LapCI ry:n tämän vuoden viestinnän teema on Hyvä me! Järjestöt esiin. Tuomme vuoden aikana esille kuulovammaisten nuorten kokemuksia ja muistoja kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen vertaistoiminnasta. Tällä kertaa vuoroon pääsee SI-käyttäjä Stella, joka on löytänyt vertaistoiminnan kautta runsaasti vertaiskavereita ja
Olen Iiris ja olin TET-viikolla LapCI ry:llä, ja viikko oli oikein mukava ja onnistunut! TET-jaksoni aikana pääsin tutustumaan järjestötoimintaan ja näkemään, millaista työskentely toimistossa on.
Viikon aikana sain tehdä erilaisia tapahtumiin liittyviä tehtäviä ja tutustua työpaikan arkeen. Opin,
Vau, mikä viikko!
Nuorten kielimatka Englantiin toteutettiin nyt jo toista kertaa (ensimmäinen järjestettiin kesällä 2023). Tämänkertainen kielimatka suuntautui Lontooseen ja Bathiin. Suurin osa osallistujista ei ollut ikinä käynyt Isossa-Britanniassa aikaisemmin tai matkustanut ilman vanhempia, joten matka oli heille
Jääkiekossa loppukeväästä pelataan perinteisesti kauden parhaat pelit ennen niin sanottua kesälomaa. Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkueen, tuttavallisemmin Deaf Lionsin, toiminta kuitenkin käynnistyy toden teolla vasta pelikauden päätyttyä.
Toukokuussa miesten maajoukkuerinki kokoontuu Vierumäelle jääleirille uuden valmennuskaksikon johdolla. Kesäkuussa Deaf Lions JUNIORS puolestaan viilettää kesäjääleirillä.