Vuosi on vierähtänyt


Vuosi on vierähtänyt

Leena ja Ulla
Ulla Konkarikoski ja Leena Hasselman tulo- ja lähtökahveilla v. 2014

Aloitin 2,5 vuoden mittaisen pestini Leena Hasselmanin toimivapaan sijaisena 1.11.2014. Eka vuosi on hurahtanut vauhdilla, olen tavannut mukavia perheitä ja ennen kaikkea “päätähtiämme” eli SI-lapsia ja –nuoria sisaruksineen!

LapCI ry:n toiminnan päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys eli RAY. Se rahoittaa toiminta-avustuksellaan meidän CIsupaja-nimistä hanketta. CIsupajassa työskentelee koordinaattorimme Marianne kokoaikaisesti ja allekirjoittanut siis tällä hetkellä 0,8 henkilötyövuoden verran.

Mitä toimistolla tapahtuu?

Toimistomme sijaitsevat Helsingin Haagassa Valkeassa Talossa. Olemme Kuuloliiton vuokralaisina, joten jos tulet käymään, soita tai laita mailia etukäteen, niin tulemme lukkojen takaa hakemaan sinut aulasta tai A-ovelta.

Koska meitä on vain kaksi, työpäivien aikana vaihdamme ketterästi työtehtävästä toiseen. Marianne kantaa päävastuun tapahtumien järjestämisestä ja minä sitten siitä byrokraattisemmasta puolesta, kuten rahoitushakemuksista, erilaisista lausunnoista ja hallituksen kokouksista.  Alussa tein kolmipäiväistä viikkoa, nyt päiviä on onneksi neljä, koska tuntuu, etteivät hommat tekemällä lopu!

Joskus toiminnanjohtaja pääsee lastenhoitopuuhiinkin!

Rahoittajat haluavat nähdä mihin rahat käytetään, joten meitä valvotaan tarkasti. Lisäksi meidän pitää tehdä toimintamme arviointia ja siksi saatte tapahtumien jälkeen ja aika ajoin vastata kyselyihimme, jotta saamme itsearvioinnin tueksi niitä todellisia mielipiteitä viestintämme ja toimintamme vaikuttavuudesta.

Perustyön lisäksi teemme myös työn ja yhdistyksen toiminnan kehittämistä: nyt vuoden aikana olemme mm. vaihtaneet tilitoimistoa, ottaneet sähköisen ostolaskujen käsittelyn käyttöön sekä rakentaneet uudet verkkosivut, johon saimme bloginkin.

Mitä tulevaisuus tuo toivottavasti tullessaan?

Nyt päästään siihen toivotaan-osioon. Rakas joulupukki, anna meidän rahoitushakemustemme mennä läpi! Haimme RAY:n toiminta-avustuksen lisäksi nimittäin Kulttuurirahastolta ja Koneen säätiöltä rahoja vuonna 2017 järjestettävän ISON sisäkorvaistutesymposiumin järjestämiseen. Laita jo nyt kalenteriisi 20.-21.4.2017, silloin Helsingissä järjestetään kansainvälinen kaksipäiväinen sisäkorvaistuteaiheinen symposium. Euro-CIU, joka on eurooppalainen katto-organisaatiomme, pitää vielä vuosikokouksensa lauantaina 22.4.2017.

Tämän lisäksi joulupukilta toivotaan lisää suotuisuutta RAY:n suunnalta. Haimme ensi vuodelle toiminta-avustuksen lisäksi Paikka auki –rahoitusta, jolla saisimme työllistettyä yhden nuoren yhdeksi vuodeksi. RAY:n avustusten jakoehdotukset julkaistaan joulukuun lopulla ja tammi-helmikuussa tuo ehdotus “siunataan” sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä. Siihen asti jännäämme.

Tässä pieni raapaisu siihen, mitä kaikkea työmme pitää sisällään! Nykäise hihasta, soita tai mailaa, jos voimme olla avuksesi SI-juttuihin liittyvissä asioissa. Pikku vinkkinä muuten: meiltä saa lausuntoja ja mielipiteitäkin, jos byrokraatit uhkaavat heittää kapuloita rattaisiinne! Pyydämme myös isompia liittoja mukaan näihin tilanteen mukaan, jotta saadaan lisää äänenpainoja. Ilolla huomasimme tänä syksynä, kuinka erään koululaisen taival helpottui, kun lausuntoja ilmoille laitoimme.

Ulla, LapCI ry:n toiminnanjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *