LapCI ry:n Kesäpäivät & 25-vuotissynttärijuhlat olivat ihana tapahtuma!


LapCI ry:n Kesäpäiviä & 25-vuotissyntymäpäiväjuhlia vietettiin 16.-18.8. Urheiluopisto Varalassa noin 100 ihmisen voimin! Juhlaviikonloppu oli täynnä hauskaa ohjelmaa ja touhukasta tekemistä, mutta myös rentoa yhdessäoloa. 
 
LapCI ry on ollut sisäkorvaistutetta käyttävien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukena ja neljännesvuosisataa ja siinähän oli loistava syy juhlia ja järjestää jäsenillemme ikimuistoinen viikonloppu! Tapahtumaan oli mahdollista osallistua koko viikonlopuksi tai sitten oli mahdollisuus osallistua vain vaikkapa lauantaipäiväksi.  

Majoittuvat perheet saapuivat jo perjantai-iltana ja oli ihana nähdä, kun kuulokaverit tapasivat toisiaan pitkästä aikaa, ja heti lähti yhteinen leikki käyntiin. Perjantai aloitettiin ruokailulla ja siitä jatkettiin rennosti mukavien yhteisten touhujen pariin. Osa perheistä suuntasi liikuntasaliin pelaamaan korista, sulkapalloa tai vaikkapa keppihevostelemaan ja osa taas viihtyi rauhallisemmassa tilassa koruaskartelujen ja värityskuvien parissa.  

Yhdistyksen synttärijuhlat alkoivat heti lauantaina aamusta 

Koska mikään ei ole niin tylsää, kuin odottaa juhlien alkamista niin lauantaipäivä alkoi riemukkaasti juhlatunnelmissa jo heti klo 9 aamulla! Ensimmäisenä kuultiin ja katseltiin LapCI ry:n musaleiriläisten Arabetan kinkaju -biisin musavideo, joka saikin tietysti yleisöltä raikuvat aplodit. Tämän jälkeen lavalle asteli maailman mahtavin Lastentaikuri Paspartuu, joka onnistui esityksellään naurattamaan niin lapsia kuin aikuisiakin. Taikurin jälkeen lavan otti haltuun lastenmuusikko Ville Karttunen, joka myöskin onnistui mukaansa tempaisevalla esityksellään saamaan yleisön mukaan ja kuuntelemaan haltioituneina hymyissä suin kappaleitaan.  

Tytöllä on glitterkoristeet silmäkulmassa ja hän hymyilee
Glitternistin Sari loihti halukkaille juhlalookit.

Aamupäivän viimeisenä esiintyi monille pienille Pikku Kakkosesta tuttu Miguel Peltomaa, joka on itsekin sisäkorvaistutekäyttäjä. Miguel oli loistava esiintyjä ja kertoi innostavasti lapsille ja nuorille urastaan mm. viittomakielisenä artistina ja vastaili ihanasti myös heidän kysymyksiinsä. Yleisön pienimmätkin innostuivat esittämään kysymyksiä, mm. 3-vuotias Nella joka esitti Miguelille tärkeän kysymyksen: “Oletko sä Miguel käynyt Muumimaailmassa?”  Miguel vastasi, että lapsena on ollut, mikä ilahdutti kovasti Nellaa. 

Synttärijuhlissa oli esiintyjien lisäksi myös Glitternistin Sari, joka loihti juhlavieraille upeita glittertatuointeja. Lisäksi meidän oma järjestöassistentti Helmi teki lapsille upeita kasvomaalauksia. Lapsilla oli mahdollisuus myös pyöräyttää onnenpyörää, josta sai itselleen hauskan tehtävän suoritettavaksi ja siitä palkinnoksi yllätyspussin!

Aikuisten seminaarista tärkeää tietoa ja innostavia näkökulmia

Lasten päästessä lauantaina päivällä liikuntasaleihin leikkimään ja temppuilemaan, osallistuivat aikuiset seminaariin. Asiantuntijaseminaariin tuli lauantaina pieni ohjelmamuutos, kun Jarkko Tulasalo joutui valitettavasti peruuttamaan viime hetkellä sairastumisen vuoksi saapumisensa. Onneksi LapCI ry:n hallituksen jäsen Mari Vassinen oli valmis tulemaan puhujaksi kertomaan pro gradustaan, joka käsittelee sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren identiteettiä ja elämänlaatua. Mari sai puheenvuorostaan paljon kiitosta ja olemmekin ylpeitä siitä että hallituksessamme on näin asiantuntevaa ja heittäytyvää porukkaa. Marin gradusta voit lukea lisää täältä. 

Marin jälkeen seminaarissa esiintyi Cochlearilla työskentelevä upea Ulla Konkarikoski, joka kertoi Cochlearin tuotteista ja käyttövinkeistä sekä puhui myös puheprosessorin sovelluksen käytöstä ja siitä, miten kätevä se on. Moni vanhempi kertoikin illalla, että oli heti käynyt lataamassa sovelluksen ja aikoo perehtyä sen käyttöön. Viimeisen puheenvuoron sai positiivisen pedagogiikan pitkän linjan kehittäjä ja kouluttaja Mari Thure, joka puhui siitä kuinka jokaisella lapsella on vahvuuksia ja taitoja, jotka kaipaavat tulla nähdyksi ja sanoitetuiksi. Mari muistutti myös meitä aikuisia siitä, että siihen mihin keskityt lisääntyy. Eli jos keskityt hyvään niin se hyvä lisääntyy. Aikuisenkin on tärkeä pysähtyä miettimään mitä hyvää näkee itsessään ja lapsessaan ja tuoda se myös esiin. Marin kanssa harjoiteltiin omien vahvuuksien löytämistä Huomaa hyvä -korttien avulla ja oli ihana huomata, kuinka innokkaasti vanhemmat löysivätkin omat vahvuutensa.

Lauantaina nautittiin myös tietysti LapCI ry:n 25-vuotissynttärikakkukahvit, joiden yhteydessä jaettiin myös kunniakirjat meille ilmiannetuille huippuammattilaisille. Tilaisuus oli juhlava, eikä liikutuksen kyyneleiltäkään vältytty. Paikan päälle kunniakirjat pääsivät hakemaan puheterapeutit Terhi Rauhamäki sekä Anna Dahlgren, sekä CIsumusan kehittäjät Ulla Sergejeff ja Mikaela Molander. Puheterapeutti Riikka Pullolan tytär Olga Teeriaho haki äitinsä puolesta kunniakirjan tämän jouduttua perumaan osallistumisensa. Muita ilmiannettuja huippuammattilaisia ovat puheterapeutti Sari Vikman, TAYS:n sairaalainsinööri Jarkko Tulasalo, TYKS:n audiologi Esa Ojala, kuntoutusohjaaja Nora Siitari, TYKS:n knk-erikoislääkäri Tytti Willberg, ohjaajana toiminut Fanny Wessberg sekä Satakieliohjelmassa mukana ollut Marja Hasan. Minna Mäkelä kruunattiin LapCI ry:n kunniajäseneksi.

Ilta päättyi mukavissa tunnelmissa rantasaunalla, jossa innokkaimmat pääsivät myös järveen pulikoimaan. Oli mukavaa, kun perheet pääsivät viettämään kiireettömästi iltaa yhdessä saunoen, jutellen ja iltapalasta nauttien. 

LapCI ry:n toiminnanjohtaja Janet Grundström jakoi kunniakirjat huippuammattilaisille. Vasemmalta oikealle: Terhi Rauhamäki, Ulla Sergejeff, Anna Dahlgren, Riikka Pullolan tytär Olga Teeriaho. Takana Mikaela Molander, Minna Mäkelä sekä Janet Grundström.

Viimeisenä päivänä viiletettiin korkeuksissa 

Tapahtumaviikonloppu sai lennokkaan päätöksen, kun sunnuntaina suunnattiin aamupalan jälkeen Flowparkiin kiipeilemään. Niin isommat kuin pienemmätkin menivät ketterästi kiipeilyratoja pitkin ja moni myös ylitti itsensä uskaltamalla esimerkiksi aluksi jännittävältä tuntuvaan vaijeriliukuun. 

Kiitos kaikille Kesäpäivien & synttärijuhlien osallistujille! Tapahtuma oli ikimuistoinen ja jää varmasti myös työntekijöiden sydämiin. Oli ihanaa viettää aikaa taas yhdessä! Tapahtumissa tavataan!

Tampereen sää suosi sunnuntainakin Flowpark-kävijöitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *