Tunnelmia vanhempien viikonlopusta


Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen ja siirtänyt tapahtumia loppusyksyyn. Niinpä vanhempien viikonloppu pidettiin kevään sijasta loppusyksyn maisemissa Strömforsin ruukin alueella Ruotsinpyhtäällä. Ruukin miljöö oli aivan mielettömän kaunis, ja sen hyvät ulkoilumahdollisuudet tarjosivat puitteet monenlaiselle tekemiselle!

Vanhempien viikonloppu: hetki rauhaa ja luontoa

Vanhempien viikonlopun ryhmä oli toisilleen tuttu jo ennestään, sillä kaikki olivat olleet mukana myös edellisenä vuonna. Oli kiva päivittää kuulumisia ja kuulla, miten kivasti asiat ovat menneet monella perheellä eteenpäin. Odotuksia viikonlopusta oli saada viettää hetki ihan omaa aikaa ja pysähtyä melkoisen vaativan vuoden loppupuolella. Moni kaipasi sitä, että sai olla hetken rauhassa ilman lapsia ja poissa kotoa, jossa koko vuosi on pitkälti tullut vietettyä.

Ilma oli poikkeuksellisen lämmin ja tyyni vuodenaikaan nähden. Kuka olisi uskonut, kun kevään tapahtuma siirtyi loppuvuoteen, että saisimme mahdollisuuden kokeilla kanoottiretkeä Kymijoessa, luonnonsuojelualueen keskellä? Retki tehtiin ns. inkkarikanooteilla ja ohjaajamme Topi piti lyhyen opastuksen melonnan saloihin. Melominen tuntui sujuvan kuin vanhoilta tekijöiltä, kaikki pääsivät jutun juoneen heti kiinni! Kanoottiretki oli meille jokaiselle elämys. Teimme noin viiden kilometrin lenkin, ihailimme maisemia ja moni koki, että pääsi sopivaan mielentilaan heti kun retki alkoi. Retken jälkeen oli mahdollisuus viettää hieman omaa aikaa. Osa otti pienet iltapäivälevot ja osa taas lähti kävelemään yhdessä vertaisen kanssa.

Vanhempien viikonlopun osallistujia melomassa kanootilla
Melonta oli melkeinpä terapeuttista toimintaa
Kuvassa vanhempien viikonlopun maisema järvelle päin: puita, pilviä, ja peilityyni vesi
Maisemat eivät olisi voineet olla kauniimpia!

Vertaistukea ja kehonhuoltoa

Viikonlopun ruokailut olivat keskellä Ruukinsiltaa sijaitsevassa ravintola Ruukinmyllyssä. Ruoka oli erittäin makoisaa ja hyvää, ja ravintolan sisätilat olivat ihanan lämpimät. Majatalo Krouvinmäki oli ihana, mutta todella viileä sisältä, ja se vähän laski viihtyisyyttämme. Illanviettoa varten siirsimme lisäpatterin keittiöön, jotta meillä olisi riittävän lämmintä jutustella ja viettää iltaa yhdessä. Juttua riittikin melko myöhäiselle, ja sitten jokainen pujahtikin lämpimän peiton alle omassa huoneessaan.

Sunnuntaina nautimme herkullisen aamiaisen, kävimme kävelyllä ja teimme kehonhuoltoa Outdoorin Miian vetämänä. Olisi mahtavaa, jos jokainen aamu saisi alkaa paikassa, missä takkatuli loimuaa ja missä saisi ohjatun kehonhuollon! Palautekeskustelun jälkeen muutama osallistuja lähti vielä kävelylle ja keräämään sieniä kotiin vietäväksi. Ihana viikonloppu päättyi ruokailuun Ruukinmyllyssä ja rauhalliseen jutusteluun.

Huone, jonka keskellä on loimuaa takka ja jonka ympärillä on joogamattoja ympyrässä
Kehonhuoltoa tunnelmallisissa merkeissä
Lähikuva sienistä sammaleen keskellä.
Sieniä riitti kerääjille

Levolliset tunnelmat

Vanhemmat kokivat ohjelman kivaksi ja pitivät hyvänä asiana, ettei ohjelma ollut liian tiivis. Oli tärkeää, että joku toinen oli miettinyt missä pitää olla mihinkin kellonaikaan; ja se, että päästiin syömään maistuvaa, jonkun toisen tekemää ruokaa. Parasta oli se, että sai viettää omaa aikaa, olla poissa kotoa ja nauttia vieläpä hyvästä seurasta vertaisten kanssa.

Vuosi on ollut monelle raskas, mistä syystä useampi vanhempi lupasi viikonlopun päätteeksi, että tulee pitämään itsestään nyt parempaa huolta. Tekee vähemmän töitä, käy lenkkeilemässä, harrastaa kehonhuoltoa ja ottaa rennommin. Aina ei tarvitse suorittaa. Viikonlopun koettiin tulevan juuri sopivaan vaiheeseen, kun on joutunut olemaan niin paljon kotona ja lasten kanssa. Vanhemmat pitivät tärkeänä, että heille järjestetään ihan oma viikonloppu. Se antaa voimavaroja pitkäksi aikaa.

Syysterveisin,
Janet Grundström
Toiminnanjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *