Esittelyssä Kuulo-Auris: kuntoutusta, leikkiä ja luentoja koko perheelle


Kuulo-Auris: kuntoutusjaksoja kaikenikäisille

Kuvassa taapero ylhäältäpäin kuvattuna, kädessä helistin ja lattialla rumpu ja muita helistimiä
Soittimiin tutustumista 

Istumme lasten kanssa lattialla ja keskustelemme siitä millaiset kuulolaitteet lapsilta löytyy sekä siitä, miten ekaluokkalaisen kuulovamma on huomioitu koulussa. Erään lapsikuntoutujan sisarus lähestyy minua ja nostaa hiuksiani, minkä jälkeen kurkistaa kaikkien korvien taakse – toteamme työkaverini kanssa, että näin me olemme yhdessä kuuloasioiden äärellä oman ikätason mukaisesti.   

Tämän blogitekstin takaa löytyy Kuulo-Auriksen toimintaterapeutti Veera Kiviluoma. Kuulo-Auris sijaitsee täällä Valkeassa talossa saman katon alla LapCI ry:n kanssa. Toteutamme Kuulo-Auriksessa Kelan rahoittamana kuntoutuksena kuulovammaisten lasten sopeutumisvalmennusta sekä lasten ja nuorten moniammatillista harkinnanvaraista ja vaativaa yksilökuntoutusta. Meille ovat tervetulleita kaikenikäiset kuntoutujat alle vuoden ikäisistä lähtien, ja kaikki lasten kuntoutukset toteutuvat perhekursseina.  Kuntoutusjaksojen tarkoitus on tarjota kuntoutujalle ja hänen perheelleen tietoa kuulovammasta sekä antaa tukea kuulon kuntoutukseen. Toteutamme kuntoutuksen Kelan määrittämän palvelukuvauksen mukaisesti. Perheen kanssa kuntoutukselle laaditaan yksilölliset tavoitteet, joiden pohjalta kuntoutus suunnitellaan ja toteutetaan. Nuorille järjestämme erillisiä kuntoutusjaksoja, joihin nuori voi osallistua perheen kanssa tai itsenäisesti. Nuorten jaksoilla korostuu ammatillisen polun, jatko-opintoihin ja myöhemmin työelämään siirtymisen pohtiminen.  

Kaavio, jonka otsikko on "Kuntoutuksen hakeminen". Hakeudu lääkärin vastaanotolle ja kerro, että haluaisit Kuulo-Auriksen järjestämään kuulon kuntoutukseen. Saat lääkäriltä B-lausunnon, jossa kuntoutustarpeesi ja mahd. läheisten osallistuminen on perusteltu. Täytä Kelan lomake KU 104 tai KU 132. Lähetä hakemus ja lääkärin B-lausunto Kelaan postitse tai sähköisesti OmaKelan Viestit-osion kautta. Saat postitse Kelasta päätöksen kuntoutuksesta, Kela lähettää sen myös Kuulo-Aurikselle. Kuulo-Auris lähettää sinulle postitse kutsun kuntoutus- tai sopeutumisvalmennusjaksolle.
Tässä on eritelty, miten Kuulo-Auriksen tarjoaman kuntoutuksen pariin voi hakea

Yksilölle räätälöityä kuntoutusta

Kuvassa kaksi taaperoa takaapäin kuvattuna leikkimässä lattialla
Kuntoutujien kanssa tutustumista eläinten ääniin ja äänien visuaalistaminen pehmoleluilla

Kuntoutus on mahdollista toteuttaa majoituksella tai niin, että perhe on Kuulo-Auriksessa vain kuntoutusohjelman ajan. Lasten kuntoutusjaksoilla on perheelle yhteistä ohjelmaa sekä omaa ohjelmaa niin kuntoutujille, sisaruksille kuin vanhemmillekin. Ryhmämuotoisten sopeutumisvalmennuskurssien pituus on yhteensä 7 vuorokautta ja ne toteutuvat kahdessa jaksossa. Moniammatillisten yksilökuntoutusten pituus vaihtelee 9–24 vuorokauden välillä, Kelan arvioiman yksilöllisen tarpeen mukaan. Tavallisesti yksilökuntoutus koostuu kolmesta tai neljästä viiden vuorokauden jaksosta. Yksilökuntoutus sisältää perheiden tarpeiden mukaan räätälöityä yksilö- ja ryhmäohjelmaa. 

Kuntoutuksen tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi kuulotietoisuuden saamiseen, arjen konkreettisten keinojen löytymiseen tai apuvälineisiin. Perheitä pohdituttavia asioita voivat olla päivähoidon tai koulun aloitus, kielen kehitys ja itsenäistyminen. Toisinaan huolta aiheuttaa lapsen jaksaminen ja kaivataan tukea lapsen kuormituksen huomioimiseen. Tärkeässä roolissa on lapsen itsetunnon tukeminen ja vertaistuen saaminen koko perheelle.  

Monitasoista apua koko perheelle

Kuntoutuksen aikana on siis mahdollisuus pysähtyä koko perheen asioiden äärelle. Ryhmissä lapset huomaamattaan harjoittavat mm. kuuntelua, itseilmaisua sekä kuuloapuvälineiden käyttöä. Lapsille mahdollistuu kuulokavereiden tapaaminen ja oman ikätason mukaisesti kuuloasioiden äärelle asettuminen. Kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa auttaa niin asiantuntijoilta kuin vertaisilta saatu apu ja tuki. Toteutamme kuntoutuksen moniammatillisessa työryhmässä, johon kuuluu mm. erikoislääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, sosionomi, lastentarhaopettaja, puhe- ja fysioterapeutti. Hakeudu rohkeasti mukaan kuntoutukseen ja huomioithan hakemusta tehdessäsi, ettei vertaistuki ole yksinään riittävä peruste Kelan kuntoutuksen myöntämiseen. Olette tervetulleita mistä päin Suomea tahansa, Kela korvaa matkakulut. Jos jokin jää askarruttamaan, laita sähköpostia tai ole puhelimitse yhteydessä meihin. 

Kuulo-Auriksen yhteystiedot ja logo. Kuulo-Auris Oy, puh. 044 770 8444, asiakaspalvelu@auris.fi. Instagram: kuuloauris ja Facebook: Kuulo-Auris. Postiosoite: Kuulo-Auris Oy
c/o Valkea Talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki
Kuulo-Auriksen yhteystiedot

Artikkelin kuvat on sallittu vain tämän julkaisun käyttöön. Kuvissa olevilta perheiltä on pyydetty kuviin kirjallinen lupa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *