SI-Pikkujoulut


LapCI ry:n Pikkujoulut sisäkorvaistutetta käyttäville lapsille ja heidän perheillensä järjestettiin tänä vuonna Lempäälän Ideaparkin Zones by Särkänniemi -sisähuvipuistossa. Paikalle saapui ennätysmäärä LapCI ry:n jäseniä ja menoa riitti. Zonesista löytyi kaikille jotain, pomppulinnoista ja vuoristoradasta kiipeilyseinään ja lasersotaan.

Pikkujouluissa oli paljon tuttuja kasvoja, mutta myös paljon uusia perheitä, jotka toivotamme ilolla mukaan LapCI perheeseen. Osa pitkäaikaisista jäsenistämme tapasi myös ensimmäistä kertaa uusia työntekijöitämme. Olikin mukavaa tutustua puolin ja toisin, kysellä kuulumisia ja jutella sekä lasten että vanhempien kanssa.

Myös Joulupukki kävi vierailulla Pikkujouluissa.

Huvipuistoseikkailujen lomassa saimme paikalle myös vieraan, Joulupukin! Hänelle laulettiin, häneltä saatiin myös vähän karkkia ja pieni joululahjakin. Saattoipa joku kuiskata Pukin korvaan myös joululahjatoiveen.

Pikkujoulut päättyivät yhteiseen ruokailuun, jonka jälkeen perheet suuntasivat takaisin kotiin. Veikkaamme, että uni tuli helposti tapahtumarikkaan päivän jälkeen, niin lapsille kuin vanhemmille.

Jos ette ehtineet Lempäälään, tai haluatte juhlia vielä uudestaan, Kuulo- ja viittomakielialan Pikkujoulut järjestetään 1.12. klo 10-14 Valkealla talolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen on käynnissä 24.11. saakka täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *