LapCI ry järjesti Englannin kielimatkan yhdeksälle sisäkorvaistutetta käyttävälle nuorelle kesällä 2023. Teimme yhteistyötä paikallisten kuuloalan toimijoiden kanssa ja saimme mahtavia yhteistyökumppaneita ja toivomme, että voimme järjestää leirejä heidän kanssaan myös tulevaisuudessa. Viime matkan aikana heräsi idea, että voimme ylläpitää
Haastattattelimme viime vuonna Nucleus 8-sisäkorvaistutekäyttäjän Olivian isää Lassea ja kysyimme hänen kokemuksiaan siitä, millaisia muutoksia uudet päivityspuheprosessorit ovat tuoneet Olivian ja perheen elämään.
Olivialla leikattiin sisäkorvaistutteet yhden vuoden iässä ja hän käytti Nucleus 6 -puheprosessoreita yhdeksän vuotta ennen
Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, ja vuoden 2024 teemana on lapsen oikeus oppimiseen. Tämä teema on myös LapCI ry:n toiminnan ydin. Uskomme, että jokaisella lapsella on oikeus kasvaa, oppia ja loistaa omana itsenään. Tukemalla sisäkorvaistutteen saaneita lapsia ja heidän
Toiminnanjohtajamme Janet Grundström osallistui lokakuussa Lasten audiologian päiville, jossa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) psykologi Erja Välisalo-Leinonen piti loistavan puheenvuoron ensitiedon antamisesta. Tapahtuman jälkeen Janet otti häneen yhteyttä ja kysyi, jos Erja voisi tehdä luentonsa pohjalta vieraskynätekstin ja samalla vähän