Coldplay kutsui LapCI ry:n kautta 20 nuorta keikoilleen – Lue Julian kokemus konsertista!


Monen muun fanin tavoin jäin nuolemaan näppejäni Coldplayn keikkalippujen tullessa myyntiin ja loppuessa salamannopeasti. Bändi kuitenkin kutsui LapCI ry:n kautta sisäkorvaistutekäyttäjiä vieraaksi keikoilleen ja iloiseksi yllätyksekseni pääsin mukaan!

Coldplay on panostanut saavutettavuuteen ja pyrkinyt huomioimaan myös kuurot ja huonokuuloiset konserttikävijät. Pääsimme seuraamaan keikkaa omalta korokkeeltamme, jonne oli järjestetty viittomakielinen tulkkaus. Korokkeella olo oli kuin vip-vieraalla, sillä sieltä oli esteetön näkymä lavalle ja kaikkialle stadioniin!

Coldplayn musiikki omilla soittolistoillani on enimmäkseen rauhallista tunnelmointimusiikkia, joten suurimpana yllätyksenä tuli keikkashow:n visuaalisuus, joka oli kuin karnevaali! Musiikin tunnelmiin oli sovitettu esimerkiksi eri väreissä välkkyviä valoja, konfettisadetta, jätti-ilmapalloja, leijuvia planeettoja, alienasuja, liekinheittimiä ja ilotulitusta. Yleisölle jaettiin valorannekkeet, joilla pääsi itsekin osaksi valomerta, sekä ”moon goggles”-lasit, jotka taikoivat sydämiä valojen ympärille. Keikan aikana ei siis todellakaan päässyt pitkästymään! Itseäni sisäkorvaistutekäyttäjänä kappaleiden erilainen visuaalinen show auttoi myös tunnistamaan, mikä biisi soi. Saimme keikan ajaksi käyttöön myös subpac-liivit, joiden avulla musiikin rytmin, bassot ja intensiteetin tunsi paremmin.

Kuuntelen paljon musiikkia, mutta mieluiten suoraan istutteeseen striimattuna ja tämä oli ensimmäinen kokemukseni isosta konsertista. Yleensä live-musiikin seuraaminen on itselleni vähän haastavaa, sillä äänet puuroutuvat ja on vaikea erottaa sanoituksia tai mikä kappale soi.

Etukäteen odotin erityisesti sitä, että pääsen näkemään viittomakieliartistien versiot tutuista biiseistä. Tulkkauksen osalta järjestelyt oli tosi onnistuneet ja näkyvyys oli hyvä, sillä tulkkaus oli samassa aitossa ja valaistus oli kunnossa. Kuitenkin keikalla muut visuaaliset ihmeellisyydet vetivätkin puoleensa ja maltoin seurata viittomista vain hetkittäin. Tulkkauksesta oli silti korvaamaton apu, sillä ilman sitä biisien väliset solistin puheet, tarinat ja ohjeet yleisölle olisivat menneet itseltäni ohi, jolloin keikkakokemuksesta olisi jäänyt puuttumaan paljon!

Harmillista oli, että saavutettavuudesta tiedotettiin tosi myöhään, ja siitä oli vaikea löytää tietoa. Esimerkiksi tulkkausta ei olisi varmaankaan päässyt seuraamaan ollenkaan, ellei olisi tiennyt olla etukäteen yhteydessä konserttijärjestäjiin, sillä tulkkaus järjestettiin vain erillisessä aitiossa.

Kokonaisuudessaan keikka oli todella upea kokemus. Tuntui, että omat tarpeeni sisäkorvaistutekäyttäjänä oli nähty ja keikkakokemus oli suunnattu minulle siinä missä kenelle tahansa muullekin yleisössä. Erityisen sydäntä lämmittävä yllätys oli, kun alienasuinen solisti itse viittoi heidän esittäessään ”Something just like this”, joka muuten on myös erinomainen voimabiisi itsetuntonsa kanssa kamppaileville sisäkorvaistutenuorille! Myös laulajan paidassa oli hyvä muistutus meille ihan kaikille: jokainen on alien jossain. Iso kiitos Coldplaylle ja LapCI ry:lle tästä mahdollisuudesta! 🫶

Kirjoittanut: Julia Kaasinen

Subpac-liivien avulla musiikin rytmin, bassot ja intensiteetin tunsi paremmin. Konsertti myös tulkattiin viittomakielelle.
Nuoria Coldplayn keikalla
Iloisia konserttivieraita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *