Syyskuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin vertaisperhekurssi yhteistyössä KLVL ry:n kanssa Rovaniemellä Norvajärven leirintäkeskuksessa. Viikonlopun teemana oli Hei, mitä kuuluu kouluun?, mutta pääpainona oli vertaistuki. Moni perhe kertoi osallistuvansa, koska lapsi ei näe missään muualla vertaisiaan, sillä kuulovammainen lapsi on
Kuulopajat ovat Kuuloliiton ja LapCI ry:n yhteistyössä järjestämiä matalan kynnyksen vertaistapahtumia lapsille ja nuorille. Viime viikonloppuna pidetyssä Kuulopajassa joukko nuoria suuntasi Linnanmäen karmivalle Iik!week-festivaaleille. Tämä retki on muodostunut jo jokasyksyiseksi perinteeksi, ja osa nuorista olikin mukana jo neljättä kertaa.
Tänä vuonna pienten lasten viikonloppu järjestettiin jälleen tutuksi tulleessa Hotelli Siuntiossa, ja vieläpä ennätyksellisellä osallistujamäärällä! Oli ilo huomata, että moni uusi perhe oli löytänyt tiensä joukkoomme, ja tunnelma oli lämmin heti alusta alkaen.
Viikonloppu aloitettiin tutustumisleikeillä.
On varsinainen ihme, että Suurleiri saatiin järjestettyä uudelleen. Kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen yhteistä tahtotilaa löytyi, mutta rahoitusten hakeminen vaati paljon työtä ja huolellisuutta. Järjestöjen omista STEA-avustuksista on leikattu ja työtehtäviä ja kuluja on ilman isoa leiriprojektiakin riittävästi. Vaikuttamistyötä on
Eilen valtiovarainministeriö julkaisi heidän näkemyksensä tarvittavista lisäleikkauksista. Valtiovarainministeri Purra oli aiemmin todennut, että Sote-sektorilta ei tehdä enempää leikkauksia, mutta nyt hän ehdottaa 100 miljoonan leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtioavustuksista. Tämä ehdotus on järjetön ja vie toimintaedellytykset järjestötoimijoilta. On tärkeä ymmärtää,