Harrastus ja kuulovamma-päivä Pajulahdessa


Harrastus ja kuulovamma-päivä Pajulahdessa

Pajulahdessa, Nastolassa, vietettiin lauantaina 17.3.2018 LapCI ry:n järjestämää Harrastus ja kuulovamma-päivää. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä KLVL ry:n kanssa. Päivään osallistui kuusi perhettä, joten meillä oli mukava pieni oma porukka puuhailemassa Pajulahdessa erilaisten aktiviteettien parissa.

Mäkihypyssä kilpaillut ja liikunnallisesti erittäin lahjakas ja aktiivinen Pyry Ruikka kävi pitämässä vanhemmille vertaisnuoren puheenvuoron ja moikkaamassa lapsia. Pyryn sanoma vanhemmille oli erittäin positiivinen ja rohkaiseva. Hän ei ole antanut kuulovamman rajoittaa tekemisiään ja vanhempien tuella ja kannustuksella kaikki on ollut hänelle mahdollista. Toinen luennoitsija Mika Teivainen Cochlearilta kertoi vanhemmille lisälaitteista ja niiden hyödyntämisestä harrastamisessa sekä laiteuutuuksista.

 

Lapsille ohjelmassa oli lajikokeiluja liikunnanohjaaja Niken johdolla. Testiin pääsivät erilaiset mailapelit, sisäcurling ja huikea KIN-ball. Lisäksi ehdittiin leikkiä myös Lastenmaailmassa ja pelailla hetki lautapelejäkin. Päivä päättyi auringon hiljaa laskiessa geokätköily etsintään ulkona yhdessä vanhempien kanssa.

 

 

Lämmin kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille perheille, luennoitsijoille ja Pajulahden liikunnanohjaajille! Nähdään taas! 🙂

 

Mari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *