European Friendship Week 2017

European Friendship Week 2017

The Ear Foundation järjesti jälleen vuotuisen sisäkorvaistutetta käyttäville nuorille suunnatun kansainvälisen leirin. Tänä vuonna viikoksi englantiin lähti kuusi nuorta eri puolilta Suomea ja huoltajaksi kahden heistä äidit.

Kaiken kaikkiaan leirille osallistui 42 nuorta

Lue lisää

Mysteeripäivä & vuosikokous Pajulahdessa

Mysteeripäivä & vuosikokous Pajulahdessa 

Kuka ratkaisee Live Cluedon? Selviävätkö kaikki ulos laavaluolasta? LapCI ry:n Mysteeripäivää & vuosikokousta vietettiin Pajulahdessa 1.4.2017. Mysteerejä selvittämässä oli 12 perhettä. Lapsista 14:lla oli sisäkorvaistutteet. 

Lapsille oli omaa mysteeriteemaista ohjelmaa sillä aikaa

Lue lisää

Marianne äitiyslomalle

Marianne äitiyslomalle    

LapCI ry:n projektikoordinaattori Marianne Rintala siirtyy äitiyslomalle huhtikuussa 2017. Tällaisena hetkenä on hyvä muistella mennyttä viittä vuotta LapCI ry:ssä.

”Aloitin työssäni keväällä 2012 kun LapCI ry oli saanut uuden hankerahoituksen RAY:ltä (nyk. STEA).

Lue lisää

Englannin leirille 2017

Englannin leirille 2017

LapCI ry lähettää jälleen tulevana kesänä delegaation Englantiin. Kansainväliselle sisäkorvaistutenuorten leirille on lähdössä kuusi nuorta eri puolilta Suomea sekä kaksi äitiä huoltajiksi.

The Ear Foundation järjestää jo seitsemättä kertaa viikon mittaisen kesäleirin 12-16-vuotiaille, joilla on sisäkorvaistutteet.

Lue lisää

Laskettelumatka Ylläkselle

 Laskettelumatka Ylläkselle!

Matkamme alkoi 22.helmikuuta, lähdimme bussilla Helsingistä Valkealta talolta. Bussissa lämmitykset reistaili – oli joko jäätävän kylmä tai todella kuuma, mutta hyvin saimme nukutuksi yön aikana. Pysähdyimme ensin Lahdessa, sitten jatkoimme matkaa Jyväskylään ja sieltä tuli suurin

Lue lisää

LapCI ry:n 2017 tapahtumat

Hei kaikki LapCI-perheet ja ystävät!

Vuosi 2016 oli LapCI ry:ssä vauhdikas; järjestimme 15 tapahtumaa, joissa kävi jopa 40 eri perhettä. Suurin osa kävi kahdesti ja kolmestikin. Ahkerimmat perheet kävivät jopa kahdeksassa tapahtumassa vuoden aikana! Palautetta on kerätty ja niiden

Lue lisää

LapCI Q&A

LapCI Q&A  (Questions and Answers)

Jokainen lapsi ja nuori kokee oman kuulovammaisuutensa eri tavalla. Me LapCI ry:ssä halusimme tuoda tätä kirjoa esille ja jakaa sisäkorvaistutetta käyttävien nuorten terveisiä. 

SI-lasten vanhempia kiinnostaa yleensä kuulla miten SI-nuorilla

Lue lisää

YO-kirjoitukset implantoidun näkökulmasta

YO-kirjoitukset implantoidun näkökulmasta

Savonlinnalainen Markus Suhonen, 18, suoritti ylioppilastutkintoaan syksyllä 2016 kirjoittamalla yhteiskuntaopin ja englannin. Yhden sisäkorvaistutteen käyttäjänä Markus sai joitakin apuja englannin kielen kuuntelukokeeseen.

”Ylioppilaskirjoitusten lähestyessä opinto-ohjaajani esitteli yksityiskohtaisesti monenlaisia tarjolla olevia mahdollisuuksia saada tasoitusta muihin kuuleviin opiskelijoihin

Lue lisää

Viivin kuulotarina

Esikouluikäisenä

Viivin kuulotarina

Synnyin 21. päivä helmikuuta vuonna 1995. Olin 9 pisteen terve tyttövauva.

Olen pienestä pitäen ollut erittäin herkkä saamaan korvatulehduksia. Voin sanoa noin 98% varmuudella, että jos minulla on kuumetta niin minulla on myös korvatulehdus. Pienenä tulehduksia

Lue lisää

Englannin leirin terveiset 2016!

Englannin leirin terveiset 2016!

The Ear Foundation järjesti jälleen vuotuisen sisäkorvaistutetta käyttäville nuorille suunnatun kansainvälisen leirin. Tänä vuonna viikoksi Englantiin lähti neljä 15-vuotiasta tyttöä eri puolilta Suomea ja huoltajaksi yhden heistä äiti.

Leirillä oli yhteensä 39 nuorta Tanskasta, Saksasta,

Lue lisää