Lehdistötiedote: Elämää sisäkorvaistutteen kanssa: EURO-CIU symposium Helsingissä 20.-21.4.2017


Lehdistötiedote – julkaisuvapaa

Elämää sisäkorvaistutteen kanssa:
EURO-CIU symposium Helsingissä 20.-21.4.2017

EURO-CIU symposium tuo yhteen sisäkorvaistutealan toimijat sekä Suomesta että Euroopasta. Kansainvälisiä puhujia saapuu eri puolilta Eurooppaa ja Australiasta. Ohjelmassa on kahden päivän aikana yhteensä yli 40 esitystä ja työpajaa kolmessa eri tilassa Helsingin Haagassa, Valkeassa Talossa (Ilkantie 4, 00400 Helsinki).

Miten musiikki hyödyttää sisäkorvaistutteen käyttäjiä vauvasta vaariin? Miksi kuuloteknologiaan investoiminen parantaa elämänlaatua ja säästää yhteiskunnan varoja?

“Olin 25-vuotias, kun sain ensimmäisen sisäkorvaistutteen”, kertoo LapCI ry:n toiminnanjohtaja Ulla Konkarikoski. “Tuolloinen työ Nokian palveluksessa ja kansainvälisessä, monikielisessä työympäristössä helpottui huomattavasti, kun aloin saada eri tavalla selvää puheesta. Toisen istutteen myötä sain varmuuden siitä, että jompi kumpi korva toimii aina.”

Seminaarissa nähdään perjantaina myös sisäkorvaistutelasten bändin esitys. Bändissä esiintyvät kuuroina syntyneet lapset, jotka ovat saaneet sisäkorvaistutteen varhaislapsuudessaan. Bänditoiminnan avulla lapset harjaannuttavat sekä soittotaitojaan että aivojaan, sillä musiikin hyöty sisäkorvaistuteistutekäyttäjille on kiistaton. http://www.lapci.fi/lapci-bandin-tarina/


Tapahtuma Facebookissa: facebook.com/events/538311149712439/
Häshtäg sosiaalisessa mediassa: #EUROCIU17

Ulla Konkarikoski
toiminnanjohtaja
LapCI ry
ulla.konkarikoski@lapci.fi
p. 0400-914 583

Sisäkorvaistute (SI) (engl. Cochlear Implant eli CI) on sähköinen kuulokoje. Se on tarkoitettu kuuroutuneille, vaikeasti ja erittäin vaikeasti kuulovammaisille henkilöille, joille tavallisen kuulokojeen antama apu ei ole riittävä. Sisäkorvaistutehoidon avulla kuuro, kuuroutunut tai vaikeasti huonokuuloinen voi kuulla samalla tavalla kuin huonokuuloinen.

EURO-CIU (The European Association of Cochlear Implant Users) perustettiin vuonna 1995 Luxemburgissa. Jäsenenä on 21 maasta kansalliset sisäkorvaistutekäyttäjien järjestöt. Suomesta lapsia edustaa LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry ja aikuisia Kuuloliitto ry:n CiTo, joka on Kuuloliiton aikuisten sisäkorvaistutekäyttäjien toimikunta.

LapCI ry: www.lapci.fi
Kuuloliitto ry: www.kuuloliitto.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *