Olen Iiris ja olin TET-viikolla LapCI ry:llä, ja viikko oli oikein mukava ja onnistunut! TET-jaksoni aikana pääsin tutustumaan järjestötoimintaan ja näkemään, millaista työskentely toimistossa on.
Viikon aikana sain tehdä erilaisia tapahtumiin liittyviä tehtäviä ja tutustua työpaikan arkeen. Opin,
CIsumusan Puhemuskareihin haki tälle syksylle ennätykselliset 18 perhettä, joista nyt tällä kaudella on mukana 16 perhettä, joka on resurssien puitteissa meille maksimi määrä. Lähiryhmät toteutuvat Helsingissä ja uutena nyt myös Turussa. Näiden lisäksi toimii myös etäryhmä. Toivottavasti
minä olen kuulontutkija Leena. Kukas siellä on äidin ja isän kanssa?
Näinhän me aloitimme silloin 1990-luvulla, ja siitä jatkettiin ihan pienestä vauvasta aikuisuuteen asti. Kiitos kun olen saanut olla teidän mukananne kasvamassa.
Lasten kuulontutkimukset täällä
Kuulin järjestöassistentin Paikka auki -paikasta vuonna 2024 LapCI ry:n vuosikokouksessa, jossa olin lastenhoitajana töissä. Tein silloin vielä töitä päiväkodissa, ja työsuhteeni siellä loppui juuri sinä keväänä. Pohdin työpaikan hakemista, ja kannustusta sain myös CIsupajan silloiselta projektikoordinaattorilta Matleenalta.
Kansainvälisen kuurojen viikon (21.-27.9.2026) kunniaksi yhdistyksemme jäsenet Minttu Immonen ja Nora Vuoriheimo kirjoittivat omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan viittomakielestä, kaksikielisyydestä ja saavutettavuudesta. Molempien kirjoittajien perheet ovat kaksikielisiä, he käyttävät sekä puhuttua suomen kieltä että suomalaista viittomakieltä.
Heippa, täällä kirjoittelevat Minttu
Tämän hallituskauden aikana SOTE-järjestöjen STEA-avustukset tulevat leikkautumaan puoleen vuoden 2024 avustustasosta. On selvää, että näin suurta leikkausta ei voida ottaa hallintohimmeleistä, joita ei pienemmissä järjestöissä edes ole. Järjestöt tekevät varsin kustannustehokkaasti työtään jo
MED-ELillä on tullut tuotteisiin päivityksiä ja uuttakin. Meille on tullut uusi audioprosessori Sonnet 3, toki jo muutama vuosi sitten. Siinä on paljon uusia ominaisuuksia ja parannuksia vanhaan. Yhdistettävyys on
Cochlear päivittää Nucleus Smart App -sovelluksen 20. elokuuta 2026 alkaen. Päivitys perustuu käyttäjäpalautteeseen: 77 % toivoi viestikeskusta ja 85 % enemmän hallintamahdollisuuksia omiin asetuksiin.
Päivitys tuo kolme isoa uudistusta. Ensimmäinen on sovelluksen keveämpi ulkoasu, joka on intuitiivisempi ja helpompi
Jos minun pitäisi nimetä yksi paikka, jossa olen saanut hengähtää, se olisi kuuloalan järjestöjen toiminta. Olen kulkenut niiden mukana niin kauan kuin muistan. Lapsena se tarkoitti perhosia vatsassa, kun pakkasin tulevaa viikkoa varten. Nuorena se oli turvasatama, ja aikuisena
Syksy on tullut ja koulut ovat alkaneet. Samalla astui voimaan koulun tuen uudistus, kun siirtymäaika päättyi. Järjestimme 18.8. webinaarin koulun tuen uudistuksesta, jossa puhumassa oli opetusneuvos Irja Seilola Opetushallituksesta. Tähän kirjoitukseen olen koonnut muutamat pääkohdat illan webinaarista.