Nuorten Syysleiri Jyväskylässä: mysteerejä kerrakseen


Jo kolmatta kertaa järjestetty kuulovammaisten nuorten Syysleiri pidettiin kuluneena viikonloppuna Jyväskylässä. Syysleiri järjestettiin tuttuun tapaan yhteistyössä Kuuloliiton ja KLVL ry:n kanssa. Tällä kertaa viikonloppuleirin teemana oli ”mysteerit” ja niitä todella päästiin monella tapaa kokemaan. Oli kiva nähdä mukana niin vanhoja kuin uusiakin kasvoja!

Tietovisoja, haastetehtäviä, pakopelejä ja muita mysteerejä

Niin kuin viikonlopun teemaan sopi, oli ohjelmassa erilaisia päättelykykyä ja/tai heittäytymistä vaatia tehtäviä. Perjantaina nuorten saavuttua leiripaikalle (yövyimme majoitushostelli Laajiksessa) vietimme illan pelaten mysteeribingoa, silmäniskumurhaajaa, ”Kuutamolla”-leikkiä ja muita hauskoja tutustumisleikkejä. Osa myös intoutui loppuillasta pelaamaan erilaisia lautapelejä.

Kaksi nuorta istuu tuoleilla pöydän ääressä, toinen nuorista katsoo kameraan hymyillen ja toinen katsoo sivusuuntaan ja pidättelee naurua.
Kuutamolla-pelissä kerrotut valheet olivat välillä hyvinkin räväköitä

Lauantaina heräsimme aikaisin aamusta hyppimään ja verryttelemään kirpeässä pakkasilmassa Laajavuoren rinteiden juurelle. Osalle meistä etelän asukeista Jyväskylän hyinen sää tuli pienoisena shokkina! Saatuamme veret kiertämään Mysteeri Oy:n Mikko esitteli meille ulkopakopelin, jossa meidän tuli selvittää kinkkinen murhamysteeri. Murhan selvittäminen vaati melkoisia aivonystyröitä meiltä kaikilta, ja ainoastaan yksi viidestä tiimistä sai lopulta pääteltyä oikean syyllisen. Go team Karhut!

Ryhmä nuoria ja ohjaajia seisoo ringissä yksi jalka taaksepäin koukistettuna. Takana näkyy Laajavuori ja kiipeilytelineitä.
Aamureippailua

Iltapäivästä suuntasimme kaupungille pelaamaan Arcade-pelejä, keilaamaan ja pelaamaan biljardia. Aikaisemmilla leireillä nuoret olivat toivoneet enemmän vapaa-aikaa, ja tällä kertaa sitä olikin varattu useamman tunnin edestä. Vapaa-ajan koittaessa osa nuorista lähti kiertelemään Jyväskylän keskusta-aluetta ja osa jäi meidän ohjaajien kanssa Arcade-hallille pelaamaan lautapelejä.

Osa meistä oppi pelaamaan uusia kortti- ja lautapelejä iltapäivän aikana

Lauantai-illalla oli luvassa klassiset iltajamit! Mysteeriteema jatkui edelleen: Ohjelmassa oli mm. Kahoot-tietokilpailua, erilaisia haastetehtäviä tiimeille sekä Among us -livepeli, joka jatkui pitkälle iltaan. Kaiken ohjatun ohjelman keskellä meillä oli myös mielenkiintoisia vertaiskeskusteluja.

Ohjaaja Juho istuu pöydän päässä ja maalaa apuohjaaja Saran kasvoille mustalla maalilla kuvioita. Vieressä istuu muita nuoria katselemassa, pöydällä näkyy erivärisiä lappuja ja maaleja.
Tässä haastetehtävässä kyseenalaisen meikkitaiteilija Juhon piinapenkkiin joutui apuohjaaja Sara

Vertaishetkiä ja maalausta

Sunnuntaiaamu aloitettiin myös pienellä happihyppelyllä ulkona ennen kuin teimme hyppäyksen maalaamisen maailmaan. Annoimme osallistujille tehtäväksi maalata taulu omasta ”happy placesta” – paikasta/asiasta/ihmisestä, joka tekee olon hyväksi ja rauhalliseksi. Tekniikka ja tyylisuunta olivat täysin vapaat. Pitkin aamua nuoret pääsivät myös osallistumaan ”kuulotuokioihin” eli ohjattuihin vertaiskeskusteluhetkiin pienryhmissä. Näissä tuokioissa käsiteltiin asioita, joista voi välillä olla hankala puhua esimerkiksi vanhemmille, opettajille tai kuuleville kavereille.

Kolme maalausta kuivumassa pöytäjääkiekkopöydän päällä. Yhdessä maalauksessa on vesimeloneja, toisessa leppäkerttu ja kolmanteen on maalattu ja kirjoitettu "timantti".
Osallistujien tekemiä maalauksia

Kuivatimme lopuksi maalauksemme, ja sitten suuntasimme lounaan kautta kotia kohti. Kiitos kaikille osallistujille mukavasta ja vertaistukea täynnä olleesta viikonlopusta, teidän kanssa on aina ihana touhuta ja kokea uutta!

Syksyisin terveisin,
LapCI ry:n mysteeripäälliköt

P.S. Ensi kuussa nuorille on luvassa monenlaista tapahtumaa! Nuorille pidetään maksuton opiskeluwebinaari ti 7.11., Kuulopajan pikkujouluja juhlitaan Helkan tuvalla pe 17.11., sekä joka tiistai 24.10.-28.11. on Maunulan nuorisotalolla (Helsingissä) iltatoimintaa 13–18-vuotiaille kuulovammaisille ja viittomakielisille nuorille. Näihin kannattaa tulla mukaan, lue lisää tapahtumakalenteristamme!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *