Kuulopajan retki Jyväskylään

Kuulopaja järjestettiin ensimmäistä kertaa lauantaina 6.4. Jyväskylässä! Siellä suuntana oli Megazone lasertaistelupeli, jossa ideana on kerätä pisteitä osumalla vastustajan liiveihin ja tukikohtiin. Suurimmalle osalle pelaaminen oli tuttua, mutta oli hienoa nähdä, että myös ei aikaisemmin pelanneet pääsivät todella hyvin

Lue lisää

Jotkut ammattilaiset jäävät erityisellä tavalla mieleen

LapCI ry:n toiminnanjohtaja Janet Grundström kannustaa blogissaan ilmiantamaan kunniakirjan saajaksi erityisen tärkeän ja juuri oikealla tavalla läsnä olevan ammattilaisen, joka on tukenut teidän perhettänne kuulopolulla.
Jatka lukemista: Jotkut ammattilaiset jäävät erityisellä tavalla mieleen
Lue lisää

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Monika Hämälä, Kuurojen liitto

Sain ilon ja kunnian kirjoittaa blogiin LapCI ry:n kanssa tekemästämme yhteistyöstä. Vaikka olen vielä suhteellisen uusi alalla, olen jo ehtinyt syventyä yhteistyöhön LapCI ry:n kanssa nuorisotyön parissa. Ensimmäinen vahva muistoni liittyy ensimmäiseen Suurleiriin. Ennen leiriä olin tiiviissä yhteydessä tarmokkaan

Lue lisää

LapCI ry:n Kuulopoluilla -podcastissa kuljetaan mukana elämän eri vaiheissa 

LapCI ry:n täyttäessä tänä vuonna 25 vuotta, julkaisemme juhlavuoden kunniaksi kolmiosaisen Kuulopoluilla –podcast sarjan. Podcastissa vierailee sisäkorvaistutetta käyttävien lasten vanhempia ja viimeisessä osassa myös kuulovammaisia nuoria.
Jatka lukemista: LapCI ry:n Kuulopoluilla -podcastissa kuljetaan mukana elämän eri vaiheissa 
Lue lisää
perheitä istumassa lattialla ringissä

CIsumusan sävelet soivat taas!

CIsumusan puhemuskarit aloitettiin tänä keväänä kahdeksan perheen voimin Kangasalan Ikifit Apilassa. Yhteensä mukana toiminnassa on ennätykselliset 15 perhettä ja ryhmiä on tänä keväänä kaksi. Toinen ryhmä on kokonaan etänä ja toisen ryhmän kanssa testaamme hybridipuhemuskaria ensimmäistä kertaa.

Soittorasia
Lue lisää

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Toiminnanjohtaja Janet Grundström

LapCI ry juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan sisäkorvaistutetta käyttävien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukena. Vuosiin on mahtanut paljon. Yhdistys on kasvanut pienestä vanhempien perustamasta tukiyhdistyksestä tärkeäksi tueksi kaikille sisäkorvaistutetta käyttäville. Tänä vuonna julkaisemme blogissa muistelutekstejä vuosien varrelta ja

Lue lisää

Vuosikooste 2023

Vuosi 2023 jätetään kohta taakse rakettien paukkeeseen ja väriloistoon. Mutta ennen sitä voidaan hieman muistella mitä kaikkea tämä vuosi meille toi.

Koko perheiden riehaa

Vuosi alkoi talvisessa riehassa Ähtärissä, missä liidettiin niin pulkalla kuin luistimilla. Suurin koko perheen tapahtuma

Lue lisää