Toimisto menee kiinni joululoman ajaksi


LapCI ry:n työntekijät suuntaavat nyt joululomalle, jonka aikana toimisto on kiinni. Somekanavamme tulevat kuitenkin pysymään aktiivisina myös pyhien ajan, ja esimerkiksi ensi viikolla blogissamme julkaistaan vuoden 2021 koostepostaus ja -video, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata! Toimisto on tulee takaisin töihin 4.1.2022.

Kuvassa kolme LapCI ry:n työntekijää, Isa, Katariina ja Janet, poseeraavat kameralle lähikuvassa. Heidän päähänsä on lisätty piirretyt jouluhatut.
Toimiston tontut toivottavat kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Nähdään ensi vuoden puolella! Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Terveisin,
Toimiston tontut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *