Uusi järjestöassistentti esittäytyy!


Heips!

Olen Isa ja aloitin nyt maaliskuussa LapCI ry:n uutena järjestöassistenttina. Minulla on kokemusta monenlaisista eri töistä, mutta olen jo pitkään halunnut tehdä töitä järjestöalalla. Kiitos STEA:n Paikka Auki -ohjelman pääsin osaksi LapCI ry:n dynaamista tiimiä tekemään työtä, jolla on merkitystä ja jossa oppii joka päivä jotain uutta!

Vietin suurimman osan viime vuosikymmenestä ulkomailla opiskellessa ja töitä tehdessä. Nautin vaihtelusta: kotini on siellä missä rinkkani, ja ehkäpä tästä syystä koenkin hengenheimolaisuutta Nuuskamuikkusen kanssa. Vapaa-ajallani tykkään tehdä pitkiä kävelyretkiä Helsingin keskuspuistossa, lukea tietokirjallisuutta ja analysoida elokuvia kyllästymiseen saakka (minut voi aina haastaa keskustelemaan uusimmista sarjakuviin perustuvista leffoista!).

En ole aikaisemmin ollut kuuloalalla töissä, mutta olen jo näiden muutaman ensimmäisen viikon aikana oppinut paljon siitä, miten laaja-alaista kuulovammaa normalisoiva työ on. Olen sulautunut työporukkaamme hyvin ja näen, että päätavoitteemme sopivat yhteen minulle tärkeimpien arvojen kanssa. Uskon itse vahvasti siihen, että aito tasa-arvo on erilaisuuden juhlimista. Tasa-arvoinen yhteiskunta ei pyri siihen, että kaikki olisivat samanlaisia tai että kenenkään tarvitsisi välttämättä pyrkiä sulautumaan joukkoon, vaan se näkee kaikki eri polut aivan yhtä pätevinä ja merkityksellisinä. Tämän aatteen siivittämänä asennoidun työtehtävääni suurella innolla!

En malta odottaa, että päästään tapaamaan ja tutustumaan!

Isa Pulli

P.S. Meidän maskotit Pupu ja Poro kaipaavat vielä nimiehdotuksia! Jos sinulla tulee mieleen sopivia nimiä näille kahdelle niin voit lähettää niitä meille 23.4. mennessä osoitteeseen info@lapci.fi!

Järjestöassistentti
LapCI ry
Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys
Ilkantie 4, 00400 Helsinki
+358 (0) 406646059

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *