Talvinen vertaisviikonloppu – Riemu ennen kaikkea!


Teksti "Talven rienua Mikkelissä" ja taustalla kuvia lumipalloista pulkassa

Saimme viettää todellakin nimensä mukaisen vertaisviikonlopun Susiniemen leirikeskuksessa, Mikkelissä. Kaikkialla oli kauniin valkoista ja lunta oli paikoittain polveen saakka. Puitteet olivat siis otolliset talvisille aktiviteeteille!

Tutustumista ja voimauttavia mottoja

Perheitä oli mukana kuusi, ja olimme iloisia siitä, että tapahtuma saatiin järjestettyä kaikesta epävarmuudesta huolimatta. Leirikeskuksessa ei majoittunut meidän ryhmämme lisäksi muita, joten meillä oli valtavasti tilaa temmeltää. Aluksi kokoonnuimme kaikki saliin tutustumaan toisiimme ja leikkimään yhdessä. Perheet saivat lisäksi keksiä itselleen ”voimalauseen”, moton tai sanoja, jotka kuvastavat heidän perhettään parhaiten. Nämä voimalauseet maalattiin kangasväreillä tyynyliinoille, jotka perheet saivat mukaansa muistoksi viikonlopusta.

Kuvassa äiti ja pieni taapero lattialla maalaamassa voimakalvolle
Osa maalasi tekstin suoraan tyynyliinaan, osa taas painatti tekstin voimakalvon avulla

Viikonloppuun kuuluivat olennaisesti myös ruokailut ja Susiniemen keittö on maineensa veroinen. Ruoka oli taivaallista! Täydellä mahalla jaksoikin ilakoida ulkona; ensimmäisenä päivänä laskimme pulkkamäessä tuntitolkulla, ja vaikka meno olikin välillä aika hurjaa, näytti lapsilla olevan todella hauskaa. Päivän päätteeksi pääsimme vielä saunomaan ja jutustelemaan rantasaunassa.

Kuvassa talvimaisema jossa joukko vanhempia on mäen päällä ja ympärillä pulkkia. Lapsia näkyy taaempana pulkkamäessä
Pulkkia riitti joka lähtöön!
Kolme lasta nojaa kaiteeseen ja katsoo samaan suuntaan. Kahdella heistä on sisäkorvaistutteet. Takana lapsi juoksee nopeasti.
Tauoilla lasten lempitekemistä oli leikkiä hippaa leirikeskuksen käytävillä ja pelata pöytäfutista (tässä kolme pelin harrasta katsojaa)
Kaksi poikaa leikkii lumessa ja heittelee lunta toisiaan kohti
Lumisodalta ei vältytty

Lumilinnoja ja herkuttelua takan loimussa

Seuraavana päivänä lähdimme taas ulkoilemaan heti aamupalan jälkeen. Onneksi ilma oli sen verran lämmennyt, että lumesta pystyi muovaamaan erilaisia rakennelmia. Rakensimme yhdessä upean lumilinnan ja muita teoksia. Toiset innostuivat myös pelaamaan lumisotaa ja telmimään lumikinoksissa. Löysimme uusia metsämäkiä, joista sai vielä hieman lisäjännitystä mäenlaskuun. Ulkoilun jälkeen siirryimme rantasaunalle paistamaan vaahtokarkkeja ja makkaraa sekä nauttimaan kuumasta kaakaosta. Nams!

Kaksi lasta rakentaa lumesta ämpärin avulla pilaria. Taustalla näkyy muita lapsia ja perheitä
Yhteispelillä lumilinnan sisäänkäynti rakentui käden käänteessä
Lumilinnan pienin valtias hurraamassa
Kuvassa mies ja kaksi poikaa paahtaa makkaroita ja vaahtokarkkeja takassa. Yksi poika seisoo vieressä ja katsoo.
Jättikokoiset paahdetut vaahtokarkit olivat oiva herkku pienille lumihirmuille

Lopuksi kokoonnuimme porukalla leikkimään ja pohtimaan mikä viikonlopussa oli ollut kivointa, ja mitä toiveita osallistujilla olisi seuraavalle vertaistapahtumalle. Oli mahtavaa kuulla, että perheet olivat nauttineet ajastaan, lapset olivat saaneet uusia kavereita ja että perheet osallistuisivat uudelleenkin vastaavaan tapahtumaan. Saimme mahtavia ideoita, joita lähteä toteuttamaan tulevaisuudessa. Toivottavasti saamme pian vapaasti järjestää erilaisia tapahtumia ilman osallistujarajoituksia.

Nämä ovat tärkeitä voimaannuttavia tapahtumia! Ihana yhteishenki heti alusta asti. Ennen kaikkea lapsille kiva ja merkityksellinen tapahtuma! Kiitos!!!

Ote vanhemman antamasta palautteesta

Kiitos kaikille osallistujille! Teidän ansiostanne vertaisviikonloput ovat niin mukavia ja tärkeitä tapahtumia kuin ne ovat. Nähdään taas pian! Tämä viikonloppu toteutettiin Kuulon Tuki ry:n ja STEA:n tuella. Kiitos tuesta!

Terveisin,
Vertaisviikonlopun ohjaajat Isa ja Katsu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *