LapCI ry:n toiminnanjohtaja Ulla Konkarikoski ja Kuuloliitto ry:n toiminnanjohtaja Pekka Lapinleimu tapasivat tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukion Helsingissä 18.11.2016.
Savonlinnalainen Markus Suhonen, 18, suoritti ylioppilastutkintoaan syksyllä 2016 kirjoittamalla yhteiskuntaopin ja englannin. Yhden sisäkorvaistutteen käyttäjänä Markus sai joitakin apuja englannin kielen kuuntelukokeeseen.
”Ylioppilaskirjoitusten lähestyessä opinto-ohjaajani esitteli yksityiskohtaisesti monenlaisia tarjolla olevia mahdollisuuksia saada tasoitusta muihin kuuleviin opiskelijoihin
Olemme julkaisseet videosarjan, jossa toiminnanjohtajamme Ulla esittelee LapCI ry:n jäsenille lainattavia laitteita. Toivomme tällä videosarjalla saavamme aktivoitua jäseniämme jatkossakin laitteidemme lainaamisessa, etteivät ne jää pölyttymään kaapin pohjalle. LapCI ry:n jäseneksi kannattaa liittyä, liittymisvuosi on ilmainen
LapCI ry:n pienten SI-lasten perheiden yhteistä viikonloppua vietettiin 8.-9.10.2016 Kuulo-Auriksen tiloissa Helsingissä. Viikonloppuun osallistui 12 perhettä. Yhteensä mukana oli 20 vanhempaa ja 19 lasta, joista 13:lla SI ja LapCI ry:n työntekijät. Lisäksi paikalle tuli 7
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että normaalikuuloisille ihmisille suunnitellut tuotteet toimivat joskus myös kuulovammaisten apuvälineinä? Yksi esimerkki on ns. korvan päälle kokonaan tulevat kuppikuulokkeet, joista voi sisäkorvaistutteilla ja kuulokojeilla kuunnella ns. T-asennolla kuten induktiosilmukasta kuuluvaa ääntä. Toki kuulokkeiden
LapCI ry:n toiminnanjohtaja Ulla Konkarikoski kirjoittaa tekstissään kodin turvallisuudesta sisäkorvaistutteen käyttäjän näkökulmasta.
Sisäkorvaistutteen käyttäjät kuulevat laite
Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, kun reissaa sisäkorvaistutteiden kera? Tätä pohtii moni SI-lapsen vanhempi sekä nuoret että aikuiset SI-käyttäjät. LapCI ry:n toiminnanjohtaja Ulla Konkarikoski käyttää itsekin kahta sisäkorvaistutetta (toisessa korvassa Cochlearin CP810 aka vitonen ja
The Ear Foundation järjesti jälleen vuotuisen sisäkorvaistutetta käyttäville nuorille suunnatun kansainvälisen leirin. Tänä vuonna viikoksi Englantiin lähti neljä 15-vuotiasta tyttöä eri puolilta Suomea ja huoltajaksi yhden heistä äiti.
Leirillä oli yhteensä 39 nuorta Tanskasta, Saksasta,
Vilminkojen perhe testasi ulkomaanmatkallaan uutta Cochlear Wireless Mini Microphone 2+ -lisälaitetta. LapCI ry lainaa sitä jäsenilleen – ota yhteyttä, ohjeet alla.
Lähdimme toukokuussa 2016 viettämään sisäkorvaistutteita käyttävän Olivian 3-vuotissyntymäpäiviä New Yorkiin ja samalla tapaamaan
Elämänmittainen kokemus siitä, ettei aina kuule, on osoittanut seuraavia asioita: Moni kuuleva miettii, minkälaista on, kun ei kuule tai esimerkiksi näe mitään. Kaksi implanttia saatuani olen ollut täysin kuuro ilman laitteita. Sitä ennen kuulin toisella