Kuvassa korva ja teksti "Ensitieto ja kuulon kuntoutus: Erään perheen tarina. Alhaalla LapCI ry:n logo.

Ensitieto ja kuulon kuntoutus: erään perheen tarina

Olemme julkaisseet erilaisten SI:n saaneiden lasten perheiden ensitietotarinoita kevään aikana, linkit edellisiin tarinoihin löytyvät tästä ja tästä (linkit aukeavat uusille välilehdille). Tällä kertaa tarinan omasta matkastaan kuulopolulla on meille jakamassa Marjo. Hänen perheensä kokemukset kuulon kuntoutuksen saralla ovat olleet ristiriitaiset ja suuriakin haasteita on ilmaantunut matkan varrella. Marjon perheen tarina osoittaa, että lääkäreiden ja kuntoutustiimin asiantuntijoiden tulisi osata tukea ja kuunnella perhettä monella eri osa-alueella.
Jatka lukemista: Ensitieto ja kuulon kuntoutus: erään perheen tarina
Lue lisää

Ensitieto ja kuulon kuntoutus: erään pojan tarina

Kysyimme aikaisemmin tänä vuonna Ensitieto-kyselyn yhteydessä vastaajilta, josko he olisivat innokkaita kertomaan omista ensitiedon kokemuksistaan ja kuulon kuntoutuksen alkumetreistä blogissamme. Toisena näistä keräämistämme kokemuksista on erään äidin kertoma tarina nyt kymmenvuotiaan poikansa kuulomatkasta.
Jatka lukemista: Ensitieto ja kuulon kuntoutus: erään pojan tarina
Lue lisää

Kuulon kuntoutus: Mitä kuntoutusohjaus on?

HUS:n kuntoutusohjaajat kertovat työstään LapCI ry:n haastattelussa. Mitä kuntoutusohjaaja tekee? Milloin kuntoutusohjaajaa tavataan?
Jatka lukemista: Kuulon kuntoutus: Mitä kuntoutusohjaus on?
Lue lisää
Kuvassa lukee "Ensitieto ja kuulon kuntoutus: Adan tarina". Kuvaa kehystää kuva Adan piirroksesta ja kuva Adasta piirtämässä

Ensitieto ja kuulon kuntoutus: Adan tarina

Kysyimme aikaisemmin tänä vuonna Ensitieto-kyselyn yhteydessä vastaajilta, josko he olisivat innokkaita kertomaan omista ensitiedon kokemuksistaan ja kuulon kuntoutuksen alkumetreistä blogissamme. Ensimmäisenä näistä keräämistämme kokemuksista on Adan tarina äiti Piretin kertomana. Julkaisemme tekstin sekä suomeksi että englanniksi, linkki alkuperäiseen englanninkieliseen tekstiin tästä.
Jatka lukemista: Ensitieto ja kuulon kuntoutus: Adan tarina
Lue lisää

Kuulon kuntoutus: mitä kuulo on?

Helmikuun lopussa vietettiin Harvinaisten sairauksien päivää (Rare Disease Day) ja maaliskuun 3. päivänä vietetään Maailman kuulopäivää (World Hearing Day). Tämän vuoden kuntoutus-teema innoitti meitä pohtimaan kuuloa ja siihen liittyviä kysymyksiä syvemmin näin kuuloa juhlivien päivien kunniaksi: Mitä erilaisia kuulovammoja on olemassa? Mistä kaikista syistä kuulovamma voi johtua?
Jatka lukemista: Kuulon kuntoutus: mitä kuulo on?
Lue lisää
Kuvassa lukee 'Kysely ensitiedosta'

Ensitieto-kyselyn tuloksia ja oivalluksia

Tammikuussa toteutimme kyselyn jäsenperheidemme ja muiden kuulovammaisten lasten vanhempien kesken siitä, minkälaista ensitietoa perheet ovat kuulovammadiagnoosin alkumetreillä saaneet. Lähdimme teettämään kyselyä siksi, koska saamme ajoittain kuulla perheiltä sairaaloiden antamasta epätasa-arvoisesta kohtelusta ja puutteellisesta tiedosta. Lue ensitieto-kyselyn tulokset tästä artikkelista!
Jatka lukemista: Ensitieto-kyselyn tuloksia ja oivalluksia
Lue lisää

Mitä on arkikuntoutus? Kuntoutuksen teemavuosi 2021

Tänä vuonna teemana on arkikuntoutus. Erityisesti tietenkin kuulon kuntoutus sen kaikissa eri muodoissa. Tulemme käsittelemään mm. kuntoutusohjausta, puheterapiaa, kuulon ja puheen kehityksen tukemista kotona, antamaan arjen vinkkejä perheille – vertaistukea unohtamatta!
Jatka lukemista: Mitä on arkikuntoutus? Kuntoutuksen teemavuosi 2021
Lue lisää
Kuvassa SI-lapsi etualalla kädet ylös nostettuina. Kulmassa CIsumusan logo

CIsumusa – Puhemuskari puheen kehityksen tukena

CIsumusan puhemuskarit sopivat kaikille kuulovammaisille 0-6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Haemme osallistujia kevään 2021 etänä toteutettavaan puhemuskariin ja Jyväskylän lähitoteutukseen.
Jatka lukemista: CIsumusa – Puhemuskari puheen kehityksen tukena
Lue lisää

Epätasa-arvoisuus kuulokuntoutuksessa on totta

LapCI ry julkaisi Miina Sillanpään päivänä 1.10 kirjoituksen Sisäkorvaistutekuntoutuksen epätasa-arvo. Kirjoitus julkaistiin blogissamme sekä se lähetettiin kansanedustajille ja yliopistollisten sairaaloiden kuulokeskusten ylilääkäreille. Tekstissä kerrottiin LapCI ry:n toimiston saaneen useita yhteydenottoja Kuopion ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden kuulokeskusten asiakkaiden vanhemmilta.

Lue lisää