Perheemme kolmas lapsi Pyry syntyi 1998 ja hän vietti elämänsä ensimmäiset vuodet sisaruskatraassa kuulevana lapsena, kunnes neuvolassa heräsi ihmetys, kun lähes kolmevuotias ei vielä juurikaan tuottanut puhetta. Tästä alkoi kuulon kuntouttaminen kuulokojeilla ja samalla aloitimme myös viittomakielen opiskelun koko perheen voimin.

Kuulokojeet eivät tuottaneet riittävää kuuloa ja ennen koulun aloitusta alkoi aktiivinen taistelu sisäkorvaistutteen saamiseksi. Tuolloin sen saanti ei ollut vielä itsestään selvää, vaan kuulokojeet olivat ensisijainen vaihtoehto. Ensimmäinen sisäkorvaistute leikkaus oli, kun Pyry oli kuusivuotias. Muistan vieläkin sen päivän, kun aktivointi tapahtui ja Pyry kuuli ensimmäiset äänensä, linnun laulun, jota hän ihmetteli ja kysyi mikä ääni oli. Tällöin alkoi matka kuulemisen maailmaan ja tarve vertaistuelle oli kova.

Asuimme paikkakunnalla, jossa ei ollut muita sisäkorvaistutteen saaneita lapsia ja mielestämme oli tärkeää, että Pyry kohtaa myös muita lapsia, joilla on sisäkorvaistute. Tästä alkoi polku LapCI ry:n toimintaan, joka oli upea vertaisuuden koti koko perheelle. Melko pian liityin mukaan hallitustoimintaan jäsenenä sekä myöhemmin myös varapuheenjohtajana Lassen puheenjohtajuuden aikana. Noiden vuosien aikana mielestäni parasta oli se, kuinka innokkaasti ja sydämellä kaikki olivat mukana toiminnassa luomassa lapsillemme sitä parasta mahdollista tulevaisuutta, johon jokainen lapsi on oikeutettu.

Muistan ensimmäisen musaleirin vuonna 2008 Resonaarin kanssa, joka lähti liikkeelle siitä, kun hallituksessa pohdimme, kuinka sisäkorvaistutteen saaneet lapset pääsisivät itse tekemään musiikkia ja kokeilemaan erilaisia soittimia. Samoihin aikoihin puheterapeutti Ritva Torppa teki väitöskirjaa aiheesta Musiikki sisäkorvaistutetta käyttävien lasten puheen havaitsemisen taitojen kehittäjänä; Onko musiikki kuulon ja puhekuntoutuksen voimavara? Itselle taas oli Resonaari ja heidän kehittämänsä kuvionuottimenetelmä tuttu työkuvioista, joten lähdimme toteuttamaan ensimmäistä musaleiriä, jossa musa soi ja rokkibändi hurmasi yleisön. Tällöin Jesse, Pyry ja Maija esittivät Kenkärokin musaleirin päätösjameissa. Muistan erityisesti sen ilon, jota nämä bändiläiset kokivat, kun kitara, basso ja rummut soivat upeasti yhteen! Myös pienimmät pääsivät musisoimaan vanhempiensa kanssa Ritvan johdolla, ja ilo loisti niin lasten kuin vanhempienkin silmistä.

Mieliin on painunut myös vuonna 2011 järjestetty voimauttavan valokuvauksen työpaja Miina Savolaisen fasilitoimana, jota sain olla järjestämässä. Tällöin me vanhemmat pääsimme käynnistämään omaa voimautumisprosessiamme sekä työstämään perhetehtävää, jossa tuotiin näkyväksi jokapäiväisessä arjessa piiloon jäävää arvokasta, hyvää ja merkityksellistä. Oman lapsen aikuistuessa jäi LapCI toiminta sivuun, mutta koen, että yhdistys oli juuri sellainen yhteisö, jossa teot lastemme parhaaksi olivat sitä kaiken keskiössä olevaa toimintaa, se innosti ja kannatteli myös meitä perheenä sekä erityisen lapsemme vanhempina.

Voimauttavaa valokuvausta voidaan hyödyntää voimautumisprosessin aikaansaajana, samoin myös yhdistystoiminta ja vertaisuuden kokemukset antava vahvoja voimaantumisen kokemuksia. Kiitos näistä kokemuksista te kaikki LapCI ry:n toiminnassa mukana olleet vanhemmat ja lapset, joihin saimme toimintavuosiemme aikana tutustua – olette olleet tärkeitä ja olette edelleen tärkeitä kaikille uusille sisäkorvaistutteen saaneille lapsille sekä heidän vanhemmilleen. Iloa ja intoa toimintaan teille nykyisille toimintaa suunnitteleville ja toteuttaville.

Kirjoittanut: Pirkko Haikara, LapCI ry:n entinen varapuheenjohtaja