Jouluista menoa Valkealla talolla


Viime lauantaina 10.12. perheet kokoontuivat sankoin joukoin viettämään koko perheen pikkujouluja Valkealle talolle, Haagaan. Koko perheen pikkujoulut järjestettiin yhteistyössä seitsemän eri järjestön kanssa: mukana olivat Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto (KLVL), LapCI ry, Kuuloliitto ry, Kuurosokeat ry, Kuurojen Liitto ry, SKUL ry ja Kuurojen Palvelusäätiö sr.

Tontturasteja ja tonttudiplomi

Jouluista tunnelmaa alkoi kerääntyä Valkealle talolle jo heti aamupäivästä, kun järjestöt pääsivät koristelemaan Valkean talon juhlakuntoon ja asettelemaan perheille tontturadan pisteet valmiiksi. Yleisölle ovet aukesivat klo 13, jonka jälkeen perheet saivat vapaasti valua paikalle. Paikalle tuli niin pieniä tonttuvieraita kuin teini-ikäisiäkin osallistujia. Pikkujouluissa tontturasteja oli kaiken kaikkiaan kuusi. Perheet saivat kiertää rasteja omaan tahtiin haluamassaan järjestyksessä. Merkiksi jokaisen rastin suorittamisesta osallistujat saivat tonttukorttiinsa tarran, ja kaikki tarrat kerättyään ikioman tonttudiplomin!

Ensimmäinen rasti oli nimeltään tonttunäkö, jossa osallistujat pääsivät havainnollistamaan miltä huononäköisen/sokean katsekenttä näyttää. Rasti oli Kuurosokeat ry:n vetämä; vetäjänä toiminut Mika kertoi omasta tarinastaan ja antoi esimerkkejä siitä, mikä etäisyys on esimerkiksi hänelle on hyvä, jotta näkee keskustelukumppaninsa kasvot.

Kuvassa poseeraavat esittelypöydän ääressä Mika Riikonen ja toisella puolella pöytää kuuntelemaan tullut perhe
Mika (oikealla) toimi vetäjänä tonttunäköpisteellä

Toisena rastina oli Kuuloliitto ry:n ohjaama tonttuarvoitusrata, jossa perheet pääsivät pohtimaan yhdessä oikeita vastauksia jouluisiin arvoituksiin. Moni pienempi osallistuja tykkäsi tästä nurkkauksesta myös siitä syystä, että se oli oiva paikka hurjastelulle kavereiden kanssa!

Kolmantena tontturastina toimi Kuurojen Liiton kehittämä tonttujumpparata. Osallistujat pääsivät käyttämään omaa päättelykykyään, mm. miten päästä paikasta toiseen koskematta lattiaan ja kuinka vikkelästi he pystyvät temppuradan suorittamaan.

Kuvassa äiti ja pieni lapsi esittelypöydän äärellä. Lapsella päässään paperiset lasit, jotka simuloivat huononäköisen näkökenttää. Takana näkyy muitakin esittelypöytiä.
Näkölasien testailua
Kuvassa ohjaaja selittää viittoen kahdelle pienelle lapselle tonttuarvoitusten ideaa. Vieressä olevalla sohvalla istuu toinen ohjaaja.
Lapset osallistuvat tonttuarvoituksiin
Kuvassa tonttuhattuinen lapsi kävelee maassa olevien estelappujen päällä, vieressä kaksi aikuista tarkastelee hänen suoritustaan.
Tontturadan suorittamista

Neljäntenä rastina toimi kasvomaalauspiste, jossa maalaajina oli työntekijöitä niin LapCI ry:stä kuin Kuurojen Liitosta. Kaikki halukkaat lapset ja aikuiset saivat toivomansa jouluisen maalauksen käteen tai kasvoihin. Monet perheen pienimmät toivoivatkin useamman maalauksen, sillä olivathan ne ihania.

Kuvassa kasvomaalauspisteellä toimiva vetäjä maalaamassa kameralle hymyilevälle miehelle poskeen kuvaa. Edessä olevalla pöydällä paljon maaleja ja pensseleitä.
Aikuisetkin intoutuivat ottamaan kuvia kasvoihinsa!

Viidentenä rastina toimi pipareiden koristelupiste, jossa paikalla oli vetäjinä Kuurojen Palvelusäätiön, KLVL:n ja LapCI ry:n työntekijöitä. Perheet pääsivät koristelemaan pipareita herkullisen näköisillä höysteillä ja saivat viedä piparit kotiin nautittaviksi, nam! Piparipisteellä kävijät pääsivät myös osallistumaan piparkakkutalon arvontaan, joka arvottiin tapahtuman lopuksi. Onnea vielä voittajalle!

Kuudentena ja viimeisenä tontturastina oli kirjeen kirjoittaminen joulupukille. Mitä toivot tänä vuonna joulupukilta lahjaksi? Leluja? Uuden harrastuksen? Vai peräti uusia elämyksiä ja kokemuksia? Kaikki toiveet olivat sallittuja! Osallistujat kirjoittivat nämä kirjeeseen ylös ja sujauttivat kirjeen joulupukin postilaatikkoon. Toivotaan, että mahdollisimman moni toive toteutuisi!

Kuvassa kasvomaalauksen vetäjä maalaa pienelle tytölle otsaan sinistä tiaraa. Maalaajalla päässään tonttulakki. Takana seinällä näkyy kirjoitustulkkaus.
Kasvomaalauksessa toivottiin paljon lumihiutaleita ja Frozen-henkisiä tiaroita
Kuva pöydästä, jonka päällä erilaisia pursotustuubeja ja pipareita.
Piparin koristelua
Tonttu poseeraa polvillaan lattialla kädessään lappu, jossa lukee "Hyvä joulupukki". Lapussa viivoja lasten toiveita varten. Tontun takana näkyy pöytä jonka edessä on lappu. Lapussa nuoli oikealle ja siinä lukee "Kirjoita lahjatoivelista joulupukille".
Kirje joulupukille
Kuvassa ravintolatilassa poseeraavat joulupukki ja tonttu.

Herkuttelua joulupukin ja tonttuapurin kanssa

Pikkujouluissa pyöri myös kovasti toivottu joulupukki ja hänen ahkera apulaisensa tonttu! Osallistujat pääsivät tervehtimään joulupukkia ja ottamaan tontun ja pukin kanssa yhteiskuvia. Tarjolla oli myös jouluisia herkkuja: piparia, suklaakonvehteja ja glögiä, joiden äärellä perheet pääsivät vaihtamaan kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa ja tutustumaan samalla uusiin perheisiin. Herkkujen ja rastien lisäksi paikalla oli useita erilaisia myyjäiskojuja, joista pystyi ostamaan mm. huppareita, korvakoruja ja pientä syötävää.

Kiitos kaikille osallistujille hauskasta päivästä yhdessä! Koko perheen pikkujoulut pidetään varmasti taas ensi vuonna, niin mukava tämänkaltaisia yhteisiä tapahtumia on järjestää.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Terveisin,
LapCI ry:n toimiston tontut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *