Vieraskynä: Suomen Kuurojen Urheiluliiton toiminnanjohtaja Eetu Keski-Levijoki


Eetu Keski-Levijoki

Olen Eetu Keski-Levijoki, Helsingistä. Aloitin Suomen Kuurojen Urheiluliiton toiminnanjohtajana viime tammikuussa. Paatuneena urheiluromantikkona uskon siihen, että yhteistyössä ja yhteisössä on voimaa. Liittomme sai kevään korvilla hienon mahdollisuuden muuttaa Helsingin Pitäjänmäen Sporttitaloon, jossa on 50 eri liikuntajärjestöä. Tämä tulee olemaan liitollemme iso mahdollisuus verkottua ja tehdä yhteistyötä eri liikuntajärjestöjen kanssa.

Liikunnan yksi hienouksista on siinä, että se yhdistää eri ihmisiä. Suomen Kuurojen Urheiluliitto, tuttavallisemmin SKUL, tarjoaa liikuntaa eritasoisille liikkujille. Liikuntatarjontamme kattaa ohjatusta liikunnasta aina tavoitteellisempaan maajoukkuetoimintaan saakka. Jokaiselle liikkujalle löytyy täten oma paikkansa. Liitomme tarjonnan lisäksi paikalliset kuurojen urheiluseurat tarjoavat myös kaikenikäisille liikuntaa resurssiensa mukaisesti.

Jokaisella on oikeus liikkua ja liikunnan tuleekin olla mielekästä henkilön omista lähtökohdista käsin. Liikunnan terveysvaikutusten lisäksi ohjatuissa toiminnoissa tai maajoukkueleireillä osallistujilla on myös mahdollisuus tavata vertaisiaan ja sosialisoitua. Esimerkiksi maajoukkuepelien yhteydessä solmitut ystävyyssuhteet avaavat väyliä ympäri maapallon. Minulla on ollut hieno mahdollisuus ystävyyssuhteiden kautta pelata kolme futsalpelikautta Tanskassa. En osaa kuvitellakaan, millaista elämäni olisi ilman saatuja mahdollisuuksia. Olen tästä kiitollinen vanhemmilleni, jotka ovat aina antaneet minulle mahdollisuuksia ja katsoneet vähän perään myös. Tiedostan, että kaikki eivät ole mahdollisesti yhtä onnekkaita ja siksi haluan omalla toiminnallani mahdollistaa monelle nuorelle uusia väyliä elämään, vaikkapa liikunnan kautta.

Mahdollisuudet rikastuttavat. Nuorelle tulee antaa mahdollisuuksia katsoa eri kortteja läpi. Olen itse kasvanut kaksikielisessä kodissa ja kohtaamiset eri kulttuureista kotoisin olevista ihmisistä ovat kehittäneet ja antaneet minulle selvän identiteetin. Lapset ja nuoret osaavat tehdä valintoja, jotka tukevat hänen identiteettiään sen hetkisellä tavalla. Minulle ei voisi olla merkityksellisempää kuin nähdä ylpeä, kaksikielinen nuori edustamassa Suomea Maamme-laulun soidessa ja pelin ulkopuolella silmät loistaen tekemässä tuttavuutta uusien ystävien kanssa.

Eri lähtökodista tulleet saattavat kokea yhteisen kielen puutteen esteeksi osallistuakseen toistensa toimintaan. Hyvinvoinnin onneksi liikunnalla on yhteinen nimittäjä, nimittäin liikunnan riemu. Liittomme toimintoihin osallistuu erikielisiä ihmisiä monenlaisista taustoista. Suurin osa liittomme tapahtumista on kaksikielisiä ja liiton tapahtumissa on viittomakielen tulkkeja paikalla, jotka toimivat kielen ja kulttuurin välittäjinä kaikille. Lisäksi ihmiset ovat ratkaisuorientoituneita ja löytävät yhteisen kielen tavalla tai toisella.

Laitetaan pallo keskelle ja peli käyntiin. Kaikki mukaan.

Eetu Keski-Levijoki
Toiminnanjohtaja
eetu.keski-levijoki(at)skul.org
+358 40 645 39 00

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *