Vieraskynä: Laskettelua ja vertaistukea!


Leiriläiset laskettelurinteessä!

Hiihtolomalla 21.-24.2.2020 järjestettiin 13–17-vuotiaille kuuroille ja kuulovammaisille nuorille hauska jo perinteeksi muodostunut talviurheilureissu täynnä laskettelua ja vertaistukea. Lue alta leirinvetäjä Lauran mietteitä viikonlopusta!

Terveisiä Himokselta, Jämsästä!

Saavuttuamme Himokselle menimme heti laskettelemaan ja illalla tutustuimme toisiimme paremmin erilaisten tutustumisleikkien myötä.

Lauantai-aamuna jouduimme sen tosiasian eteen, että sää ei ollut rinnekelpoinen, joten suuntasimme Jyväskylään pelaamaan hohtogolfia ja söimme mahat pullolleen Raxissa. Ruokatauon jälkeen kävimme tutustumassa Toivolan vanhassa pihassa, ja pelaamassa kunnon citytaistelut Megazonessa. Illalla leirikeskuksessa saunottiin. Uskalsipa muutama rohkea leiriläinen käydä pulahtamassa avannossa.

Lasketteluleirin nuoria kuvassa
Valmiina taistoon!

Sunnuntaina sää suosi meitä ja saimme nauttia auringosta sekä viihdyimme rinteessä lasketellen koko päivän.

Viimeisenä päivänä saimme nukkua pitkään ja oli muutenkin rento päivä. Haikein mielin, mutta silti hymyillen lähdimme kukin eriin suuntiin omiin koteihin. Pitkä viikonloppu meni nopeasti. Meillä oli hauskaa, saimme urheilla, nauraa ja mikä parasta jokainen sai uusia kavereita.

Lasketteluleirin porukka yhmäkuvassa
Mäki kutsuu!


Leiriläisten lempileikit olivat: susi-, avaimenryöstö- sekä erilaiset tyynyleikit. Oli ihana saada olla mukana!

Terveisin, leirinvetäjä Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *