Terveiset Tampereen Luovan toiminnan kerhosta!


Terveiset Tampereen Luovan toiminnan kerhosta! maalis1

Tampereella pyörii Luovan toiminnan kerho satunnaisina lauantaipäivinä. Viime lauantaina kerholaiset kävivät retkellä. Mukana oli myös yksi uusi kerholainen. Kerhon ohjaaja, taiteilija Jani Ikonen kirjoittaa terveisiä:

”Viime lauantaina olimme melkein kokoajan ulkona. Aluksi teimme sisällä paperiveneitä ja nimesimme ne, sitten lähdimme ulos ja uitimme niitä tässä lähimetsän purossa. Oli jännittävää seurata, kuinka laivat purossa uivat ja miten pitkälle ne pääsivät. Näimme myös yllättäen elävän rupikonnan!
Tutkimme muutenkin metsää ja pidimme pienen evästauon lämpimän mehun kera. Tarkkailimme värejä tai niiden puutetta ja keskustelimme keväisistä äänistä. maalis3
Pääsisäisen kunniaksi ripustimme metsään värikkäitä sulkia. Aluksi jotkin lapset kyselivät, että milloin lähdetään, mutta lopulta sain houkutella heidät takaisin sisälle.
Sisälle päästyämme aloitimme tekemään karttaa retkestämme, jokainen omaansa. Tarkoituksena oli tehdä sellainen kartta, jonka avulla itse voisi löytää samoille paikoille takaisin ja ehkäpä joku muukin voisi karttaa ymmärtää.

Seuraavalla tapaamiselle musisoimme.”

Tampereen kerho on suunnattu alakouluikäisille sisäkorvaistutetta tai muuta kuulolaitetta käyttäville lapsille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *