Haastattattelimme viime vuonna Nucleus 8-sisäkorvaistutekäyttäjän Olivian isää Lassea ja kysyimme hänen kokemuksiaan siitä, millaisia muutoksia uudet päivityspuheprosessorit ovat tuoneet Olivian ja perheen elämään.
Olivialla leikattiin sisäkorvaistutteet yhden vuoden iässä ja hän käytti Nucleus 6 -puheprosessoreita yhdeksän vuotta ennen
Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, ja vuoden 2024 teemana on lapsen oikeus oppimiseen. Tämä teema on myös LapCI ry:n toiminnan ydin. Uskomme, että jokaisella lapsella on oikeus kasvaa, oppia ja loistaa omana itsenään. Tukemalla sisäkorvaistutteen saaneita lapsia ja heidän
Toiminnanjohtajamme Janet Grundström osallistui lokakuussa Lasten audiologian päiville, jossa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) psykologi Erja Välisalo-Leinonen piti loistavan puheenvuoron ensitiedon antamisesta. Tapahtuman jälkeen Janet otti häneen yhteyttä ja kysyi, jos Erja voisi tehdä luentonsa pohjalta vieraskynätekstin ja samalla vähän
Tiesitkö, että osa tapahtumistamme on jäsentemme ideoimia ja toteuttamia? Siinä missä CIsupajat ovat LapCI ry:n työntekijöiden järjestämiä ja ohjaamia tapahtumia, CIsupajaset ovat paikallisia tapahtumia, joissa nimenomaan jäsenemme ovat kantavana voimana. Suunnittelemme nyt tulevan vuoden toimintaa, joten jos sinä
Perheemme kolmas lapsi Pyry syntyi 1998 ja hän vietti elämänsä ensimmäiset vuodet sisaruskatraassa kuulevana lapsena, kunnes neuvolassa heräsi ihmetys, kun lähes kolmevuotias ei vielä juurikaan tuottanut puhetta. Tästä alkoi kuulon kuntouttaminen kuulokojeilla ja samalla aloitimme myös viittomakielen opiskelun koko
Viime viikonloppuna kahdeksan perhettä kokoontui yhteen Hotelli Siuntioon viettämään pienten lasten musiikillista vertaisviikonloppua. Tapahtuma oli suunnattu 0–6-vuotiaille sisäkorvaistutetta käyttäville lapsille perheineen. Monilla oli mukana myös isompia sisaruksia, jotka pääsivät nauttimaan yhdessä musisoinnista ja touhuamisesta.
Miina Sillanpään päivänä 1. lokakuuta liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta. Vuodesta 2023 alkaen päivä on vakiintunut liputuspäivä, jolloin liputetaan järjestöjen puolesta. Miina Sillanpää oli vahvatahtoinen persoona, joka teki väsymättä töitä paremman elämän puolesta kaikille. Moni nykypäivän järjestöaktiivi