Vuoden teema: Identiteetti & positiivinen minäkuva


LapCI ry:n tämän vuoden viestinnän teemaksi valikoitui identiteetti ja positiivinen minäkuva. Tässä artikkelissa avaamme hieman, miksi tällä aiheella on niin suuri merkitys: Mitä erilaisia keinoja ja tapoja voidaan käyttää hyödyksi, jotta sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi kasvaa hyvinvoivaksi nuoreksi ja sitä myötä hyvällä ja terveellä itsetunnolla varustetuksi aikuiseksi.

Luottamuksen rakentamista

Kehdossa tuhisevaa vastasyntynyttä nyyttiä voisi tuijotella loputtomiin: miten tuo suloinen ihmisenalku, tabula rasa, onkin niin kadehdittavan tiedoton maailmanmenosta, valinnoista ja vastuista. Tuolle pienokaiselle haluaisi näyttää kaiken mitä maailmalla on antaa, ja auttaa häntä kasvamaan iloiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi. Mutta samaan aikaan takaraivossa jo kummittelee aivan uudenlaisia pelkoja ja kauhuskenaarioita: Miten hän tulee pärjäämään, kun en ole pitämässä kädestä kiinni? Miten saan suojeltua häntä kaikelta pahalta, kuten kiusaamiselta tai yksinäisyydeltä? Miten uskallan ikinä päästää irti?

Vanhemmuus onkin loppupeleissä yhtä suurta luottamusharjoitusta. Siitä päivästä lähtien kun lapsi syntyy, punnitset jatkuvasti missä asioissa ohjaat häntä kädestä pitäen tai teet ne hänen puolestaan, ja missä tilanteissa taas annat hänen itse ensin kokeilla ja mahdollisesti epäonnistua. Tämän dilemman kanssa navigoimiseen ei tietystikään ole olemassa yhtä kaikenkattavaa ohjekirjaa, onhan jokainen lapsi (ja vanhempi) yksilö omine erityispiirteineen ja taitotasoineen.

Oleelliseksi muodostuu se, miten perheessä luodaan niin vahva pohja luottamukselle, että vaikka lapsi epäonnistuisikin hän ei itse kokisi olevansa pettymys: että kävi kuinka vain, hän voi aina luottaa siihen, että sinä vanhempana hyväksyt hänet juuri sellaisena kuin hän on.

Kuvassa aikuinen ja lapsia istuu nurmella viltin päällä ja esittelee käsissään erilaisia kuvakortteja. Pienin poika on vuorossa, hän esittelee korttia, jossa näkyy kamera

Avainasemassa vahvan (itse-)luottamuksen rakentamiseen ovat avoin keskusteluilmapiiri ja lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Positiivista minäkuvaa (minä osaan, minä riitän, minä olen kiva tyyppi) vahvistetaan kannustamalla lasta sekä sanoin että teoin, antamalla positiivista palautetta ja näyttämällä lapselle, että hänen taitoihinsa ja kykyihinsä luotetaan. Mitä avoimempaa keskustelu kotona on, sen matalampi kynnys lapsella on kertoa vanhemmalle, jos hän kokeekin tarvitsevansa apua. Kun lapsella on jo pienestä pitäen tunne, että hän riittää omana itsenään ja että tarvittaessa sinä olet aina hänen tukenaan, paine sinnitellä häpeän, pelon tai epäonnistumisen tunteiden kanssa yksin vähenee.

Positiivisuuden kautta voittoon

Sisäkorvaistutteita käyttävän lapsen kohdalla pätevät aivan samat kannustavan kasvatuksen periaatteet kuin kaikkien muidenkin. Sisäkorvaistutteet (ja sen myötä kuurous) ovat kuitenkin vain yksi hänen monista piirteistään, eikä se pelkästään määritä häntä ihmisenä. Mutta sitä ei voi kuitenkaan sivuuttaa, etteikö sisäkorvaistutteista niiden näkyvyyden vuoksi voisi kehkeytyä lapselle pientä epävarmuustekijää. Moni saattaa olla kotipitäjänsä ainut SI:n käyttäjä, ja saada siten muilta lapsilta tai nuorilta kyseleviä kommentteja tai katseita. Lapsi, joka näkee SI:t merkkinä erilaisuudesta ja erilaisuuden merkkinä vääränlaisuudesta, voi tällöin kokea jäävänsä yksin.

Tämänkaltaisia tilanteita voidaan ehkäistä normalisoimalla sisäkorvaistutteet ja niiden käyttö jo aivan kuulopolun alkumetreiltä saakka: kielen tasolla (puhua sisäkorvaistutteista positiiviseen sävyyn ja lempinimillä, kuten “laitteina”, “prossuina” tai “imppoina”); arjessa (välttää luomasta stressiä tilanteissa, joissa lapsi ei haluaisi laittaa puheprosessoreita päähänsä); päiväkodissa ja koulussa (kertoa opettajille miten SI:t toimivat ja mitä kuuluu tehdä, jos puheprosessoreista loppuu akku jne.); käyttämällä apuvälineitä (mm. vesisuojia uidessa ja FM-laitetta hälyisissä tiloissa); tuunaamalla puheprosessorit (esim. tarroilla tai koruilla); sekä tapaamalla muita samanikäisiä SI:n käyttäjiä esim. LapCI ry:n tapahtumissa. Kun SI:t ovat lapselle helppo ja toimiva apuväline muiden joukossa, ja hän on saanut nähdä ja kokea koko ikänsä olevansa aivan samanarvoinen kuin kaikki muutkin, eivät SI:t ole hänelle häpeän lähde. Lapsi osaa silloin varmemmin vastata tiedusteluihin, että “joo, nämä on impat ja nämä auttavat mua kuulemaan”.

Oman erityisyyden voi oppia kääntämään suureksi voimavaraksi. Osa SI:ta käyttävistä lapsista on tapahtumissamme kertonut olevansa erityisen ylpeitä siitä, että he ovat SI:n käyttäjiä!

Kuvassa kaksi teini-ikäistä poikaa, joilla on nyrkkeilyhanskat käsissään. He harjoittelevat kuntonyrkkeilyä. Molemmilla on SI:t

Identiteetti murroksessa

Teini-ikä tuo mukanaan myllerryksiä meistä lähes kaikille: haemme paikkoja ja ryhmiä, joihin kuulua; etsimme ihmisiä, joihin samaistua ja joista ottaa mallia; valitsemme puolia ja muodostamme mielipiteitä; ja käymme läpi alati kiihtyviä tunnemyrskyjä. Kun soppaan isketään mukaan mikä tahansa erilaisuutta tai erityisyyttä edustava asia – kuten sisäkorvaistutteet – voi nuori lähteä kulkemaan moniin eri suuntiin. Osa toiminnassamme mukana olevista SI:ta käyttävistä nuorista on kertonut, etteivät he juuri mieti kuurouttaan tai sisäkorvaistutteitaan: he ovat nauttineet olla mukana leireillä, joissa on ollut muitakin kuulovammaisia, mutta arjessa vertaistuki ei ole heille kovin tärkeää. Yleensä suurin osa heidän ystävistään on normaalikuuloisia. Toiset taas ovat kokeneet SI-identiteetin vain vahvistuneen iän myötä, ja he tuovat sitä mielellään esille. Esimerkiksi Kuuloliiton TikTok-kanavaa luotsaava SI-käyttäjä Oona kuvaa hauskojen videoiden kautta, millaista on arki sisäkorvaistutteiden kanssa, kommelluksineen kaikkineen. Useissa videoissa hän on tuonut myös esille, kuinka iän myötä häpeä istutteita kohtaan on hälvennyt, ja miten oman huonokuuloisuuden on oppinut hyväksymään, kun on päässyt lapsesta ja nuoresta saakka osallistumaan tapahtumiin ja leireille, joista on saanut kavereiksi muita SI:n/kuulokojeen käyttäjiä.

On myös niitä, jotka murrosiän kynnyksellä kiinnostuvat enemmän kuurojen kulttuurista ja viittomakielestä. Vaikka perheessä ei aikaisemmin olisi käytetty viittomakieltä, teini-ikäisenä se saattaa alkaa tuntua SI:ta käyttävästä nuoresta omimmalta tai muuten kiinnostavalta tavalta päästä osaksi tiivistä yhteisöä ja kulttuuria. Tällöin nuorta voi rohkaista opettelemaan viittomakieltä ja lähtemään mukaan tapahtumiin, joissa hän pääsee kieltä käyttämään. Kielten opettelu on aina hyödyllistä, ja jos nuori näyttää aitoa kiinnostusta viittomakieltä kohtaan, sitä kannattaa ehdottomasti kannustaa.

Tämä onkin yksi sisäkorvaistutteiden suurimmista rikkauksista: ne mahdollistavat sen, että lapsi tai nuori voi halutessaan taitaa sekä puhuttua kieltä että viittomakieltä!

Kuvassa nuori aikuinen SI:ta käyttävä nainen pitää sylissään SI:ta käyttävää taaperoa. Taapero piirtää sylissään olevalle paperille. Takana näkyy toinen lapsi.

Vertaisten merkitys identiteetin ja minäkuvan vahvistamisessa

Yhdistyksemme tapahtumissa etusijalla on aina ollut vertaistuki ja sen mahdollistaminen. Varsinkin lasten ja nuorten tapahtumissa pyritään aina siihen, että osallistujat pääsevät aidosti tutustumaan toisiinsa yhteisen tekemisen kautta, oli kyseessä sitten pizzan paisto, pakohuonepeli, lautapeli-ilta, bändissä soittaminen tai huvipuistossa seikkailu. Yhdessä puuhatessa ja kokeillessa syntyvät vahvimmat muistojäljet: ja kun mukana on vertaisia, joilla on samanlaisia haasteita, saadaan usein aikaan niin raikuvimmat naurunremakat kuin syvimmätkin keskustelut.

Päätän tämän tekstin yhteen lempihetkistäni LapCI ry:ssä. Kesken rennon yhdessäolon eräs nuori osallistuja huudahti kerran Musaleirillä, että “täällä on niin kiva olla, kun ei tartte selittää kenellekään mitään!” Tällä hän tarkoitti sitä, että kun kaikki muutkin ympärillä käyttävät sisäkorvaistutteita, hän voi olla ihan oma itsensä. Ei tarvitse huolehtia siitä mitä muut ajattelevat eikä selitellä miten laitteet toimivat: hän voi vaan keskittyä olemiseen. Tuo on juuri se tunne, jonka haluamme kaikkien lasten ja nuorten kokevan meidän tapahtumissamme. Jokainen ansaitsee saada olla oma, ihana, ainutlaatuinen itsensä.

Inspiroivaa vuotta 2023 kaikille!

Terveisin,
CIsupajan projektikoordinaattori


SI:ta käyttävän nuoren/nuoren aikuisen kokemuksia sisäkorvaistutteista, identiteetistä ja vertaistuesta löytyy mm. seuraavista artikkeleista:
Tuomas: lapci.fi/blogi/yleinen/si-nuoren-ajatuksia-vertaistuesta-1-2
Netta: lapci.fi/blogi/yleinen/si-nuoren-ajatuksia-vertaistuesta-2-2
Maija: lapci.fi/blogi/yleinen/haastattelussa-maija-lindstrom
Juha-Miguel: lapci.fi/blogi/yleinen/si-kayttajien-koulu-ja-urapolut-haastattelussa-juha-miguel-peltomaa

Lähteitä:

Kannustava kasvatus: vaestoliitto.fi/ammattilaiset/lasten-kehotunnekasvatus/laheisyys-ja-lisaantyminen/kannustava-kasvatus
Tutustu itseesi: mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/itsetuntemus-ja-itsetunto/tutustu-itseesi
Itsetunto: nuortenlinkki.fi/tietopiste/tietoartikkelit/mielenterveys/itsetunto

Lapsen itsetunnon tukeminen: mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-itsetunnon-tukeminen
Kuuloliiton TikTok-kanava: tiktok.com/@kuuloliitto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.