Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Leena Hasselman

Leena Hasselman löysi LapCI ry:n vuonna 2001, jolloin heidän oman tyttärensä kuulovamma oli selvinnyt. Myöhemmin hän toimi mm. LapCI ry:n toiminnanjohtajana.
Jatka lukemista: Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Leena Hasselman
Lue lisää
SI-lapsia pöydän ääressä. Aikuinen esittelee askartelemaansa asiaa.

Kansainvälinen SI-päivä lisää tietoisuutta kuulon kuntoutuksesta

Kansainvälistä sisäkorvaistutteiden (SI) päivää vietetään joka vuosi helmikuun 25.päivä. Nyt onkin hyvä päivä muistella tänä päivänä vuonna 1957 tehtyä uraauurtavaa leikkausta, joka tasoitti tietä sisäkorvaistutteiden teknologian kehitykselle.
Jatka lukemista: Kansainvälinen SI-päivä lisää tietoisuutta kuulon kuntoutuksesta
Lue lisää
Kuvassa perheitä istumassa lattialla ringissä

CIsumusan sävelet soivat taas!

CIsumusan puhemuskarit aloitettiin tänä keväänä kahdeksan perheen voimin Kangasalan Ikifit Apilassa. Yhteensä mukana toiminnassa on ennätykselliset 15 perhettä ja ryhmiä on tänä keväänä kaksi. Toinen ryhmä on kokonaan etänä ja toisen ryhmän kanssa testaamme hybridipuhemuskaria ensimmäistä kertaa.

Soittorasia
Lue lisää
Kaksi lasta hymyilevät ja katsovat toisiaan.

Ystävänpäivänä kannustamme kehumaan kaveria

Ystävänpäivän kunniaksi kannustamme kaikkia ottamaan tänään yhteyttä johonkin itselle tärkeään ihmiseen ja kertomaan hänelle, miksi hän on niin ihana. 
Jatka lukemista: Ystävänpäivänä kannustamme kehumaan kaveria
Lue lisää
Nainen laskee pulkalla mäkeä lapsi sylissään.

Talvipäivillä rentouduttiin ja virkistäydyttiin yhdessä 

Puheensorinaa ja naurua ei puuttunut LapCI ry:n Talvipäiviltä, joita vietettiin 3.-4.helmikuuta Susiniemen leirikeskuksessa Mikkelissä. Tapahtuma oli suunnattu sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten perheille ja vertaisviikonloppu hujahtikin nopeasti yhdessä touhuillessa ja jutellessa. 

Perheiden väliset kohtaamiset antoivat niin lapsille kuin

Lue lisää

Vertaisperheet haastattelussa: Mervi Santavuori, Jani Sörensen ja Nella Sörensen

Veraisperheet haastattelussa -blogisarjassa kuulemme aina yhden perheen tarinan heidän kuulopolustaan ja mm. siitä, minkälainen merkitys vertaistuella on heille ollut. Ensimmäisenä tarinansa kertovat Mervi Santavuori, Jani Sörensen ja Nella Sörensen.
Jatka lukemista: Vertaisperheet haastattelussa: Mervi Santavuori, Jani Sörensen ja Nella Sörensen
Lue lisää
kaksi nuorta vilkuttavat laiturilta veneilijälle

Suurleiri siirtyy vuodelle 2025

Arvoisat nuoret, nuorten huoltajat sekä Suurleiristä kiinnostuneet ohjaajat.

Olemme kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen kanssa yhdessä päättäneet siirtää Piispalaan, 29.7.-2.8.2024 väliselle ajalle suunnitellun Suurleiri2024:n vuodella eteenpäin vuoteen 2025. Siirtämisen taustalla on mm. se, ettei leirille myönnetty sitä varten haettua rahoitusta.

Lue lisää
tyhjä vihko, jonka päällä on kynä ja edessä kahvikuppi.

Sisäkorvaistutteita koskevan pro gradu –tutkimuksen työstäminen oli antoisa projekti 

Mari Vassinen kirjoitti blogitekstin liittyen pro gradu -tutkielmaansa, jossa käsitellään sisäkorvaistutetta käyttävien nuorten identiteettiä ja elämänlaatua.
Jatka lukemista: Sisäkorvaistutteita koskevan pro gradu –tutkimuksen työstäminen oli antoisa projekti 
Lue lisää

Muistoja juhlavuoden kunniaksi: Toiminnanjohtaja Janet Grundström

LapCI ry juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan sisäkorvaistutetta käyttävien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukena. Vuosiin on mahtanut paljon. Yhdistys on kasvanut pienestä vanhempien perustamasta tukiyhdistyksestä tärkeäksi tueksi kaikille sisäkorvaistutetta käyttäville. Tänä vuonna julkaisemme blogissa muistelutekstejä vuosien varrelta ja

Lue lisää
Nainen on ulkona talvisessa maisemassa lumikenkäilemässä ja hymyilee.

Esittelyssä CIsupaja-toiminnan projektikoordinaattori Matleena 

Tällä kertaa blogissamme esittäytyy projektikoordinaattori Matleena, joka on innoissaan uudesta työstään CIsupaja-toiminnan parissa.
Jatka lukemista: Esittelyssä CIsupaja-toiminnan projektikoordinaattori Matleena 
Lue lisää