Esittelyssä Paikka Auki -järjestöassistentti Alisa


Hellurei!

Oranssit opiskelijahaalarit vappuna

Olen Alisa, LapCI ry:n uusi järjestöassistentti. Valmistuin Mikkelistä yhteisöpedagogiksi keväällä 2023. Muutto 220 kilometrin päähän omasta kotikaupungistani Espoosta tapahtui yllättäen ja pian olikin jo oranssit haalarit päällä. Yhteisöpedagogin opinnot olivat aivan todella mahtavaa aikaa, jota varmasti pitkään muistelen lämmöllä.

Valmistumisen jälkeen jäin heti työttömäksi ja tuntui, että mikään paikka ei halua ottaa vastavalmistunutta oppeihinsa. Paikka Auki -sivun avulla löysin tämän LapCI ry:n järjestöassistentin paikan, ja sydän hakaten pääsin jopa haastatteluun! Maanantaiaamulla kannoin puhelintani hikisillä käsillä mukanani joka paikkaan, kun odotin soittoa työpaikasta. Kunnes vihdoin toiminnanjohtaja Janet soitti. Ja nyt olen täällä, aivan uuden äärellä silmät ympyränä.

Olen todella innoissani tulevista haasteista, mutta samalla jännittää todella paljon. Uskon kuitenkin, että edessä on opettavainen matka täynnä onnistumisia ja pieniä opettavaisia kömmähdyksiä. Toivottavasti siis nähdään tapahtumissa ja opitaan yhdessä uutta!

Töiden ulkopuolella tykkään liikkua ja kokeilla uusia urheilulajeja kuten kiipeilyä ja akrobatiaa. Mutta välillä on myös todella mukavaa vain lukea kirjoja parvekkeella tai kuunnella musiikkia. Suloiset Coton de tuléar -rotuiset koirat ovat myös sulattaneet sydämeni.

Syksyisin terveisin,
Alisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *