LapCI ry:n CIsumusa-hanke alkoi vuosi sitten keväällä, jolloin projektikoordinaattori Saana aloitti työnsä CIsumusan parissa. Hankkeessa toteutetaan puhemuskareita kuulovammaisille lapsille kielen ja kuulon tueksi. Tavoitteena on saada musiikki osaksi kuulovammaisten lasten arkea varhaislapsuudesta asti ja musiikin kielenkehitystä tukevien hyötyen ulottaminen
Kokemusteni mukaan…
Sain viime syksynä ilon luennoida puheterapiaopiskelijoille kokemuksistani puheterapeuttina kuulovammaisten henkilöiden parissa. Minua on aina kiehtonut lukea muiden kokemuksista ja tutustua myös alan kehitykseen mahdollisimman kaukaa jo muinaiset roomalaiset-tyyliin. Tehtävänasettelu sai minut tajuamaan olevani itsekin jo osa samaa