Mistä nimi LapCI tulee?


Logo vuodelta 2007

Miten nimi LapCI on keksitty?

Kun LapCI ry:tä oltiin perustamassa vuonna 1998, uudelle yhdistykselle mietittiin nimeä. Perustajajäsen, SI-lapsen äiti, Kaisa-Leena Hannikainen kertoo tarinan nimen synnystä.

”Olimme suunnitelleet muutamien vanhempien kanssa sekä erikoispuheterapeutti Helena Ahdin ja Hannu Ahdin (Impi ja Ilmari Lindforsin kuulo- ja kommunikaatiovammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö) kannustamina oman yhdistyksen perustamista. Olimme kesällä 1998 Helsingborgissa Barnplantorna-yhdistyksen järjestämällä viikon perhekurssilla Seligsonin perheen kanssa. Tyttäreni Tuulia ja Seligsonien tytär Hannah olivat molemmat implantoitu -97. Siellä jollain luennolla pyörittelin CI-kirjainyhdistelmää, mihin sen saisin sopimaan niin, että se menisikin sanan sisään äännettäessä. Olin kuullut jotain vastaavia nimiä. Ja ne olivat minusta kivoja.

Logo vuodelta 2005

Siinä riikinruotsia kuunnellessa, mitään oikeastaan siitä ymmärtämättä, paperille piirtyi sana lapsi, jonka siis tietenkin halusimme olevan myös nimen ytimessä, kuten se oli tulevan yhdistyksenkin ytimessä. Siinä sitten vaan tuli se kuningasajatus minulle, että LapCI kuulostaa äännettynä samalta kuin lapsi. Siinä se oli😊

Nimi sai heti kaikkien kannatuksen, muita ehdotuksia ei edes mietitty. Silloin ei ollut vielä käytössä suomenkielinen käännössana sisäkorvaimplantti tai sisäkorvaistute, jonka lyhenne on SI. Jos olisi, olisimme varmaankin ottaneet nimeksi LapSI. Voitte harkita nimenmuutosta joskus, mutta toisaalta tämä on hyvä kansainvälisellä kentällä, vaikka eivät lapsi-sanan merkitystä ymmärräkään.”

Kaisa-Leena Hannikainen (ent. Harjunmaa)

Logo vuodelta 2009

LapCI ry:n perustajajäsenet:
Heli Gåsman ja Sakari Angervuori
Eva-Lill ja Peter Seligson
Sari ja Jukka Aures
Kaisa-Leena Harjunmaa ja Kari Jussila.

 

Vuonna 2017 LapCI ry täyttää 18 vuotta!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *