#TekojenTiistai 3.12.


#TekojenTiistai on kampanja, jonka tavoitteena on kannustaa hyvän levittämiseen tekojen kautta. Se yhdistää ihmisiä lisäämällä tietoisuutta auttamisesta, antamisesta ja lahjoittamisesta. #TekojenTiistai on osa kansainvälistä #GivingTuesday-kampanjaa, joka alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2012. Suomeenkin viime vuosina rantautuneelle Black Friday -päivälle vastapainoksi perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta antamisesta: ajan, avun, hyvänmielentekojen sekä lahjoitusten muodossa.

Haastamme sinut tekemään hyvää! 

Teot voivat olla kiittämistä, kehuja, lupauksia, pieniä tekoja, vapaaehtoistyötä tai vaikkapa tavaran lahjoittamista. Mikään teko ei ole liian pieni tai liian suuri. ”#TekojenTiistai on juuri sitä, mitä sinä päätät siitä tehdä.”

LapCI ry järjestää #TekojenTiistain tänä vuonna yhteistyössä Cochlearin kanssa. Suunnittelimme Cochlearin kanssa kampanjan, jonka tarkoituksena on levittää hyvää sisäkorvaistutetta käyttävien lasten perheille. Cochlear lahjoittaa yhdelle LapCI ry:n jäsenelle Cochlearin lisävarusteen ja se arvotaan osallistuneiden jäsenten kesken.

Kuvassa lukee #TekojenTiistai 3.12.

Näin osallistut:

  1. Kerro meille blogin kommenttiosiossa minkä hyvän teon sinä tai perheesi olette tehneet. Osallistua voit myös sosiaalisessa mediassa kommentoimalla hyvän tekosi #TekojenTiistai-postauksen alle.
  2. Kerro kommentissasi myös minkä lisävarusteen tarvitsette ja mihin käyttöön. Lisävarusteita voi käydä katsomassa Cochlearin sivuilla.
  3. Osallistua voi 2.12.2019 asti.


Osallistuneista arvotaan voittaja #TekojenTiistaina 3.12. ja yksi onnekas saa mainitsemansa Cochlearin lisävarusteen! Kampanjan etenemistä voit seurata LapCI ry:n blogissa, Facebookissa ja Instagramissa.

Kannustamme hyvän tekemiseen!

@LapCIry #TekojenTiistai

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *