Vuoden 2016 tapahtumat


Hei kaikki LapCI ry:n perheet ja ystävät!

_MG_1729Mitä kuuluu? (Tähän saa oikeastikin vastata!)

(Tämä viesti lähti kaikille LapCI ry:n sähkpostilistalla oleville ja lisään sen tänne blogiinkin, jotta tavoittaa mahdollisimman monen. Mikäli haluat sähköpostilistalle, lähetä viesti allekirjoittaneelle.)

Vuosi 2015 oli LapCI ry:ssä vauhdikas; järjestimme 16 tapahtumaa, joissa kävi jopa 40 eri perhettä. Suurin osa kävi kahdesti ja kolmestikin. Ahkerimmat perheet kävivät jopa kahdeksassa tapahtumassa vuoden aikana! Palautetta on kerätty ja niiden pohjalta muotoilemme tämän vuoden tapahtumat.

Vuosi 2016 on siis pyörähtänyt käyntiin hienoin merkein. Saimme päärahoittajaltamme RAY:ltä projektin palkata uusi työntekijä Paikka auki -ohjelman puitteissa vuodeksi toimistoomme Helsinkiin. Etsimme kevään aikana siis alle 30-vuotiasta järjestöassistentiksi!

Tässä alla on lista LapCI ry:n vuoden 2016 vertaistukitapahtumista. Seuratkaapa myös nettisivuja, viikottain päivittyvää blogia ja Facebookia! Paperinen tiedote kolahtaa postiluukuista neljä kertaa vuoden aikana. Tapahtumiin voi ilmoittautua: marianne.rintala@lapci.fi.


Koko perheen tapahtumat:
  • Sirkus+parkourpäivä Jyväskylässä 20.2.2016
  • Koko perheen puuhapäivä, yhdistyksen vuosikokous 2.4.2016 Hämeenlinna
  • Kesäpäivät koko perheelle 20.8.2016, Seinäjoki
  • Pikkujoulut koko perheelle marraskuussa Jyväskylässä
  • Pikkujoulut koko perheelle 27.11.2016 Valkea talo, Hki (kuuloalan järjestöjen yhteiset)

Alle kouluikäiset:

  • Mitä kuuluu kouluun? Kurssipäivä KLVL:n kanssa 12.3.2016, Tampere (koulun aloittaville ja alakoululaisille)
  • Musiikkipaja Resonaarissa 6.8.2016 (alle kouluikäisten perheet) Helsinki
  • Pienten SI-lasten viikonloppu (alle kouluikäiset ja koko perhe) 8.-9.10.2016, Kuulo-Auris, Helsinki

Kerhotoiminta alakouluikäisille:

  • Luovan toiminnan kerho Helsinki: Pitäjänmäen nuorisotalo, torstaisin: 11.2., 10.3., 17.3. ja 31.3. klo 17-19.
  • Luovan toiminnan kerho Tampere: lauantaisin: 20.2., 19.3. , 9.4. ja 7.5.klo 12-15

Leirit koululaisille:

Ilmoittautumiset & lisätietoa & toiveita & unelmia:
marianne.rintala@lapci.fi
045 8590 888
&

ulla.konkarikoski@lapci.fi
0400 914 583

 

P.S. LapCI ry järjestää keväällä 2017 eurooppalaisen SI-käyttäjien kattojärjestön Euro-CIU:n vuosikokouksen tiimoilta tieteellisen symposiumin yhdessä Kuuloliiton CI-toimikunnan kanssa. Symposium on Helsingissä 20.-22.4.2017. Lue lisää LapCI-blogista.
LapCI ry saavuttaa tuolloin muuten aikuisuuden, eli täyttää 18 vuotta!

++++++++++

Huomatkaa myös naapurijärjestöjen tarjoamat vertaistukitapahtumat

  • Pohjois-Suomen lastenleiri 6.6.2016 – 11.6.2016
  • Etelä-Suomen lastenleiri 27.6.2016 – 2.7.2016 Hanko, Högsand, Lappohja
  • Nuorten leiri 31.7.2016 – 5.8.2016

Kuulo-Auriksen Kelan tukemia kursseja läpi vuoden (skrollaa alaspäin)

Satakieliohjelman koulutukset ja webinaarit. Erityisesti LapCI ry suosittelee merkkaamaan kalentereihin alan tärkeimmän vuotuisen seminaarin:

  • Satakieliseminaari 29.-30.9.2016 Imatralla
Sekä

 

Parasta vuotta kaikille toivottaen,

Marianne Rintala
koordinaattori
Puh. 045 8590 888
marianne.rintala@lapci.fi
LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry
Valkea talo
Ilkantie 4
00400 Helsinki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *