LapCI ry:n toimistolle on tullut yhteydenottoja koskien koulujen tuen uudistumisesta ja tuntuu, että vanhemmat eivät oikein tiedä miten tulisi toimia. Niinpä lähdimme koostamaan pientä ohjeistusta ja varmistimme vielä opetusneuvos Irja Seilolalta Opetushallituksesta erityisesti sen, miten pidennetyn oppivelvollisuuden päättäminen vaikuttaa
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin vertaisperhekurssi yhteistyössä KLVL ry:n kanssa Rovaniemellä Norvajärven leirintäkeskuksessa. Viikonlopun teemana oli Hei, mitä kuuluu kouluun?, mutta pääpainona oli vertaistuki. Moni perhe kertoi osallistuvansa, koska lapsi ei näe missään muualla vertaisiaan, sillä kuulovammainen lapsi on
Kevään aikana olette varmasti uutisista huomanneet, että oppimisen tuki uudistuu. Oppimisen tukeen liittyvät lainsäädännön muutokset tulivat voimaan pääosin 1.8.2025. Lainsäädännön uudistuksen tavoitteena on turvata riittävä tuki oppilaalle ja vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa. Tarkoituksena on, että oppimisen tuki toteutuu valtakunnallisesti
Vihkot ja kynät esille, kohta alkaa koulu! Susanne Snellman & Thomas Lindberg ovat koonneet Koulun aloittamisen ABC:n kuulovammaisille lapsille ja nuorille. Kuulovammaisen oppilaan tuen tarpeen määrittely on aina yksilöllistä ja yksilölliset erot ovat suuria. Jollakin lapsella tuen tarve on