Esittelyssä uudet hallituksen jäsenet: Lasse


Kuvassa lukee "Hallitus esittäytyy", alla LapCI ry:n logo

LapCI ry:n hallitus sai tänä vuonna kokonaiset kolme uutta kasvoa riveihinsä. Tämän kunniaksi päätimme pitää tällä viikolla blogissamme pienen esittelykierroksen ja pistää uudet hallituslaiset kertomaan hauskoja faktoja itsestään. Teetimme samaisen haastattelun hallituksen jäsenten kanssa viime vuonnakin, ja heidän vastauksensa voit löytää tästä linkistä. Pidemmittä puheitta otetaan esittelyyn ensimmäisenä Lasse!

Kuvassa etualalla Lasse Vilminko päässään pyöräilykypärä.

Hei! Kuka olet ja mistä tulet?

Hei, olen Lasse Vilminko, 39v, Hämeenlinnasta.

Minkä asian teet eri tavalla kuin muut?

Herään joka aamu kello viideltä ilman herätyskelloa.

Kenen (elävän tai kuolleen) kanssa viettäisit päivän, jos saisit valita kenet tahansa koko maailmassa?

Olen käynyt vuosia sitten Gracelandissa ja siellä olisi hieno viettää päivä uudestaan itse Elviksen kanssa.

Minkä taidon haluaisit osata ja miksi?

Näin kesällä vesienkin lämmetessä olisi mukava, jos osaisi uida niin hyvin, että voisi järvessäkin uida pidempiä matkoja kuntoilumielessä.

Missä tv-sarjassa haluaisit näytellä ja miksi?

Cobra Kai, tätä katsellessa tuli mukavat lapsuusmuistot mieleen sarjassa nähdyistä takaumista. Tosin edelliseen olisi kai pitänyt vastata tämän perusteella Karate🙂

Mikä on paras biisi/laulu jota kuunnella kesällä?

Suomirockin klassikko, Popedan Pitkä kuuma kesä jaksaa sytyttää vuodesta toiseen.

Mikä on paras sisäkorvaistutteisiin liittyvä neuvo, jonka olet koskaan saanut?

Sivusta seuraajana olen huomannut, että TV:n katselukokemus paranee huomattavasti TV-streamerin avulla. Sen käyttäminen vaati alkuun hieman totuttelua, mutta kuuluu nykyään normirutiineihin. TV:n valinnassa on tärkeä huomioida oikeanlaiset äänilähdöt, jotta koko perhe voi nauttia TV:n katselusta yhtä aikaa.

Mitä tuot mukanasi LapCI ry:n toimintaan? 

Perheessämme on nyt 7 vuoden kokemus sisäkorvaistutteista. Tärkeimpänä haluan tuoda oman kokemuspohjaisen näkökulmani LapCI ry:n päätöksenteon tueksi.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää LapCI ry:n jäsenille? 

Vaikka tapahtumiamme on nyt siirretty koronan vuoksi, niin odotan suuresti loppukesää ja erityisesti 21.-22.8. pidettäviä Kesäpäiviä ja että voimme silloin tavata jälleen kasvotusten mukavan ja rennon tekemisen parissa!

Kiitos Lasse! Huomenna luvassa taas uusi esittely, pysy siis kuulolla!
Kesäisin terveisin,
LapCI ry:n toimisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.