Suurleiri 2022: muistoja ja tarinoita


Kuvassa ohjaajia ja leiriläisiä hassussa ryhmäkuvassa

Kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen yhteinen Suurleiri järjestettiin tänäkin vuonna Rautavaaran Metsäkartanossa. Leirikeskus sijaitsee syvällä luonnon syleilyssä ja ympäristö tarjoaa upeita maisemia koko kartanon alueella. Huimat 41 leiriläistä sekä toistakymmentä ohjaajaa ja tulkkia saapui leirille ympäri Suomea.

Ohjaajien päivä

Sunnuntaina ennen leirin alkua valtaosa leirin ohjaajista kokoontui Metsäkartanolle valmistelemaan paikkoja ja tutustumaan toisiinsa. Mukana oli paljon vanhoja ohjaajakonkareita, jotka olivat mukana ensimmäiselläkin Suurleirillä kaksi vuotta sitten. Lisäksi saimme mukaan myös uusia ohjaajia, jotka ymmärsivät jutun juonen nopeasti. Kaikki olivat reippaina ja innokkaina rakentamassa nuorille mahdollisimman hauskaa leiriä. Ohjaajien keskuudessa oli käytössä kaksi kieltä ja sen vuoksi viittomakielen tulkkeja oli paikalla koko ajan. Ohjaajat viettivät illan yhdessä jutellen, syöden, saunoen ja uiden. Kasassa oli mahtava tiimi täynnä huikeita tyyppejä!

Ryhmäkuvassa Suurleirin ohjaajat, kaikille hassuja ilmeitä
Suurleirin ohjaajat antoivat persooniensa näkyä
Katsu ja Viivi katsovat toisiaan nauraen, Viivillä kädessä laukku
LapCI ry:n Katsu ja Kuuloliiton Viivi hassuttelemassa

Leirin alku

Kun nuoret viimein saapuivat Metsäkartanolle maanantaina iltapäivästä, oli tunnelma jännittynyt ja samaan aikaan odottava. Kaikilla oli suuria odotuksia leiristä. Osalla tulijoista oli pitkä ajomatka takana, ja saapumisen jälkeen he saivat kotiutua rauhassa. Kun leiriläiset saivat vietyä tavaransa huoneisiin, aloitimme toisiimme tutustumisen ruokailun ja erilaisten leikkien muodossa. Leiriläisistäkin osa oli ollut mukana jo monissa järjestöjen tapahtumissa ja oli mahtavaa saada mukaan myös ensi kertaa osallistuvia. Leiriläisiä oli yhteensä 41, joka oli todella huikea määrä! Osa leiriläisistä oli puhekielisiä, osa taas käytti viittomakieltä. Leirillä oli mukana useita viittomakielen tulkkeja ja kaksi kirjoitustulkkia, jotta kahden kielen kanssa kommunikointi sujuisi mahdollisimman hyvin. Heti leirin alkuun tiistaiaamuna jaoimme leiriläiset kotiryhmiin ja jokaisella ryhmällä oli kolme ohjaajaa. Kaikki leiriläiset saivat omakseen leiripaidat ja eriväriset tuubihuivit tunnusmerkiksi omasta kotiryhmästään.

Kolme nuorta poikaa poseeraa kameralle, takana Metsäkartanon piha
Suurleirillä oli hyvä henki alusta asti
Ryhmäkuva leiriläisistä, kaikilla valkoiset paidat ja timiiväriset huivit. Kaikilla hassu ilme
Leiriläiset tiimiväreissään

Amazing race: Suurleiri

Koko leiriviikon ajan ohjelmaa järjestettiin Amazing race -teemalla. Monet meistä muistavatkin tv-ohjelman vuosien takaa, jossa kilpailijaparit kisailivat erilaisissa tehtävissä ympäri maailman. Meidän versiomme sijoittui Metsäkartanon alueelle, jonne oli järjestetty erilaisia tehtäväpisteitä kolmen päivän ajaksi. Tehtävistä joukkueet kerryttivät itselleen pisteitä nopeuden ja taitojen mukaan, jotka laskettiin yhteen leiriviikon päätteeksi. Tehtävissä harjoiteltiin esimerkiksi solmujen tekoa ja retkikeittimen käyttöä, koottiin ryhmässä puolijoukkueteltta sekä etsittiin esineitä ja ohjaajaa maastosta. Torstaina kisailtiin tosissaan teeman mukaisesti: tehtäväpisteiltä löytyi tehtävien lisäksi vihjeitä seuraavaa rastia varten. Nopeiten kaikki tehtäväpisteet kiertänyt joukkue sai tästä mittelöstä eniten pisteitä. Iltaohjelmassa oli taas ohjaajilla omia tehtäviä kotiryhmittäin. Häviäjäjoukkueen ohjaajat saivat illan päätteeksi aina jonkun hassun rangaistuksen. Voittajajoukkueen leiriläisistä joku sai pyörittää ”rangaistuspyörää”. Rangaistuksina toimi mm. ällöshotti, nolo selfie ja hassu kampaus.

Kuvassa nuoria ja ohjaajia, yksi ohjaaja on maassa ja nuoret ympärillä pohtivat mitä tehdä. Yhdellä nuorista kädessä teippiä
Kuvassa meneillään yksi Amazing race -kisan rasteista
Kuvassa ohjaaja Taneli, jolla kädessään rangaistuspyörä
Toimihenkilö Tanelilla kädessään pelätty rangaistuspyörä
Kolme tyttöä istuu rannalla kännykät käsissään, katsovat sivuun ja nauravat
Vapaa-aikaa oli tällä kertaa enemmän kuin viime Suurleirillä, mikä tarkoitti enemmän aikaa hengailulle!
Kuvassa kaksi nuorta tyttöä poseeraa kameralle bussissa
Leiriläiset kävivät myös reissulla Bomba Spassa

Kaikki kiva päättyy aikanaan

Viimeisenä leiri-iltana juhlimme viimeisetkin energiat pois discossa! Discoiltaan kuului tanssimisen lisäksi myös paljon muuta ohjelmaa. Mittelöimme tyynytanssissa, jossa piti nopeasti kuljettaa tyyny tanssiparien väliin, joista toinen nappasi tyynyn ja lähti viemään seuraavalle ja kaksi jäljelle jäänyttä jatkoi tanssia. Ne, joilla oli tyynyt kädessä valojen syttyessä ja musiikin loppuessa, tippuivat pois pelistä. Iltaan kuului myös perinteinen Limbokisa, ja näimmekin toinen toistaan notkeampia suorituksia! Lisäksi JuhlaUnelma oli sponsoroinut discon koristeeksi upean valokuvausseinän, jota vasten otettiin monia ryhmäkuvia.

Kuvassa nuoria ja ohjaajia limboamassa liikuntasalissa
Limboa!
Discossa tuli otettua paljon upeita yhteiskuvia
Oli mahtava taas todistaa, miten alle viikossa ryhmä hitsautui niin hyvin yhteen!

Viimeisenä päivänä julkistimme leirin voittajajoukueen. Ykkössijalle tänä vuonna ylsi ”Perunapäät”, joilla oli tunnusmerkkinään mustat tuubihuivit. Lisäksi jaoimme tunnustuksia leiriläisille paitsi hyvästä asenteesta ja esimerkillisestä käytöksestä, myös suuresta rohkeudesta osallistua leirille omista elämän haasteista huolimatta. Leirin päättyminen toi mukanaan haikeutta ja ikävää, ja moni leiriläinen jäi kaipaamaan erityisesti leirillä saatuja uusia kavereita, jotka asuvat eri puolilla Suomea. Yhteiskuljetus lähti matkaan jo puoliltapäivin, jotta viimeisetkin pääkaupunkiseudulla kyydistä jäävät leiriläiset pääsevät hyvissä ajoin kotiin. Kiitos kaikille huikeasta leiristä, nähdään taas seuraavalla Suurleirillä!

Kesäisin terveisin,
Katsu

Suurleiriä sponsoroivat Deafmetal, Cochlear, Phonak, Bovallius-säätiö sekä JuhlaUnelma. Leiri järjestettiin yhteistyössä Kuurojen Liiton, Kuuloliiton, SKUL:n, KLVL ry:n, Suomen Kuurosokeat ry:n sekä Kuurojen Palvelusäätiön kanssa. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille tuestanne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *