Kahden lapsen jalat vierekkäin, istuvat korkealla ja jalat roikkuvat, molemmilla kengät jalassa. Keskellä kuvassa lukee lapsen oikeuksien viikko.

Lapsen oikeuksien viikko: kaikilla on oikeus oppia, oivaltaa ja innostua

Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, ja vuoden 2024 teemana on lapsen oikeus oppimiseen. Tämä teema on myös LapCI ry:n toiminnan ydin. Uskomme, että jokaisella lapsella on oikeus kasvaa, oppia ja loistaa omana itsenään. Tukemalla sisäkorvaistutteen saaneita lapsia ja heidän

Lue lisää

Lehdet lentää ja CIsumusan syksy nyt on!

CIsumusassa vietettiin viikonloppua syksyisissä tunnelmissa Kiipula-opistossa, Turengissa. Puhemuskari kestää 10 viikon ajan ja toimintaan sisältyy yhteinen vertaisviikonloppu, jota vietimme viime viikonloppuna. Perheet pääsevät tapaamaan toisiaan, joka on tärkeää varsinkin, kun syksyn toiminta toteutetaan muuten etänä.

Viikonloppu aloitettiin perinteisesti

Lue lisää

Esittelyssä: CIsumusa-sovelluksen kuvittajat – Tino ja Apollo

CIsumusa-sovelluksen ensimmäinen versio saatiin valmiiksi tämän vuoden alussa ja lapset ovat käyneet kuuntelemassa lauluja paljon ja sovellus on olennainen osa Puhemuskareita. Lapset saavat sovelluksen avulla enemmän toistoja lauluille, joita ryhmässä lauletaan ja ennakoiva oppiminen mahdollistuu sovelluksen kautta. CIsumusa-sovelluksen laulujen

Lue lisää
perheitä istumassa lattialla ringissä

CIsumusan sävelet soivat taas!

CIsumusan puhemuskarit aloitettiin tänä keväänä kahdeksan perheen voimin Kangasalan Ikifit Apilassa. Yhteensä mukana toiminnassa on ennätykselliset 15 perhettä ja ryhmiä on tänä keväänä kaksi. Toinen ryhmä on kokonaan etänä ja toisen ryhmän kanssa testaamme hybridipuhemuskaria ensimmäistä kertaa.

Soittorasia
Lue lisää

CIsumusassa mennään kohti kevättä!

CIsumusassa on ollut toiminnan täyteinen syksy, sillä Kuulomuskareita on ohjattu Helsingin lisäksi myös Tampereella. Helsingissä on toiminut myös Puhemuskarin lähiryhmä. Syyskausi on tulossa päätökseen kaikkien ryhmien osalta ja on aika suunnata katse kohti kevättä!

Mitä on luvassa?

Keväällä jatketaan

Lue lisää
Kuvassa on ihmisiä istumassa vaaleilla matoilla ringissä. Kuvassa keskellä seisoo nainen, joka on ojentamassa jotain lapselle.

Syksyn puhemuskarit startattiin CIsumusa-viikonlopussa!

Tänä syksynä CIsumusan puhemuskarissa pidettiin yhteinen viikonloppu ennen toiminnan alkua, joka aikaisemmin on ollut toiminnan päätteeksi. Viikonloppu vietettiin Hotelli Nuuksion kauniissa syksyisissä maisemmissa. Mukana toiminnassa on yhteensä kuusi perhettä ja viikonlopussa oli mukana heistä viisi.
Jatka lukemista: Syksyn puhemuskarit startattiin CIsumusa-viikonlopussa!
Lue lisää
Kuvassa sisäkorvaistutetta käyttävä taapero poimii maasta jotain, edustalla lapsi selin kameraan. Taustalla näkyy kirjahylly ja tietokoneen ruutu, jossa on henkilö.

CIsumusan etäpuhemuskarin matkassa: Perheen kertomana

Tässä artikkelissa CIsumusan etäpuhemuskareihin osallistunut perhe kertoo omasta kuulomatkastaan sekä heidän kokemuksistaan puhemuskarin opeissa.
Jatka lukemista: CIsumusan etäpuhemuskarin matkassa: Perheen kertomana
Lue lisää
Kuvassa lapsi ja aikuinen istuu säkkituolissa ja taaempana aikuinen ja lapsi istuu yhdessä tuolirivistön tuoleista sylikkäin

CIsumusa-viikonloppu

Kevään 2023 CIsumusan puhemuskariväki kokoontui Kiipula-opistolle Turengin kauniisiin maalaismaisemiin. Alueella oli monipuolisesti tekemistä ja nähtävää. Saimme upean sään viikonlopuksi, josta nautittiin täysin rinnoin ulkoilemalla paljon uudessa ulkoleikkipuistossa. Puhemuskari jää nyt kesälomalle ja kesän aikana haemme osallistujat syksyllä alkavaan ryhmään.

Lue lisää