LapCI ry:n vuoden 2020 hallitus: Esittelyssä Mari


Tässä blogisarjassa on esittelyssä LapCI ry:n vuoden 2020 hallitus. Sarjaa varten pyysimme hallituslaisia vastaamaan listaan hauskoja kysymyksiä, jotta lukijamme pääsisivät näkemään heistä uusia ja erilaisia puolia. Tällä kertaa esittelyvuorossa on Mari Vassinen.

Hei! Kuka olet ja mistä tulet?

Mari Vassinen Jyväskylästä

Minkä asian teet eri tavalla kuin muut?

Nauran.

Kenen kanssa viettäisit päivän, jos saisit valita kenet tahansa koko maailmassa?

Juuri nyt korona-aikana kaikki omat läheiset ilman sairastumisvaaraa. Mutta unelmatilanteessa viettäisin päivän luksuslomakohteessa Brad Pittin kanssa.

Minkä taidon haluaisit osata?

Ettei ihan joka asiaan tarvitse kommentoida =D

LapCI ry:n Mari Vassisen kuva nuotiolta
Mari kertoo, että kevään aikana on tullut retkeiltyä perheen kesken monen monta kertaa

Missä tv-sarjassa haluaisit näytellä ja miksi?

En yhtään missään, en todellakaan halua pärstääni mihinkään tv-ohjelmaan, eikä näytteleminen ole mun juttuni. Tässä ajassa tosin olisin iloinen, jos Kari Aihinen tulisi keittiööni kanssani ideoimaan mitä ihmettä taas syötäisiin, kokkaaminen tuntuu nyt loputtomalta ja ideat ehtyviltä. Mutta kameroiden kyllä tarvii tulla mukana….

Mikä on paras sisäkorvaistutteisiin liittyvä neuvo, jonka olet koskaan saanut?

“Te teette niin paljon ja teidän lapsilla on asiat niin hyvin, voitte vähän jo höllätä” ammattilaisten palaute perhekurssin lopuksi. Siinä syntyi oivallus arkikuntoutuksesta samalla helpottaen itselleni aiheuttamaa tunnekuormaa.

Mikä LapCI ry:n toiminnassa on sinulle antoisinta?

Vertaistuki, vertaistuki, vertaistuki. Itselle, lapsille, perheelle.

Millaisen panoksen sinä tuot LapCI ry:n toimintaan?

Jatkuvaa kommentointia ja paljon naurua. Ja mukanani väistämättä tulee myös roppakaupalla tietotaitoa arkikuntoutuksesta. Hallituksen jäsenenä haluan tehdä oman osuuteni, jotta yhdistys voi tarjota jäsenilleen laadukasta toimintaa sekä edunvalvontaa.

Kiitos Mari! Pysykää kanavilla, LapCI ry:n vuoden 2020 hallitus esittäytyy blogissamme koko tämän viikon.

Keväisin terveisin
LapCI ry:n viestintätiimi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *