Minulla on kaksi sisäkorvaistutetta käyttävää lasta ja olen pitkään ollut kiinnostunut sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen arkikuntoutuksesta. Olikin varsin luonnollista, että varhaiserityispedagogiikan maisteriopintojeni pro gradu -tutkimus koskisi sisäkorvaistutteita.

Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten hyvinvointi ja identiteettikokemukset ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän omien lasten kasvaessa. Aiheesta on keskusteltu säännöllisin väliajoin. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, mistä asioista sisäkorvaistutetta käyttävät 12–16 –vuotiaat nuoret kokevat identiteettinsä rakentuvan ja millaisena nämä nuoret kuvaavat elämänlaatuaan. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kuuden nuorten pääasiallisesti käyttämä kieli oli puhuttu suomen kieli. Puolet nuorista osasi ja käytti viittomakieltä, lopuillekin viittominen oli jossain määrin tuttua. 

“Lasten kuulovammapolulla on viime vuosikymmeninä edetty suurin harppauksin diagnosoinnin, sisäkorvaistuteleikkauksien, teknologian ja kuntoutuksen osalta (Lieu ym., 2020). Sisäkorvaistute on mahdollistanut syntymäkuuroille lapsille puhutun kielen omaksumisen (Wang ym., 2022), antanut mahdollisuuden valita sosiaalisen ympäristön ja vaikuttanut kokemukseen identiteetistä (Watson ym., 2016). Wie ym. (2020) mukaan suurimmalla osalla alle 18 kuukauden iässä molemminpuoliset istutteet saaneilla lapsilla puhekielen kehitys vastasi neljävuotiaana normaalikuuloisia ikäverrokkeja.”  

Gradun tekeminen oli mielenkiintoista, mutta välillä myös puuduttavaa tekstin hiomista. Mielenkiintoista oli lukea erilaisia tutkimusartikkeleja ympäri maailmaa sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten kuulon- ja kielenkehityksestä, identiteetistä ja elämänlaadusta. Aika tuntui kuluvan siivillä, kun aina vain löytyi seuraava ja seuraava kiinnostava artikkeli. Myös nuorten haastattelut olivat erittäin antoisia, nuoret olivat ihailtavan avoimia.  

“Nuoret kokivat, ettei kuulovamma tai kuurous ole heidän identiteettinsä. Nuoret kokivat kuulovamman olevan osa heitä itseään, mutta he eivät määritelleet itseänsä kuulovamman tai istutteiden käyttämisen kautta, vaan identiteettiä määrittelivät muut seikat, kuten mielenkiinnon kohteet ja oma persoonallisuus.” 

Minut yllätti nuorten suhtautuminen kuulovammaan ja istutteisiin, sillä se oli paitsi realistista, myös hurjan positiivista. Omat ennakkoajatukset nuorten identiteettimääritelmistä menivät aivan metsään – ja hyvä niin! Näin ääni on todella nuorten, ei vanhempien tai muiden aikuisten. Gradussa todetaan, että istutetta käyttävien nuorten elämänlaatu välittyi kokonaisuudessaan hyvänä ja positiivisena. Istutteet koettiin mahdollistajina ja suhtautuminen niihin oli neutraalia. Istutteet eivät saaneet nuoria kokemaan itseään erilaisiksi, vaan he kokivat olevansa kuin kuka tahansa ikäisensä.

“Nuoret halusivat lisämääreillä korostaa sitä, että vaikka he ovat kuuroja, he kokevat olevansa myös kuulevia. Toisaalta samalla nousi vahvasti esiin se, että kuurouden termin lisämäärittelyssä oli kyse vain kuulon tai kuulemisen tasosta, ei niinkään identiteetistä.” 

Gradun ja siihen liittyvien opintojen tekeminen täysiaikaisen työn ja lapsiperhearjen ohella on ollut aika puristus. Olen todella kiitollinen laajalle lähipiirille, joka on tarjonnut lapsille mukavaa tekemistä ja huolenpitoa, kun äiti jatkuvasti vaan istuu koneella. Kiitollinen olen perheen tuesta ja myös kaikista tsempeistä, joita olen reilun vuoden aikana saanut.  

On ihan mahtavaa, että työ on valmis ja maisterinpaperit taskussa. Toivottavasti tutkimuksestani on iloa ja hyötyä niin vanhemmille kuin ammattilaisille! 

Blogiteksti sisältää otteita kirjoittajan itsensä eli Mari Vassisen julkaisusta ”Kyllä kuuleva kuuro on mun mielestä ihan hyvä.” Sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren identiteetti ja elämänlaatu. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Tutustu pro gradu –tutkielmaan täältä!