LapCI ry:n vuoden 2020 hallitus: Esittelyssä Tuulia


Kuvassa lukee "Hallitus esittäytyy", alla LapCI ry:n logo

Tässä blogisarjassa on esittelyssä LapCI ry:n vuoden 2020 hallitus. Sarjaa varten pyysimme hallituslaisia vastaamaan listaan hauskoja kysymyksiä, jotta lukijamme pääsisivät näkemään heistä uusia ja erilaisia puolia. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on taitava Tuulia Harjunmaa, jonka kädenjälkeä oletkin varmaan jo nähnyt julkaisemissamme sarjakuvissa, joissa seikkailevat maskottimme Pyry ja Peppi!

Hei! Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Tuulia Harjunmaa, 26-vuotias SI-käyttäjä! Olen suurimman osan elämästäni asunut Espoossa ja muutin Pohjois-Savoon nelisen vuotta sitten kumppanini luokse asumaan.

Minkä asian teet eri tavalla kuin muut?

Kuorin banaanin keskeltä.

Kenen kanssa viettäisit päivän, jos saisit valita kenet tahansa koko maailmassa? 

Suomen some on täynnä huipputyyppejä, jotka puhuvat vammaisten, eläinten, seksuaalivähemmistöjen ja ihmisoikeuksien puolesta, niin jonkun tällaisen aktivistin kanssa olisi mielenkiintoista viettää päivä vaikka kahvilassa tai kivana kesäpäivänä puistossa keskustellen.

Minkä taidon haluaisit osata? 

Ryhmäkeskusteluissa kärryillä pysyminen olisi aika hyödyllinen taito…

lapci ry:n vuoden 2020 hallituslainen tuulia harjunmaa kuvan keskiössä
Tänä vuonna pyysimme hallituslaisia valitsemaan esittelyn koristeeksi heidän ottamansa kuvan huhtikuulta! Ohessa Tuulian omakuva

Missä tv-sarjassa haluaisit näytellä ja miksi?

Black Sails! Koska piraatit. Tarvitseeko sanoa enempää? 🙂

Mikä on paras sisäkorvaistutteisiin liittyvä neuvo, jonka olet koskaan saanut? 

Akkujen hommaaminen. Akut ovat nykyään itsestäänselvyys SI-käyttäjille, mutta minulle ei niitä koskaan annettu 90-luvulla eikä uusintaleikkauksenkaan yhteydessä 2006. En tiennyt niiden olemassaolosta ennen liittymistä Facebookin SI-käyttäjien ryhmiin. Rahaa kerkesin käyttää melkoisesti paristoihin monen vuoden ajan täysi-ikäistymiseni jälkeen. Tässä nähdään hyvin se vertaistuen tärkeys, ammattilaisetkaan eivät aina huomaa kertoa kaikkea…

Mikä LapCI ry:n toiminnassa on sinulle antoisinta?

On ollut hienoa nähdä läheltä, kuinka nykyään on olemassa ihka oikea SI-käyttäjien maailma! Olen tästä itse jäänyt paitsi, sillä lapsena minulle oli tarjolla ainoastaan kuurojen ja kuulevien maailma.

Millaisen panoksen sinä tuot LapCI ry:n toimintaan?

Näkyvin panostukseni taitaakin olla sarjakuvat, joita olen vasta alkanut tekemään. Toimin niin sanotusti kokemusasiantuntijana hallituksessa, tämä puuha on vielä melko uutta minulle!

Kiitos Tuulia! Pysykää kanavilla, sillä lisää hallituslaisten esittelyitä on luvassa blogissamme koko tulevan viikon.

Keväisin terveisin
LapCI ry:n viestintätiimi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *