Nuoruuden myllerrys 

Aivot ovat nuoruusiässä myllerryksessä. Sosiaalinen tarve kuulua porukkaan korostuu ja elämyshakuisuus ja reagointi tunnepitoisiin asioihin lisääntyvät. Aivojen otsalohkot, jotka ovat vastuussa monista oman toiminnan ohjailun osista ja tunteiden säätelystä, kehittyvät vielä pitkään murrosiän jälkeen, vielä reilusti yli 20-vuotiaanakin. On siis ymmärrettävää, että nuoruudessa tunteet kuohuvat ja tunnereaktioita on aidosti vaikeampi hillitä. Samaan aikaan nuori käy läpi itsenäistymiskehitystä, johon kuuluu etäisyyden ottaminen lapsuudenperheestä. Etäisyyden ottaminen auttaa oman itsensä löytämisessä ja kehittymisessä omaksi persoonakseen, jolla on omat arvot ja mielipiteet. 

Kuulovamma osana nuoren minäkuvaa 

Minäkuva tarkoittaa käsitystä omasta itsestään: kuka olen, millainen olen. Minäkuva muuttuu läpi elämän ja muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kuulovammaisen nuoren positiivisen minäkuvan muodostumiselle tärkeä pohja onkin se, miten läheiset ihmiset ja ympäristö suhtautuvat kuulovammaan. Nuorta voi tukea vahvuuksiensa tunnistamisessa ja realistisen kuvan muodostamisessa itsestään ja ominaisuuksistaan. Kuulovamma on yksi osa nuorta. Se voi tuntua yhdeltä pieneltä osalta muiden ominaisuuksien joukossa, tai tärkeimmältä osalta omaa itseä. Ihan niin kuin kaikki muutkin piirteet, joita liitämme itseemme. 

Jos nuori kohtaa ympäristössään erilaisuutensa takia ikävää kohtelua, se voi olla riski positiivisen minäkuvan rakentumiselle. Kuulolaitteet, kuulon apuvälineet ja viittomakielen käyttö ovat ympäristölle näkyviä osoituksia omasta erilaisuudesta. Joillekin nuorille voi olla ahdistavaa se, että oma erilaisuus näkyy toisille ulospäin, jos haluaisi vain olla samanlainen kuin kaikki muut. Ryhmiin kuulumisen kokemukset ovat olennainen osa identiteettiämme. Kuulovammaiselle nuorelle on tärkeä päästä tapaamaan muita kuulovammaisia nuoria, jakamaan kokemuksia ja kokemaan yhteenkuuluvuutta. Vertaistuen myötä oman ominaisuuden liittäminen positiiviseksi osaksi itseä helpottuu. 

Nuoruudessa käsitys omasta itsestä laajenee, ja itseään alkaa ajatella konkreettisten ominaisuuksien ja tekemisten sijaan laajemmin ja abstraktimmin. Sisäkorvaistutetta käyttävä nuori voi pohtia esimerkiksi onko hänen identiteettinsä kuuro vai kuuleva. Joitakin nuoria voi helpottaa se, että määrittelee itsensä selvästi, toisia taas voi helpottaa se, että voi olla joustavasti eri roolissa eri tilanteissa. Mitään lopullista ei onneksi tarvitse nuoruudessa itsestään päättää, ja identiteettimme muokkautuu läpi elämän. Se, mikä tuntuu tällä hetkellä hyvältä tavalta määritellä itsensä, riittää. 

Suunta tulevaisuuteen 

Kaikkien nuoruuteen kuuluvien muiden muutosten lisäksi nuorelle ajankohtaista on tulevan opinto- ja työelämän suunnan miettiminen. Missä vaiheessa nuori sitten onkaan pohdinnoissaan tulevaisuutensa osalta, olennaista on, että asioita voi käsitellä luotettavien aikuisten tai kavereiden kanssa. Nuoret elävät nykyään aikaa, jossa valinnanvapaus avaa mahdollisuudet lukuisiin eri tulevaisuudennäkymiin. Samalla kun valinnanvapaus lisää nuorten hyvinvointia, vapaus tuo mukanaan myös vastuuta. Itseään etsivälle nuorelle voi olla varsin ahdistavaakin, että vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomasti. Joku nuori voi kokea kuulovamman rajoittavan tulevaisuuden mahdollisuuksiaan ja joku toinen kokee, ettei kuulovamma vaikuta asiaan mitenkään. 

Haaveet ovat mielen hyvinvoinnille tärkeitä. Jos tuleva haaveammatti on kuulon kannalta jonkin verran haasteellinen, ratkaisu ei automaattisesti ole, että haaveesta täytyy luopua. Sen sijaan voi pohtia, onko haave niin tärkeä, että on valmis tavoittelemaan sitä, vaikka se vaatisi paljon työtä, pinnistelyä ja ponnistelua. Onneksi nuorena tehdyt valinnat koulutuksesta ja ammatista eivät ole lopullisia. Mielen muuttaminen ja uudelleenkouluttautuminen on mahdollista, ja kokemuksen kautta voi huomata mikä sopii itselle parhaiten. 

Sopeutumisprosessin tukeminen kuntoutuksessa 

Kuntoutustyössä Kuulo-Auriksen psykologina pääsen kohtaamaan ja tukemaan kaikenikäisiä kuulovammaisia ja heidän läheisiään. Kuuloasioiden liittäminen osaksi omaa itseä on aina yksilöllinen prosessi. Iästä riippumatta kuntoutujat voivat olla hyvin eri vaiheissa siinä, mitä he ajattelevat itsestään ja kuulovammastaan. Jotkut lapset ovat kuntoutuksessa päässeet tapaamaan toisia kuulokojeiden tai sisäkorvaistutteiden käyttäjiä ensimmäistä kertaa. Joku on voinut nähdä kuulolaitteen aiemmin vain iäkkäillä ihmisillä, eikä koskaan toisella lapsella. Mitä oivalluksen kokemuksia, kun lapsille avautuu konkreettisesti se, että en olekaan ainoa! 

Aikuiskuntoutujien kohdalla sopeutumista omaan tilanteeseen tarvitaan yhtä lailla kuin aiemmissakin ikävaiheissa, riippumatta siitä, missä vaiheessa kuulovaikeudet ovat tulleet osaksi elämää.

Vaikka olisi ollut lapsuudestaan saakka huonokuuloinen, kuuloasioiden liittäminen osaksi omaa identiteettiä voi avautua vasta paljon myöhemmin elämässä, jos asia on jotenkin jäänyt käsittelemättä ja sen ajattelulle ei ole syystä tai toisesta ollut tilaa tai mahdollisuutta. 

Nuoruus on erityisen herkkä vaihe, jolloin tukea kuulovamman kanssa elämiseen tarvitaan. Joku nuori voi kokea kuulon apuvälineiden käyttämisen hyvin luontaisena asiana ja kuulovaikeuksien olleen luonnollinen osa elämää ja osa omaa identiteettiä aina. Joku toinen voi taas kokea valtavaa tuskaa siinä ristiriidassa, miten haluaisi kuulla tavallisesti, ja oman tilanteen hyväksyminen voi olla todella vaikeaa. Asioiden äärelle pysähtyminen on aina arvokasta. Kuntoutuksessa sopeutumisen prosessia ja oman elämänpolun löytymistä on hieno seurata ja olla tukemassa. On palkitsevaa nähdä, miten kuntoutuksen ja muun saamansa tuen myötä nuori kasvaa omaan parhaaseen potentiaaliinsa ja kulkee kohti mahdollisuuksia avoinna olevaa tulevaisuuttaan. 

Kati Pekkala 
Psykologi, Kuulo-Auris Oy 
s-posti: kati.pekkala(at)auris.fi