Keskustellaan – Asiaa vuorovaikutuksesta asiantuntijan näkökulmasta


Vastavuoroisuutta keskusteluissa

Aikuisen on hyvä miettiä, jutteleeko lapsen kanssa vai lapselle.

Sari Vikman

Ihmisellä on luontainen pyrkimys muodostaa yhteys toisen ihmisen kanssa ja ylläpitää yhteisymmärrystä. Keskustelu on sekä omaa ilmaisua että vastaanottoa, vuorottelua. Keskustelutaidot opitaan mallista.  Jo aivan pieni lapsi virittyy vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa. Suunnilleen yhden vuoden iässä hän mielellään alkaa osoittaa sormella jotain kiinnostavaa kohdetta. Tällöin aikuisella on herkullinen tilaisuus tarttua lapsen kommunikaatioaloitteeseen ja kommentoida asiaa ja kertoa siitä lapselle lisää. Koska kohde on tällöin lasta kiinnostava, hän on myös motivoitunut ottamaan tietoa vastaan kielen kautta.  

Kuvassa piirros lapsesta hiekkalaatikolla ja isästä seisomassa sen vieressä. Lapsi osoittaa pehosta ja sanoo "peehone!" Isä vastaa siihen "-Niin, perhonen lentää kesällä, kun on lämmintä. Niitä on monen värisiä. Tämä perhonen on keltainen. Perhoset ovat kauniita""

Meillä aikuisilla on herkästi halu täyttää kaikki hiljaiset hetket omalla puheella, jotta lapsi varmasti saisi kielelle altistusta riittävästi. Oman puheen tauottaminen on vaikeaa, mutta tärkeää. Puhumalla itse koko ajan opettaa lapselle, kuinka ei tarvitse kuunnella ja kuinka ei tarvitse osallistua keskusteluun. Tämä passivoi lasta kommunikoijana. Tauko merkitsee, että nyt on sinun vuorosi osallistua. Huonokuuloinen lapsi tarvitsee usein tavallistakin enemmän aikaa prosessoidakseen, mitä juuri sanottiin ja mitä siihen vastaisin. Aikuisen on hyvä miettiä, jutteleeko lapsen kanssa vai lapselle.

Kolme piirroskuvaa äidistä ja lapsesta kaupassa. Lapsi osoittaa kaupan hyllyä ensimmäisessä kuvassa, äiti kysyy "mitä haluat?". Toisessa kuvassa lapsi miettii ja kolmannessa sanoo "ahaa!" osoittaen kassakonetta. Äiti sanoo siihen "ai, sinä haluat rahaa. Tämä on kassakone"

Keskustelua ikätason mukaisesti

Toisen ja kolmannen ikävuoden aikana lapsen sanaston kehitys on usein jo niin pitkällä, että hän pystyy osallistumaan keskusteluun kielellisesti. 4-5-vuotiaan lapsen kanssa keskusteleminen on jo varsin sujuvaa ja tasapuolista. Keskusteleminen on paitsi kielen kehitystä eteenpäin vievää, myös aitoa vuorovaikutusta, toista arvostavaa, mielihyvää tuottavaa ja motivoivaa.  

Keskustelunomainen lukutuokio pienenkin lapsen kanssa kirjan kuvien parissa kannattaa! Yhteinen kuvien ja samalla tarinan tutkiminen rauhoittaa lasta ja lisää läheisyyttä aikuisen ja lapsen välillä. Samalla lapsi saa harjoitella mm. toisen kuuntelemista ja huomioonottamista sekä omaa kerrontaa. Kuvista keskustellessa pieni lapsi mielellään osoittaa sormella häntä kiinnostavaa kuvaa. Taas aikuisella on mahdollisuus tarttua asiaan ja kertoa kuvasta. Aikuinen voi myös esittää kuvista kysymyksiä (”Mikä tuolla katolla on?”, ”Kukas tuolta tulee?”, ”Missä pupun porkkana on?”, ”Mitä kissa tekee?”, ”Mitä luulet, kenen kaulahuivi tuo on?”, ”Miltähän ketusta nyt tuntuu?”, ”Miksi Aino on tosi vihainen?”). Pienen lapsen kanssa on tavallista, että aikuinen sekä kysyy kysymyksen että vastaa siihen itse. Näin aikuinen mallittaa kielenkäyttöä. Lapsen kuuntelutarkkaavuustaitoja harjaannuttaa hyvin lauseen jättäminen vähän kesken, jolloin lapsi saa täydentää sen loppuun (”Katso, Pete aikoo mennä rappuset….”). Joskus voi olla mukavaa kertoa kirjan sivuista vuorotellen. Aikuinen voi myös liittää tarinan tapahtumia lapsen omiin elämänkokemuksiin (”Muistatko, mitä meille tapahtui junassa kesällä?”). Kirjan tapahtumia voi myös muistella myöhemmin, vaikka kirja ei enää olisikaan käsillä.  

Piirroksessa lapsi istuu isän sylissä ja he lukevat F1-kirjaa. Isä sanoo "Onpas hieno pirssi! Taitaa olla kilpa-auto" samalla kun lapsi päästelee "prlll" ääntä

Kirjojen sisältö ruokkii tutustumista sellaisiinkin maailmoihin ja sanoihin, joihin ei arkisessa elämässä törmää. Tarinoiden avulla lapsi oppii samaistumaan monenlaisiin kohtaloihin. Tämä vahvistaa lapsen empatiakyvyn ja suvaitsevaisuuden kehittymistä. 

Myös kännykän valokuvien tutkiminen keskustellen on lapsista yleensä mukavaa. Voisiko reissulta ottaa niin monta tapahtumakuvaa, että niistä saisi aikaan ihan juonellisen tarinan! Ja mikä parasta, sen tarinan henkilöt ovat ihan parhaita, minä itse sekä tuttuja ja läheisiä.  

Sari Vikman 
Puheterapeutti

Näiden ajatusten innoittajana ja lähteenä mm. kirja: Loukusa ja Paavola (toim.) Lapset kieltä käyttämässä (2011).
Lisäksi lähteenä Apupyörä-kirjasen kuvia. Koko kirjanen löytyy netistä kuuloavain.fi-sivuilta: kuuloavain.fi/info/kieli-ja-kommunikaatio/kielen-ja-kommunikaation-tukeminen-kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.