Hallitus esittäytyy (8/8): Juha-Pekka


Juha-Pekka, eli Juuso

Kuka olet ja mistä tulet?
Juha-Pekka Syrjälä, paremmin tunnettu Juusona. Vajaa nelikymppinen perheenisä Lohjalta.

Mitä harrastat?
Nykyään aika kuluu aika pitkälti kotona kaikkea ”puuhastellessa”. Turvakengät on lenkkareita tutummat jalassa. Aikaisemmin on tullut valokuvausta paljonkin harrastettua, takaraivossa tuo edelleen on ja uskon, että jossain vaiheessa palaan vielä siihen harrastukseen.

Mikä on yhteytesi sisäkorvaistutteisiin?
Yksi lapsi syntynyt kuurona, mikä on ollut ensimmäinen kokemus tähän alaan. Paljon on viidessä vuodessa oppinut ja enemmän vielä opittavaa edessä.

Kauanko olet ollut mukana LapCI ry:n toiminnassa?
Ensimmäinen LapCI Ry:n tapahtuma, johon otimme osaa sai meidät myös yhdistystoimintaan mukaan, eli 2015 keväästä asti.

Mitä tuot mukanasi LapCI ry:n toimintaan?
Teknistä tietämystä sisäkorvaistutteista. Toisinaan saattaa jonkinlainen ideakin syntyä.

Paras LapCI-muisto?
Muistoja on monia, esimerkiksi kosken äänen kuuleminen ensimmäistä kertaa, mutta parhaiten LapCI ry muistetaan imppakavereista, joita tullaan aina mieluusti katsomaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *