja lauluja tai sai soittimesta äänen.”

Puhemuskarin osallistujat

Vertaistuki jäi osittain koronan jalkoihin

Kevään ryhmälle suunniteltiin yhteinen vertaisviikonloppu Uuraisiin, mutta koronarajoitukset peruuttivat jälleen kerran tämänkin kokoontumisen. Usea perhe joutui pettymään viikonlopun peruuntumisesta, mutta tilalle tarjottiin vertaistapaamista etäyhteydellä. Se ei kuitenkaan saanut riittävää kannatusta vanhemmilta ja jäi toteuttamatta, joten vertaistuki jäi varsin vähäiseksi. Etäyhteydet ovat tulleet varmasti monelle tutuksi tämän vuoden aikana ja vaikka se onkin kätevä väline vertaisperheiden tapaamispaikkana, ei se kuitenkaan monen mielestä korvaa lähitapaamisia.

Saimme vertaistukea ja iloa musiikista.”

Puhemuskarin osallistuja

Vaikka vertaistapaamiset peruuntuivat, vertaistukea saatiin myös etäpuhemuskarin aikana. Etäpuhemuskari on vuorovaikutuksellista ja lapset saivat äänensä kuuluviin myös toiminnan aikana. Tuokioiden aikana lapset saivat esimerkiksi esitellä omia kuulon apuvälineitään muille ryhmäläisille.

CIsumusan vuosi 2021 jatkuu Tampereella

Syksyllä 2021 muutetaan jälleen uudelle paikkakunnalle Tampereelle ja Tampereen uudet ohjaajat koulutetaan puhemuskarimenetelmän käyttöön. Tampereelle on tulossa syksyllä kaksi ryhmää, lähi- ja etäryhmä. Tampereella on ollut suuri kiinnostus puhemuskareihin ja molemmat ryhmät täyttyivät nopeasti. Osallistujaperheille järjestetään syksyllä vertaisviikonloppu, jonka toteutukseen koronarajoitukset eivät toivottavasti enää pääse vaikuttamaan.

CIsumusan ohjausryhmän asiantuntijat kokoontuvat tänäkin vuonna tarpeen mukaan ja hankkeen lopputuotosten suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Lopputuotoksia suunnitellaan ja toteutetaan tämä vuosi ja ne valmistuvat alkuvuodesta 2022.

”Kiitos että mahdollistitte tämän ainutlaatuisen kokemuksen perheellemme! Emme olisi varmaan koskaan muuten perehtyneet esim. kanteleen soittoon.”

Puhemuskarin osallistuja

Kiitokset CIsumusan ohjaajille, opiskelijoille ja etenkin ihanille osallistujille!

Kevätterveisin,
CIsumusan projektikoordinaattori Saana
saana.poutanen@lapci.fi
p. 040 809 7049

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *