Lapsen oikeus unelmoida


Lapsen oikeuksien viikkoa on vietetty tällä viikolla. Se huipentuu Lapsen oikeuksien päivään tänään perjantaina 20.11., ja toivottavasti mahdollisimman moni taho juhlistaa päivää liputtamalla.  
Tämä vuosi on ollut monelle lapselle haastava ja vaatinut todella paljon voimavaroja. Olen iloinen, että Lapsen oikeuksien viikon teema on lapsen oikeus tulevaisuuteen. Tänä vuonna, jos koskaan, on tärkeää rohkaista lapsia ja nuoria unelmoimaan ja tavoittelemaan haaveitaan.

Mikä on 7-vuotiaan Olivian unelma-ammatti?

Omat lapsuuden unelmat

Tällä viikolla on tullut pohdittua mistä se pieni Janet haaveili lapsena. Olen aina rakastanut musiikkia. Opin laulamaan ennen kuin osasin puhua kunnolla. Meillä kotona kuunneltiin paljon musiikkia ja laulettiin myös. Kun minulta pienenä kysyttiin, mikä minusta tulee isona, ei vastausta tarvinnut kauan miettiä. Se oli Paula Koivuniemi, joka oli uransa huipulla minun lapsuudessani. Hän on edelleen varsin suosittu naisartisti. Ei tämä maa toista Paulaa tarvitse.

Musiikin harrastaminen on ollut aina osa arkeani. Olen saanut laulaa ja soittaa sydämeni kyllyydestä. Minulla on ollut mahdollisuus esiintyä niin laulajana, soittajana kuin lauluyhtyeen jäsenenä. Joskus jopa mietin, että olisin opiskellut muusikoksi. Suosittelen kaikille kokeilemaan erilaisia töitä, jotta se oma unelma-ammatti löytyisi. Omat urasuunnitelmani vaihtuivat lukion jälkeen, kun pidin välivuoden ja mietin, mikä minusta tulee isona. Minun nuoruudessani oli huomattavasti helpompi päästä erilaisiin työpaikkoihin. Olen saanut tehdä töitä eläinkaupassa, kahviossa, kioskissa, päiväkodissa ja sairaalassa, jossa työskentelin reilun vuoden ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Välivuoden aikana kypsyi ajatus, että haluan auttaa muita ihmisiä ja opiskella sairaanhoitajaksi. Vaikka en ole montaa vuotta varsinaisia sairaanhoitajan töitä tehnytkään, koen että olen hyötynyt koulutuksesta valtavasti. Varsinkin tullessani vaikeasti vammaisen lapsen äidiksi.

Kuvassa sisäkorvaistutetta käyttävä tyttö, kuvassa lukee "mä haluisin olla merieläimiä tutkiva tutkija. Ja toivon, että pääsisin joskus sukeltelemaan sukelluslaitteiden kanssa jossain korallien, pikkukalojen ja kilpikonnien seassa." - Saana 11v. LapCI ry:n jäsen
Saanan unelma-ammatti on merieläinten tutkija.

Lapsen oikeus unelmoida

Minulla on ollut ilo toimia toiminnanjohtajana LapCI ry:ssä kohta kaksi vuotta. LapCI ry tukee sisäkorvaistutetta käyttäviä lapsia ja nuoria ja heidän perheitään. LapCI ry:n toiminnassa tuetaan lapsia ja nuoria haaveilemaan ja uskomaan itseensä. Toiminnassamme kuurona tai vaikeasti kuulovammaisena syntyneet tai myöhemmin kuuroutuneet lapset ja nuoret saavat tukea niissä asioissa, joissa he ovat altavastaajan asemassa. Yksi toiminnan tärkeä muoto on tukea lapsia ja nuoria harrastamaan musiikkia. CIsumusa-hanke tarjoaa puhemuskaritoimintaa 0-6-vuotiaille kuulovammaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Järjestämme myös kerran vuodessa musaleirin HelsinkiMission Musiikkikeskus Resonaarin kanssa 8–13-vuotiaille, ja viikon aikana on teemana, että kaikki soittavat. Niin hienosti on soitto onnistunut, että leiriltä syntynyt bändi on päässyt esiintymään mm. Lapsen oikeuksien päivän viralliseen juhlaankin vuonna 2013!

Mitä 5-vuotiaasta Danielista tulee aikuisena?

Äitinä sitä tulee mietittyä, mitä toivoo oman lapsen tulevaisuudelta. Lapsemme on sen verran vaikeasti liikuntavammainen, että mihinkään fyysiseen työhön hänestä ei ole. Äitinä mietin, että ei ole väliä tuleeko hänestä koskaan minkään ammatin edustajaa vaan tärkeintä on, että lapsi on tulee olemaan onnellinen, rakastettu ja hänellä on hyvä olla itsensä kanssa. Haluan, että lapsemme voi saavuttaa sen maksimaalisen kapasiteetin, mikä on mahdollista ja mitä hän itse haluaa. Vanhempina meidän tulee tukea häntä, jotta lapsestamme voi kasvaa mahdollisimman eheä aikuinen.

Tyttö kuvattu takaapäin, ainoastaan hiusletti näkyy. Kuvassa lukee "Mä oon aina haaveillu sitä, että musta tulee koulun opettaja tai muotisuunnittelija. Ja toivon rauhallista ja kaunista maailmaa." -"Niina" 7v. LapCI ry:n jäsen.
”Niina” unelmoi opettajan tai muotisuunnittelijan urasta.

On hyvä muistaa, että emme ole ainoastaan vastuussa oman lapsemme tulevaisuudesta vaan myös lähellä olevien lasten elämää tulee jokaisen aikuisen tukea. Meillä kaikilla aikuisilla on velvollisuus huolehtia, että Lapsen oikeuksien sopimusta noudatetaan ihan joka päivä.

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää toivottaen,
Janet Grundström
Toiminnanjohtaja

#oikeustulevaisuuteen
#saaunelmoida

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *