Sisäkorvaistutekuntoutuksen epätasa-arvo

YK:n vammaissopimus astui voimaan Suomessa kesällä 2016. Vammaissopimuksen läpileikkaavana periaatteena on vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus, mutta sen toteutumiseen on vielä matkaa. Epätasa-arvoa esiintyy myös vammaisten keskuudessa, sillä Suomessa alueellinen epätasa-arvo on valitettavasti vielä nykypäivää. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten maailmassa epätasa-arvoisuutta esiintyy

Lue lisää

Kielivalintoja sisäkorvaistutteen saaneiden lasten perheissä

Kielivalintoja sisäkorvaistutteen saaneiden lasten perheissä

Mediassa on viime aikoina käyty keskustelua sisäkorvaistutteen saaneiden lasten ja heidän perheidensä kielivalinnoista. LapCI ry kannattaa valinnanvapautta ja haluaa tukea perheiden omia valintoja. Jokainen perhe on omanlaisensa, joten kieliratkaisuja on yhtä monta kuin perheitä.

Lue lisää

Perheen valintaa kunnioitettava

Perheen valintaa kunnioitettava

Juhana Salonen kirjoittaa (Jokaisella on oikeus viittomakieleen, HS 20.4.2019), että ilman viittomakielen opetusta sisäkorvaistutteilla kuulevilla lapsilla on riskinä kielenkehityksen viivästyminen, ja heistä uhkaa tulla väliinputoajia kuten hänestä 20 vuotta sitten.

Sisäkorvaistutekuntoutuksen kehittymisen myötä tilanne on nykyään

Lue lisää

Kannanotto 11.4.2019

LapCI ry:n kannanotto käynnissä olevaan keskusteluun koskien kansanedustaja Mikaela Nylanderin toimeenpanemaa kirjallista kysymystä sisäkorvaistutteen saaneiden lasten ja nuorten nykytilanteesta ja tarpeista, oikeusministeri Antti Häkkäsen vastausta siihen ja Juhana Salosen avointa kirjettä.

LapCI ry haluaa kiittää

Lue lisää

Kuulovammajärjestöjen evästystä lapsistrategian valmisteluun 30.1.2019

Tämänhetkinen kansallinen lainsäädäntö ja Lapsen oikeuksien sopimus eivät valitettavasti riitä turvaamaan vammaisten lasten oikeuksia. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on otettava aidosti myös paikallistasolla sekä päätöksenteossa että arkisissa palveluissa käyttöön. Toisaalta asiaa tulee tarkastella myös käytetyn kielen näkökulmasta. Lapsi-

Lue lisää

Järjestöt vaativat muutosta Kelan kilpailutukseen

Järjestöt vaativat muutosta Kelan kilpailutukseen

LapCI ry ja 17 muuta järjestöä vaativat muutosta Kelan kilpailutukseen. Järjestöt ovat järkyttyneitä siitä, miten kilpailutuksen lopputulos vaikeuttaa nimenomaan kaikkein haavoittuneimmassa asemassa olevien ihmisten elämää. Kuulovammaisten kohdalla kyse on vaativan tason puheen ja kielen

Lue lisää

Kannanotto Lapsiasianvaltuutetun toimistolle

LAPCI RY – LAUSUNTO SISÄKORVAISTUTELASTEN VALTAKUNNALLINEN YHDISTYS 04.12.2015

Lapsiasianvaltuutetun toimisto

LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry:n lausunto Lapsiasiavaltuutetun lausuntopyyntöön 29.10.2015

LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry:n perusti joukko vanhempia v. 1999. Tarkoituksena on edustaa ja tukea kaikkia

Lue lisää

LapCI ry:n kannanotto Karoliina Nikulan väitöskirjaan

LapCI ry:n kannanotto Karoliina Nikulan väitöskirjaan

LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry:n perusti joukko vanhempia v. 1999. Tarkoituksena on edustaa ja tukea kaikkia sisäkorvaistutteen (SI) saaneita lapsia (n. 330 lasta) ja heidän perheitään kautta koko Suomen. Puhekielen tukena SI-lasten

Lue lisää

Kannanotto 13.11.2012

Viitaten 12.11.2012 MTV3-kanavan klo 22 esitetyissä uutisissa ja Radio Novalla 13.11.2012 uutisoituun ”Kuurojen määrä on vähentynyt rajusti sisäkorvaistutteen myötä”-uutiseen.

LapCI ry:ssä haluamme muistuttaa että sisäkorvaistute ei poista kuuroutta, vaan tarjoaa kuurolle mahdollisuuden päästä mukaan kuulevien maailmaan.

Lue lisää